Pienistä palasista muodostuu iso kokonaisuus

Päätin tossa keväällä että tänä kesänä me aloitetaan Astonin kanssa kisauramme. Se antoi ihan lisäpotkua treenaamiseen! Monessa asiassa ollaan päästy eteenpäin vaikka tietysti jossain sitten tullut takapakkia. Tämähän on normaalia oppimisprosessissa johon pitää vaan löytää oikeat työkalut. 

Kun miettii miten laji on mennyt eteenpäin vuosien aikana niin olen välillä joutunut todella miettimään kuinka lähestyä uudistunutta lajia. Miten treenata ja kuinka treenata oikeita asioita! Viime vuonna yritettiin opetella tekniikkaa ja luoda perustaa kun tänä vuonna ollaan enemmän lähdetty haastamaan opittuja asioita. Pakko on ollut luoda painetta suorittaa tuttuja asioita kovemmassa vauhdissa ja vireessä.  Ohjauksellisesti aletaan olee jo aika hyvällä mallilla varsinkin ku in-in alkaa jopa toimimaan radalla kovassa vauhdissa. 

Eniten nyt on tuottanut harmaita hiuksia puomi... sekä kepit. Puomin juoksukontaktia ollaan tehty jo todella pitkään ja Aston tekee sen aina täydellisesti kun on etupalkka (namimaatti tai lelu). Heti jos etupalkka puuttuu niin silloin alkaa puomi todella hajoamaan. Ei edes yritä ottaa mitenkään kontaktia vaan mieluummin hyppää jo puolesta välistä alastulokontaktia. On haastavaa treenata rataa kun pitäis aina olla etupalkka puomin päässä. 

Muutenkin olen hieman tullut miettineeksi juoksukontaktia, enemmän turvallisuus näkökulmasta. Onhan se nopea mutta vauhdissa piilee myös omat haasteensa. Lähestymiset, kehonhallinta ja tasapainon pitää olla kunnossa kun juostaan koko puomi muutamassa sekunnissa. Se millaiseksi meidän puomi nyt muodostuu niin on ajan kysymys.

Keppien kanssa meille tuli kanssa hieman yllättäviä ongelmia. Aston jäi jotenkin jumiin viimeisen keppivälin ajatukseen. Se juonti juurensa 2x2 vikan välin palkkauksesta. Hän halusi aina rientää siihen vikaan väliin jotta saisi palkan nopeammin. Käytin apuverkkoja (15cm leveät) kepeillä mutta se ei tuottanut tulosta. Heti kun verkkoja alettiin vähentää niin keppien suorituskyky lähti käsistä. Aston vaan otti välin sieltä toisen täältä jotta pääsi nopeasti vikaan välikköön. Tätä ongelmaa lähdettiin sitten purkamaan. Aston piti saada ymmärtämään mikä koko keppien idea ylipäätään on. Aloitettiin siis lähestulkoon täysin alusta. 

Meillä on vielä tässä hetki aikaa saada muutama epäkohta korjatuksi ennen ekaa starttia. Yritän kuitenkin olla ottamatta paineita tulevista kisoista vaan ottaa sen yhtenä steppinä eteenpäin. En todellakaan yritä nyt saada Astonia kolmosen koiraksi ennen ekaa starttia koska silloin meillä menisi todella kauan ennen kisaamisen aloittamista. Me molemmat tarvitaan henkistä painostusta jotta osataan soveltaa sitä meidän oppimisprosessiin. Kiian sekä Merrin kanssa meillä oli silloin aikoinaankin omat ongelmamme ja niistä selvittiin ennen pitkää. Uskon että Astonin kanssa kokemus tuo myös omat lääkkeensä meidän ongelmaan! 

Tästä lähdetään jatkamaan ajatuksella: opitun asian jälkeen alkavat toistot

Ryhmässä valvovan silmän alla sekä itsenäistä treenaamista

 En muista milloin olisin viimeeksi kunnolla treenannut ryhmässä! Saattaa olla joulukuu 2014 kun treenasin vielä Vantaalla Merrin kanssa Juha Oreniuksen ryhmässä. Olen suurimman osan ajan treenannut itsenäisesti sillä silloin pystyn parhaiten treenaamaan juuri meille sopivaan aikaan. Liputan kyllä hyvien treeniryhmien puolesta sillä niissä on aina joku kokenut katsomassa juuri niitä asioita mitä ett meinaa itse havaita; onko oma linja oikea, ajoitus ym. 

Oman agilityuran alkuaikoina aloitin Kiian kanssa alkeisryhmässä mistä sitten jatkettiin taitojen mukaan kisavalmiisiin. Ryhmä pysyi pääsääntöisesti samana ja kaikki tuntivat toisensa. Itse olin kuitenkin sen verran tiedonjanoinen että kaipasin jatkuvasti enemmän ja enemmän tietoa lajista ja ohjaamisesta. Etsin oppia erilaisten ohjaajien ryhmistä ja meille sitä parasta tyyliä oppia asioita. Samalla käytiin hakemassa oppia ulkopuolisilta kouluttajilta jotka vierailivat meidän seuran koulutuspäivillä. 

Kiian ja minun agilityn tekeminen sai ihan uuden käänteen kun pääsimme seuramme menestyneimpien ohjaajan ryhmään mikä osasi laittaa meidät sopivasti koville ja kehittymään. Tämän kyseisen talvikauden jälkeen saimme ensimmäisen A-sertin ja valiokello lähti tikittämään. Upea työ hyvässä ryhmässä kannustavan ohjaajan kanssa oli kultaakin kalliimpaa. Se antoi paljon tulevaisuuteen. Meille oli annettu hyvät opit mitä meidän piti vain vahvistaa! 

Hyvän kouluttajan säännöllinen oppi oli syy miksi alunperin hain pääkaupunkiseudulle töihin. Halusin kehittyä vieläkin paremmaksi Suomen parhainten opissa. Oli kyllä hienoa olla ryhmässä missä kouluttajasta näki kuinka hänkin laittoi oman ammattitaitonsa peliin saadakseen meistä vieläkin parempia. Innostus ja tekemisen meininki oli molemminpuoleista mikä ruokki kumpaakin osapuolta antamaan parastaan. 

Vaikka ryhmässä saa paljon ja se monesti vie eteenpäin, itsenäistä treeniäkään ei voi millään lailla sivuuttaa. Kaikkihan lähtee perusteista ja niitä on, ainakin näin kokeneempana, helpompi suorittaa itsenäisesti. On myös koirasta paljon kiinni kuinka paljon se kaipaa omaa rauhaa sekä häiriövapaata ympäristöä oppimiseen. Kiian kohdalla huomasin sen kaipaavan paljon itsenäistä treeniä jossa olimme kahdestaan tai jonkun tutun ollessa avustajana. Neiti hieman paineistui vieraassa paikassa missä oli paljon uusia ihmisiä ja hälinää. Opetin kaikki esteet vapaa-ajalla itsenäisesti ulkokentällä jossa saimme olla aivan rauhassa ilman ulkopuolista painetta. Kiia oppikin aivan älyttömän nopeasti kaikki esteet minkä jälkeen oli todella helppo olla ryhmätreeneissä kun kenenkään ei tarvinnut tulla meidän lähelle. Merri sai kaikki alkeet itsenäisillä treeneillä ja se toimi sen kohdalla hyvin. Herra aloitti agilityn alkeet jo 4 kk iässä ja se osasi todella paljon asioita kunnes mentiin junnuille tarkoitettuun ryhmään harjoittelemaan treenaamista toisten koirien läsnäollessa. 

Pääsääntöisesti itsenäisillä treeneillä mennään tänä päivänäkin. Astonin kanssa ollaan treenattu koko ajan itsenäisesti ja uusia ideoita ja oppeja ollaan erilaisilla nettivalmennuksilla. Nettivalmennuksien määrä on tänä päivänä huikea ja suurimmaksi ongelmaksi kehkeytyy itselle oikeanlaisen valmennuksen löytäminen. Itse olen nyt ottanut erään tarjoajan kuukausijäsenyyden sillä pikku rahalla saan todella paljon erilaisia materiaaleja aivan alkeista aina pidemmälle edenneille. Harjoitukset ovat helppo tehdä sillä esteitä on vähän käytössä ja ohjeet ovat todella selkeät sekä hienosti videoitu. Hyvin yksinkertaisilla keinoilla saadaan monipuoliset harjoitteet! 

Tämän postauksen kera toivottelemme kaikille iloista ja onnistuneita treenejä kukin tahollaan! Pidetään mieli korkealla!

Treenien täyteistä aikaa

 Nyt ollaan oltu reilu kuukausi ilman aktiivista some-päivitystä ja se on kyllä näkynyt meidän tekemisessä. Ollaan käyty Astonin kanssa säännöllisesti hallilla treenaamassa 2-3 kertaa vkossa. Suunnitelmissa meillä on käydä joka toinen viikko 2 kertaa viikossa hallilla, yksi viikko 3 kertana viikossa ja sitten olisi yksi viikko vain yhdellä treenikerralla. Näin jää aikaa myös kehonhuollolle sekä ajatustyölle ja levolle. 

Paljon on meillä tekemistä kun kontaktiesteet vaativat oman aikansa ja välillä lisää elementtejä niin joissain asioissa otetaan takapakkia. Astonin kanssa ollaan otettu nyt kuluneen kuukauden aikana 2 uutta estettä meidän treenilistalle. Ja molemmat ovat kontaktiesteitä eli keinu sekä Aa. Olen yrittänyt treenata keinua etupalkalla ja niin että Aston uskaltaa samantien mennä aivan kärkeen asti. Aluksi opetin alustalla että mihin pitää mennä. Sen jälkeen vaan siirsin sen keinun päähän. Menin itse keinun päähän tueksi ja varmistamaan että suoritus on hallittu. Meidän hallilla on onneksi 2 eri keinua; vanha puinen sekä uudempi metalli. Puinen on miellyttävämpi kun se on painavampi ja jotenkin pehmeämpi. Vauhti ei vielä ole niin kova että tarvitsisi pitävää alustaa päässä. Ollaan samanaikaisesti treenattu myös metallikeinulla sillä se on kuitenkin se keinu millä sitten kisataan. Näin alkuopetusta tehdessä on kyllä huima ero noiden kahden keinun välillä. Tuntuu vaan että se vanha puinen on paljon armollisempi jäsenille. 

Aata olen lähtenyt opettamaan kans aivan uudella tyylillä verrattuna edellisiin. Ajatus on opettaa Aalle juoksukontaktit bumppereilla, jotta saisin mahdollisimman turvallisen suoritustavan. Aston on pitkärunkoinen ja omaa pitkän laukan. Jotenkin uskon tämän meidän tavan sopivan sille parhaiten kun saan sen focuksen kohdistettua eteenpäin. Juoksukontaktin opetuksessa on vain se kun A-este pitää purkaa ja laittaa aivan maan tasalla. Onneksi puomin kanssa säästyin puomin madaltamiselta, mutta nyt se ei valitettavasti onnistu. Saa ihan asennoitua äheltämään kyseisen esteen kanssa. Homma hoituu parhaiten kun on kaveri mukana, mutta valitettavasti se ei onnistu kovinkaan usein. No harjoitus tekee mestarin siinäkin asiassa kun keksii kaikki kikkaviitoset millä saa esteen jälleen kasaan yksin.

Pyrin siihen että yksi kerta viikossa olisi ratatreenipäivä, jossa voidaan hieman testata opittuja taitoja sekä yhdistää joitakin esteitä osaksi rataa esim keppejä. Muutenkin se yhteisen sävelen etsiminen vie aikaa ja ne ohjaustavat mitkä sopivat Astonille verrattuna esim Kiiaan tai Merriin. Olen aina pyrkinyt auttamaan koiraa mahdollisimman paljon omalla ohjauksella enkä yritä taivuttaa koiraa tietyntyyppiseen ohjaukseen. Meillä mennään aina koiran ehdoilla ja opetellaan yhdessä mitkä jutut sopivat sille parhaiten. Sitähän se yhteistyö on!

Vuosi 2022 ja sometauko

 Vuoden vaihtuessa tein julkaisun niin facebookiin että instaan, että jätän nyt toistaiseksi somen rauhaan. En seuraa kumpaakaan enkä päivittele niitä säännöllisesti. Parisen vuotta tässä tulikin päivitettyä enemmin ja vähemmin lähes päivittäin. Huomasin nyt saaneeni siitä sellaisen ähkyn, ettei oikein aivoni pystyneet enää nollaantua. Tietoa ja asiaa tuli aivan liikaa!

Internet toi aikoinaan tiedon aivan meidän kaikkien ulottuville. Älypuhelimien myötä se tuli vielä helpommaksi saavuttaa. Nyt instagram on iso juttu myös koirapiireissä ja sinne päivitetään ympäri maailman uusimpia treeni-ideoita, kikkoja, ohjauskuvioita, ideoita jne. On verkkokursseja jos jonkinlaisia. Aloin itse kokea jo pientä ahdistusta siitä että mitä kaikkea tässä pitäisi koiralle opettaa ennenkuin sen kanssa voisi edes yhtä rataa lähteä kokeilemaan. 

Nyt olen ollut, vasta, 2 viikkoa ilman aktiivista somen seuraamista ja heti tuntuu aivojen toimivan paljon paremmin. Informaation tulva on kadonnut ja olen voinut prosessoida tämän hetkistä tilannettamme ihan kaikessa rauhassa ilman ylimääräisiä ärsykkeitä. Jotenkin kuin salama kirkkaalta taivaalta, sain lähestulkoon päivässä meidän tulevat treenisuunnitelmat tehtyä. Kuinka opetan esim keinun kisavalmiiksi, kepit, Aan. Kun sain käyttää omaa päätäni enkä seurannut vain toisten tekemisiä. 

Nyt meillä on selvät kuviot kuinka tämä tuleva lopputalvi ja kevät oikein rakentuu, vaikka alkuperäisestä aikataulusta ollaankin noin vuosi  jäljessä! Elämää ei pysty aivan niin hyvin suunnittelemaan ja muutokset heittävät aikataulut helposti romukoppaan. Suurin syy miksi me ollaan noin vuosi alkuperäistä suunnitelmaa myöhässä, on Kiian poismeno! Se tapahtui loppuvuodesta 2020 kun meillä oli juuri suunnitelmissa työstää Astonin kepit ja juoksupuomi kohdilleen. Vaikka kuinka yritin jatkaa treenaamista ja opettamista niin huomasin aivojeni olevan aivan lukossa. En tiennyt mitä tein. Yritin opettaa asioita vaikka mieleni ei ollut mukana. Havahduin jossain vaiheessa että nyt kaikki ei ole kohdillaan. Onneksi kuvasin edelleen meidän tekemisiä videolle joten näin sen kautta mikä oli ongelma. Aivoni eivät vaan olleet mukana ja opetin Astonille asioita väärin. Minun oli pakko hyväksyä se tosi asia, että Kiian poismeno vaikutti minuun syvällisemmin kuin koskaan olisin voinut sitä kuvitella. 

Viime vuonna meille tuli muitakin hieman treenaamista haittaavia tekijöitä kun muutettiin uuteen kotiin, remontoitiin sitä antaumuksella monta kuukautta, super kuuma kesä sekä Goldin pennut. Syksyllä onneksi pääsin jälleen hallille ja onneksi aivoni toimivat jo jonkin verran ja sain Astonille opetettua moniakin asioita. Nyt vasta sometauon aikana olen tajunnut mitkä taidot ovat kaikkein oleellisimpia, jotta pääsemme vielä tämän vuoden puolella nauttimaan yhteisistä kisahetkistä.  

Lueskelin äskettäin vanhoja postauksia joita olin kirjoittanut tänne. Oikein hävettää miten en ole nyt ainakaan 4 vuoteen kirjoittanut tänne kunnon tekstejä. Monessa postauksessa oli oikeasti sellaisia asioita joita en enää edes muistanut. Kaikki kisapäivitykset, terveys huomiot ym. Ne olisi tänä päivänäkin todella tärkeä kirjoittaa muistiin. Olen aina pitänyt tätä blogia lähes päiväkirjana jotta saan muistella myöhemmin kaikkea mitä ollaan näiden kaikkien vuosien aikana koettu. Niin hyvinä päivinä kuin huonoinakin. Se miksi tämä blogi on ollut todella laiminlyöty niin on juuri facen/instan helpot päivitykset. Sinne laitetaan vaan kuva ja kirjoitetaan lyhyesti mitä tehtiin ja milloin ja miten meni. Tänne blogin puolelle on kirjoitettu paljon yksityiskohtaisemmin asioita. 

Luin juuri esim yhden postauksen mikä koski minun ja Kiian armotonta tuplanollan jahtausta vuodelta 2014. Tampereen kisoissa helatorstaina tupla sitten napattiin ja se teksti miten kertasin sen päivän tapahtumia oli aivan huima. Olimme kahdestaan liikenteessä joten radoista ei ollut videota vaan kerroin yksityiskohtaisesti jokaisesta radasta ratapiirustuksen myötä. Oli kyllä aivan huippua lukea miten hienosti olin analysoinut ratoja ja oikeasti miettinyt kuinka aion mennä ne. Tästä pääsette lukemaan tuon kyseisen tekstin! Yritetään ottaa tästä siis mallia uusiinkin postauksiin sillä kyllä näistä paljon enemmän irti saa kun muutamasta sanasesta face postauksessa.

Hyvää tammikuun jatkoa ja palataan jälleen tekstin äärelle!

Suunnitelmia tälle tulevalle talvelle

 Meillä on tälle talvelle kaksi selkeää suunnitelmaa!

Ensimmäisenä suunnitelmana on Astonin agility! Opettelemme suurimmalta osin puhdasta tekniikkaa, ohjauskuvioita, liikehäiriöitä, palkasta luopumista sekä juoksupuomia. Näiden asioiden lisäksi aloitimme tänään teho-opetuksen keppeihin 2x2 metodilla sillä viime kesän opetus on jotenkin kadonnut aivan tyystin kun aloitimme hallikauden. Toiveissa olisi nyt saada 12 keppiä opetettua kuukaudessa siihen tasoon jotta voimme lähteä jalostamaan niitä paremmiksi. Pyrin tällä uudella aloituksella lisäämään alusta asti draivia sekä liikehäiriötä tekemiseen. Ainakin ensimmäisen session perusteella näytti hyvältä kun tekemiseen saatiin paljon enemmän vauhtia ja tekemisen meininkiä

Puomin juoksukontakti kulkee tässä mukana koko ajan ja siihen ollaan pyritty lisäämään hieman vauhtia! Hitaassa vauhdissa Aston osuu takajaloillaan todella hyvällä prosentilla kontaktialustaan. Heti kun vauhti nousee ja etäisyys alastulon kontaktipintaan kasvaa niin sitten hieman ajatus karkaa kohtaktista namimaattiin. Aston on todella kiinni namimaatissa mikä on välillä hieman haaste mutta koen sen positiivisena asiana. Namimaatti ei häiritse tekemistä vaikka houkutus on välillä liiankin suuri. Kun Aston pystyy tekemään teknisen asian kunnolla ja pystyy samalla luopumaan suuresta palkasta niin se on suuri onnistuminen. Vaihtelemme vauhdin kohtaa puomilla jotta Aston oppisi itse sovittamaan takajalkansa kontaktipinnalle oikein. Hyvillä mielin jatkamme puomin rakentamista sillä tahtoa ja vauhtia kyllä riittää eikä Aston koe kontaktipinnasta minkäänlaista painetta. 

Keinun otan hieman myöhemmin vasta mukaan jottei se sotke puomin ylösmenoa ja kunnon draivia. Aata Aston tykkää itsekseenkin kulkea vaikken ole sitä vielä sen koommin ottanut. Hyppyesteet ovat aika hyvin hallussa, välillä pituuden palikat kolahtavat (meidän hallilla pehmeät pituuden palikat)! Olen kyllä luottavainen että ensi syksynä ollaan hyvällä mallilla aloittamaan meidän kisaura. Melkein jännittää jo nyt!

Kannattaa käydä meidän facen sivuilta käydä katsomassa päivityksiä agilitytreeneistä, päivitän sinne niitä useasti!

Jottei liian vakavaksi mene agilityn suhteen niin toisena suunnitelmana on meidän uudet pentusuunnitelmat Goldi on astutettu onnistuneesti Yodilla (Käpäläkoplan Yodi) Mahdollisia pentuja olisi odotettavissa ens vuoden puolella, vkolla 2. Uskon että pentueesta tulee mielenkiintoinen sillä rakenteellisesti Goldi on hyvin rakentunut ja kulmautunut, hieman pidempi runkoinen ja juuri miniksi menevä eli säkä 34cm. Yodi on jenkkitaustainen mikä on varustettu todella hyvällä etuosalla ja vahvalla luustolla, luonne on juuri täydellinen rotumääritelmän mukainen mikä sopii käyttöön ja näyttöön. 

Toivon tulevalta pentueelta hyvin rakentuneita pentuja mitkä omaavat kunnon moottorin tekemiseen mutta osaavat hallita hermonsa. Uskon että pennut kykenevät helposti itsenäiseen tekemiseen eivätkä ole liian kiinni ohjaajassaan. Jännityksellä jäämme odottamaan kuinka loppu kantoaika menee ja millaisia pentuja sieltä tulee!!!

Agilityn suhteen meillä on paljon tehtävää mutta pentusuunnitelma menee eteenpäin omalla painollaan! Riittää kun tarjoaa Goldilla hellyyttä ja huolenpitoa sekä maittavaa ravitsevaa ruokaa :)

Kotisivut uusiutuvat

Häivähdyksen shelttien kotisivut ovat uudistumassa! 

Entisen blogi-sivun kohdalle tulee jatkossa uusimmat uutiset! Uutiset tulen pitämään lyhyinä jottei itse asia häviä liiallisen kirjoituksen sekaan!

Uutiset tulevat pitämään sisällä mahdolliset pentue-suunnitelmat, pentuihin liittyvät ym asiat, uudenlaiset treenikuviot sekä tietysti tulevaisuudessa erilaiset kisatulokset!

Sivupalkkiin laitoin linkit meidän facebook sekä instagram sivuille, joten tervetuloa tutustumaan niihin ja seuraamaan niitä. Instagramista löytyy viikottain uusia kuvia sekä tarinoita koirien päivittäisestä arjesta. 

Sivut päivittyvät pikku hiljaa tässä loppu kesän aikana joten syksyyn mennässä näette hienon uuden ilmeen! 

Tervetuloa seuraamaan meidän uudistuvia sivuja!

Lämpimin terveisin Hannele sekä Häivähdyksen Sheltit

Meidät löytää myös...

... facebook:sta

Olen pitkään kirjoitellut blogia ja päivittänyt sitä tälle pohjalle. Jotenkin viime vuosina se on vaan jäänyt ja jäänyt vähemmälle kun kaikki uutiset tulee ilmoitettua facebookissa. Se on vaan niin paljon nopeampaa ja näppärämpää kun saa samantien parilla klikkauksella sen tehtyä. Vaikka bloggerikin toimii sovelluksen kautta niin ei se vaan ole niin hyvä että sitä pystyisin käyttämään jatkuvasti. Läppäriä olen käyttänyt nykyään aivan tolkuttoman vähän ja vain ja ainoastaan sivujen päivittämistä varten ei kehtaisi sitä tehdä. Tämän takia siis olen tehnyt meille uudet sivut facebookiin mihin päivittyy nopeasti uutta tietoa meistä ja mitä meille kuuluu.

Tulee siis tutustumaan ja tykkäämään uusista sivuistamme niin pääset jatkossakin lukemaan meidän kuumimmat uutiset!!!

Emmi-Pet hampaiden puhdistusta ilman nukutusta

Viime kuun puolella sain pätevöitymisen tehdä Emmi-Pet hoitoja koirille ja kissoille. Syy miksi alunperin lähdin hommaan mukaan oli Merri. Herralle kertyi aina todella paljon plakkia ja hammaskiveä hampaisiin vaikka kuinka pesi hampaita 2 x päivässä, söi luita ja raakaruokaa. Steriloinnin yhteydessä siltä putsattiin hampaat mutta vaikutus ei kestänyt kovinkaan kauan. 

En muutenkaan suostu nukuttamaan koiraa ilman mitään kunnon syytä (kysymys elämästä ja kuolemasta), sillä mikään nukutus ei ole riskitön ja se kuormittaa elimistöä aivan älyttömästi (vanha sanonta; nukutus on kuin yksi naula arkkuun). Sain itse kokea Merrin kanssa noista riskeistä juuri steriloinnin yhteydessä kun herra sai hengityskatkoksia nukutuksen aikana. Eikä ole ainut kenen olen kuullut saavan samanlaisia oireita. Tuo monen muun syyn lisäksi oli se miksi en suostu nukuttamaan. Hampaiden puhdistukseen piti siis keksiä aivan joku muu konsti. 

Joskus kauan sitten kokeilin eläinfyssarin vinkkinä foreverin aloe vera gellyä hampaisiin. Gellyä vaikuttamaan parin päivän ajaksi minkä jälkeen raaputtelua vaikka teräkärkisellä lusikalla. Temppu toimi ihan ok että saatiin näyttelyyn ihan jees hampaat. En vaan pidä aloe veran käyttämisestä koirille kun se ei vaan sovi niiden elimistölle. Onneksi siskoni törmäsi alkuvuodesta paikallisen eläinliikkeen mainokseen missä kerrottiin Emmi-Pet hoitopäivästä. Aattelin ett kokeillaan. Ei siitä haittaakaan ole. 

Merrin kanssa käytiin ja onneksi mentiin. Hammaskiveä oli kertynyt ja ientulehdusta oli. Ensikertalaisena sai tehdä hieman työtä kun herra on hieman herkkä hampaistaan mutta hyvin saatiin tuloksia aikaiseksi. Varattiin seuraava aika 3 kk päähän ja näin käytiin aina tohon alkusyksyyn asti. Hampaat tulivat puhtaammiksi ja puhtaammiksi kerta kerran jälkeen ja hoitotulos kesti paljon pidempään.Viimeisellä kerralla tossa elokuussa riitti kun käsiteltiin ultraääni laitteella ja pikkaisen käytiin vaan taltalla hampaat läpi. Ei ollut hammaskiveä eikä ientulehduksia. Kiiakin kävi muutaman kerran sillä sillä ei ole koskaan tehty hampaiden puhdistusta kuin pelkällä hammasharjalla. Hammaskiveä oli tullut ja ientulehdusta. Saatiin hampaat puhtaaksi ja ikenetkin olivat jo heti seuraavana aamuna kauniin vaaleat ilman merkkiäkään ientulehduksesta. Kiialle ei ole koskaan kertynyt kovinkaan hyvin plakkia joten sillekin riittää nykyään ylläpito jotta ientulehdus ei pääse uusimaan. Ientulehdus on siitä inhottava että se uusiutuu aina vaikka olisi vetänyt vaikka kuinka monta antibioottikuuria. Pelkästään hyvä hammashygieniä pitää sen loitolla. 

Nyt teen Emmi-Pet hoidon omille koirilleni kun siltä näyttää. Se niin riippuu koirasta itsestään. Putsaillaan silti tavallisella hammasharjalla hampaita jottei ruuan muruset jää turhaan suuhun. Eihän kukaan ihminenkään ole putsaamatta hampaita jos haluaa pitää kauniit hampaat ja pahan hengityksen kurissa. Muskalle tein vasta nyt ensimmäistä kertaa Emmi-Pet hoidon sillä sillekin oli kertynyt hammaskiveä hampaisiin, erityisesti alahampaisiin. Muutaman kerran pehmitettiin uä-laitteella minkä jälkeen taltalla lähti isoja paloja hammaskiveä pois kun pikkaisen raappas. Vaikka Muska oli ensikertalainen niin se on tottunut siihen että tehdään erilaisia toimenpiteitä ja kesti aika hyvin paikallaan. Helpottaa kyllä huomattavasti omaa työtä kun ei tarvitse koiran kanssa tapella. Se onkin äärimmäisen tärkeää että koira opetetaan ihan pennusta asti että sille tehdään kaikkea mahdollista. 

Alla on kuvia Muskan ensimmäisestä hoitokerrasta ennen ja jälkeen kuvat (kuvat otettu luonnonvalossa jotta värit näyttävät luonnollisimmillaan).     

Kiian hampaat ylläpito putsaukseen jälkeen. Vasemmalla ennen ja oikealla jälkeen. Kiialla on jo pikkaisen iän tuomaa kellastuneisuutta kulmahampaassa mutta ehkä se sallitaan 10 vuotiaalle.

Merrille nyt ei ollutkaan pahemmin mitään tullut viime kerrasta joten sen hampaista voi aina nähdä miten hyvin hoito toimii. Suun bakteerit ja ientulehdus saatu pois niin hoidon vaikutus pysyy kuukausia. Kyllä kelpaa hymyillä! 

Kuvasin vielä videon kun putsasin Muskan ja Kiian hampaita, jotta jokainen näkee mitä Emmi-Pet hoito oikeasti pitää sisällään. EMMI-PET HOITOJA TEKEVÄT VAIN PÄTEVÖITYMISEN SAANEET JOTKA OVAT PEREHTYNEET TEORIAAN JA OSAAVAT KÄYTTÄÄ HAMPAIDEN PUHDISTUSVÄLINEITÄ OIKEIN. 

Jotenkin omaan kalloon ei mene ajatus siitä mikseivät ihmiset huolehdi lemmikkiensä hampaista. Ei tarvitse kuin googlettaa "hammaskivi koiralla" niin näkee kyllä sellaisia hirvityksiä ett voi vain miettiä miltä sellaiset hampaat tuntuisivat omassa suussa. Ja se bakteerien määrä... Niin koirilla kuin ihmisilläkin huonoista hampaista voi levitä bakteerit leukaluuhun ja verenkierron myötä muualle elimistöön esim. sydämeen.

Itse voin hyvällä omallatunnolla ja mielenrauhalla olla koirieni kanssa kun tiedän niiden voivan hyvin ja niillä on kauniit ja terveet hampaat.   

Lokakuun kotikisat

Lokakuun vikana vkonloppuna osallistuttiin LAUn kotikisoihin. Ajatus oli osallistua Mujusen radoille, mutta harmittavasti saatiin osallistua vain yhdelle hänen radoistaan kun M.Heino tuli tuomaroimaan kaksi ensimmäistä. Olin kerran aikaisemmin, 5 vuotta sitten, kisannut hänen radoillaan ja nähnyt muutamia sen jälkeen, ja valitettavasti en ollut kovinkaan innostunut ajatuksesta mennä hänen radoilleen.

Ekan radan nähtyäni, ensireaktioni oli ihan positiivinen. Pitkä slalom heti alussa ja pitkä loppusuorakin. Harmikseni Merri oli aivan älyttömällä tuulella jo heti kun otin sen autosta, että tiesin sen enteilevän pahaa. Herra kävi aivan älyttömillä kierroksilla eikä meinannut millään asettua. Ärräili ja äijäili vaan. Oli itselläkin vissii hieman vireessä hakemista kun laitoin Merrin lähtöön ja lähdin itse vastaanottamaan. Herra tietysti lähti heti liikkeelle kun ei ollut kunnolla taottu päähän ettei tartte liikkua. Käskin sitä pysähtymään mutta Merri luki sen lähtökäskyksi ja oman asentoni takia hyppäsi ekan esteen väärin päin. Meni hieman maku koko radan suorittamiseen varaslähdön jälkeen joten tultiin aika nopeasti pois radalta. Sitten pienelle jäähylenkille kun ohjaaja kävi itse sen verran kierroksilla.

Toka rata oli sitten aivan jotain muuta. Kiertelyä ja kaartelua ja kontaktien testausta. Kontaktit onnistuivat meiltä todella hienosti mutta harmittavasti joukkoon mahtui virhe keppien alussa, yksi kielto sekä loppujen lopuksi yksi hyppy väärinpäin. No pääsipähän herra juoksemaan kunnolla putkia ja tekemisen meininkiin.

Vikalla radalla päästiin sitten Mujusen tekemälle radalle ja se oli sitten sellainen rata mistä olisi ollut kiva aloittaa. Ja tehdä ne loputkin hänen laatimat. Rata oli sinäänsä simppeli joten sille lähdettiin sillä asenteella että nolla on tehtävä vaikka väkisin. Ja onneksi se tehtiinkin niin jäi edes vähän parempi maku kotikisoista.

Käytiin vielä radan jälkeen virallisessa mittauksessakin joten saatiin se nyt hoidettua alta pois. Ei mitään yllättävää mittaustulosta vaan Merri on edelleen yhtä selvä medi kuin on aina ollutkin. Se milloin kisataan sitten seuraavan kerran niin sitä ei ole vielä päätetty. Kotkan kisoja hieman mietitään mutta jotenkin kisaaminen kylmässä hallissa pimeänä ja kylmänä vuodenaikana ei niin kiinnosta. Mutta katsellaan katsellaan!

Elokuun kisat

Palataan vielä ajassa taaksepäin ja elokuun kisoihin. Agirodun jälkeen iski pieni paniikki että miten meidän kisaurakka jatkuukaan kun ei ihan mennyt suoritukset kuin oli toiveissa ollut. Jengi puhui koko ajan että osallistuvat piirimestiksiin, mutta minulla nyt ei ole niistä koskaan ollut mitenkään hyvä fiilis. Kisat on ohi jo ennenkuin vauhtiin pääsis. Selasin hieman kisakalenteria ja huomasin samana päivänä olevan Joensuussa kisat missä 4 starttia. Kun vielä sain houkuteltua siskoni mukaan kisaamaan Ilsan kanssa ensimmäiset kolmosen kisat niin mikäs sitä porukassa jälleen kisaillessa.

En olisi etukäteen uskonut kuinka hyvin kisat sujuivatkaan. Merrille pieni tauko teki jälleen hyvää ja toinen oli äärettömän kuuliainen. Pieni kauneusvirhe tapahtui toisella radalla kun herra arvioi väärin pituuden ja osui jalallaan yhteen palikkaan. Vaikkei se kaatunutkaan niin silti siitä nykyään tulee 5 vp. Kaikki muut radat vedettiin puhtaasti eli 3 nollaa 4:stä. Ja mikä parasta niin vikan radan aikana tuli vettä ku aisaa ja sitä juostiin kengät litimärkinä isoissa lätäköissä. Merrikään ei ollut kovinkaan innostunut mistään ylimääräisestä riekkumisesta vaan tsemppasi jälleen hienosti. Tultiin toiseksi vain kymmenyksen päähän valioitumisesta. Niin lähellä mutta eiköhän se sieltä joskus tule.

Seuraavalla viikolla käytiin kisaamassa Kotkan iltakisoissa missä ei ihan yhtä monta nollaa ollut tuliaisena kun Joensuusta. Ekalta radalta napattiin kuitenkin nollavoitto ja toinen H-Sert. Nyt Merrillä on kaksi molempia sertejä. Toinen ratakin olisi mennyt muuten ihan jees mutt itse hätäilin sen verran että käskytin huonosti keinulla minkä takia Merri teki elämänsä ensimmäisen lentokeinon.

Eka rata

Toka rata

Seuraavan kerran kisataan nyt lokakuun vikalla vkonlopulla ihan meidän omissa kotikisoissa. Saa nähdä miten käy. Onneksi kisattiin epäviralliset seuran mestikset kuun alkupuolella missä Merri toimi todella hienosti. Pieni epäröinti kepeillä ekalla radalla mistä 5 kun korjasin alusta. Toka rata meni puhtaasti. Oltiin sitten LAUn seuramestis kisoissa pronssilla. Jos sais pidettyä hyvän ja rennon fiiliksen tulevissakin kisoissa niin eiköhän me jotain saada aikaiseksi.

Agirotu

Heinäkuussa kisattiin Mikkelissä agirodussa niinkuin viime postauksessa olikin maininta. Lämmin heinäkuinen vkonloppu oli jälleen taattu mikä näkyi menossa ja tunnelmassa. Lähdettiin perjantaina jo hyvissä ajoin kisapaikalle että saatiin teltta ja kaikki muutkin tavarat paikoilleen. Hetkisen aikaa kerittiin kiertää kisapaikkaa kun tulikin oma vuoro lähteä suorittamaan hyppyrataa. Teemana meillä oli molemmissa päivän radoissa "Ensin riman pudotus ja sen jälkeen HYL). Italialainen tuomari oli tehnyt todella mielenkiintoisen agiradan mutta harmittavasti emme selvinneet hyvin alkaneen alun jälkeen puolta väliä pidemmälle ilman hyllyä.



Pitkän päivän jälkeen suunnattiin koko porukalla Visulahteen missä majoituttiin omaan loma-omakotitaloon. Vaikka olin lukenut hieman negatiivisia palautteita paikasta niin ainakin meidän kohdalla ei ollut mitään valittamista. Mökki oli siisti, hieman kulunut tietysti kun ikää kertynyt, mutta ajoi todella hyvin asiansa.

Aamulla oli jälleen aikainen herätys jotta selvittiin kisapaikalle. Jos olisin tiennyt kuinka rata olisi mennyt niin olisin ihan hyvin voinut jatkaa unia ja kääntää kylkeä. Kyseessä oli siis AVO-SM karsintarata ja herra oli jälleen oikein pirteellä tuulella. Ei sitten tahtonut kestää paikallaan vaan hiippaili tyypilliseen tapaansa aivan ekan esteen eteen. Tällä kertaa herra oli sitten hiippaillut sellaiseen paikkaan ett tuli lähtökäskyn saatuaan ekan esteen OHI. No siihenhän meni miun plasmat aivan sekaisin. Rata sinäänsä olisi ollut todella kiva mutt kun ei toiminut niin ei toiminut.

Karsintaradan jälkeen meillä olikin paljon vapaa-aikaa joten päätettiin suunnata lounaan jälkeen metsän siimekseen eli läheiselle frisbeegolfradalle. Kiia oli vähän turhankin innokas ja neitiä piti hillitä ihan työnteolla. Olisi kyllä lähtenyt jokaisen heitettävän kiekon perään. Viimeisellä väylällä sitten karkasikin käskyn alta. Harmi vaan kun kiekko oli nopeampi ja se hävisi Kiian näkökentästä. Ei löytänyt sitä mutta ei löydetty me muutkaan sitä. Sinne jäi sitten yksi kiekko odottamaan löytämistä ja toivon mukaan palautumista omistajalleen.

Illalla meillä oli vielä yksi rata jäljellä. Pitkä kuuma päivä ja vetelä olo olivat tehneet tehtävänsä. Olin siis aivan uupunut vaikka olin syönyt hyvin ja juonut monipuolisesti. Silti mikään ei kestänyt sisällä vaan tuli läpi. Vähemmästäkin oli jalat aivan makaroonia. Vaikka päivän ekan radan jälkeen mietin että onko mitään järkeä mennä edes vikalle radalle niin vkonlopun aikana saadut huonot uutiset seurakaverin koiran kohtalosta kolkutti mielessä. Elämä on niin pienestä kiinni ja elämässä on isompiakin murheita kuin yksi riman pudotus tai hyllytetty rata. Päätin lähteä radalle vain nauttiakseni Merrin kanssa yhteisestä ajasta ja siitä että saamme tehdä sitä mistä me molemmat tykkäämme. Saatiin puristettua tulos radalta. 5 kepeiltä kun ite jälleen söhläsin keppien kanssa.


Kisat kisattiin siis nurmikolla mutta pohja oli todella hyvä. Jalkapalloilijatkin pelaavat samalla alustalla. Plussaa siitä Mikkelin raviradalle että ovat todella hienosti hyödyntäneet tuollaisen ison "hukka-alueen". Nurmi kisa-alustana on edelleen Suomessa todella harvinainen ja riman pudotuksia näkyi aika paljon. Se mikä oli todella ylpeyden aihe niin Merri tsemppasi upeasti vikalla radalla vaikka sekin oli väsynyt. Rimat eivät edes kolisseet. Enemmän rimat kolisee silloin kun ei keskity vaan intoa on enemmän kuin taitoa. Mutta ei se haittaa. Pääasia että saadaan olla ja harrastaa yhdessä.

Koti SM-kisat 2017 kisattu

Sm-kisavkonloppu on nyt ohitse ja pää on käynyt kuumana analysoidessa omaa suoritusta. Edelliset startit ja treenit lupailivat mahdollisesti hyvää tulosta, mutta valitettavasti näin ei käynyt. Tauko näkyi eniten omassa tekemisessä ja hätiköidyssä ohjaamisessa. Merri toimi edelleen aivan älyttömän hienosti ja meni juuri niin kuin sitä ohjasin. Mutta kun ohjaa väärin niin eihän lopputulos voi olla kovinkaan hyvä. Perjantaina kisattiin LAUn 20-vuotis juhlakisa ja Merrin olin ilmoittanut molemmille radoille. Heräsin aamulla jo aikaisin kun aamupäivästä oli molempien harmaiden hampaiden puhdistus Emmi-Pet menetelmällä. Sieltä mentiin suoraan kisapuistoon ilmoittautumaan ja viemään tavarat valmiiksi pystytettyyn häkkiin. Häkit saatiin mahtavasti jäähalliin joten koirat saivat huilia sisällä viileässä kun ulkona lekotti aurinko hellelukemissa.

Iltapäivästä oli jo meidän vuoro ja Merri oli oikein hyvässä vireessä. Pikkaisen yllätti jo kolmannella esteellä kun herra lisäsi vielä yhden vaihteen lisään ja kaasun pohjaan. Olin aivan ällikällä päähän lyöty kun en yhtään pystynyt varautumaan sellaiseen vauhtiin. Meno oli kuitenkin hyvää, mutta keppien jälkeen arvasin olevani auttamattomasti myöhässä ja näin Merri sujahti edestäni väärään päähän putkea. Vedettiin kuitenkin rata loppuun ja siinä oli oikein hyvää tekemistä.

Toisella radalla sössin itse sitten aivan totaalisesti jo heti 4 esteellä. Hirveä paniikki ja kiireen tunne, huitaisin vaan Merrin menemään suoran putken päähän. No eihän raukka ollut kerinnyt lukitsemaan koko estettä joten siitä kielto. Tämän jälkeen olikin blasmat jo niin sekaisin ettei tekemisestä tullut juuri mitään. Merri vaistosi ett nyt ei mennä enää niinkuin pitäisi ja sekin reagoi vaillinaiseen ohjaamiseen kielloilla ym. Onneksi oli video mistä näki ketä sai syyttää ja sehän löytyi peilin äärestä. Pieni morkkis siitä iski kun piti noin toheloida ja sabotoida koiran hieno tekeminen.

Seuraavana aamuna olikin vuorossa joukkuekisa HIFIn (High Five Agility Team ry) riveissä. Koko aamun jankutin itselleni ett auta koiraa, auta koiraa. Joukkuerata näytti todella kivalta ja tehtävältä. Jäin pitkään miettimään kummalta puolelta veisin keinun ja sitä seuraavat kaksi hyppyä. Tuntui loogisemmalta viedä ne vasemmalta puolelta ja antaa Merrin hypätä toka hyppy pitkän kautta ja sieltä sitten putkeen. Oikealta olisin ottanut siivekkeen pyörityksellä mutta se ei vaan tuntunut niin luontaiselta Merrin kanssa. Tiesin molempien vientien hyvät ja huonot puolet, mutta pakko oli toinen valita. Päätin viedä siis vasemmalta puolelta ja taas hieman hätäilin sillä toisella hypyllä ja kroppani kääntyi oikealle. No Merri kuuliaisena koirana tietysti kääntyi oikealle hypyn jälkeen ja takaisin riman yli. En kerennyt ollenkaan reagoida ja pelastaa tilannetta. Harmitti aivan vietävästi joukkueen puolesta, sillä se oli jo toinen HYL medijoukkueelle. Ja mikä ehkä eniten harmitti niin petin Merrin radan huolimattomalla ohjaamisella. Katsoin tarkkaan videolta miten siinä kävi ja pakkohan toisen oli kääntyä oikealle kun hartialinjani kääntyi kanssa. Merri on kuuliainen ja ei anna virheitä anteeksi. Mikä on hyvä juttu ja kouluttaa paljon ohjaajaa.

Keräilin radan jälkeen itseäni ja syötiin hieman välipalaa. Merri oli ansainnut lihapiirakkansa ja muutakin hyvää. Itselläni pää raksutti aivan koko ajan ja jatkoi prosessointia koko yön aamuun asti. Sateisena sunnuntaina viritin live-streamin olkkariin ja katselimme koko päivän suorituksia sohvalla lämpimässä. En edes saanut koko päivänä yökkäriä pois, hihiiii. Oli kyllä huikeita suorituksia ja oma into treenaamiseen vaan kasvoi. Tulin siihen tulokseen että tarviin treeniä isoissa halleissa missä estevälit ovat pitkät jotta osaan taas rytmittää oikein. Sekä toisen silmäparin mitkä oikeasti kattovat mihin omat hartiani sojottavat. Olen jälleen palaamassa LAUn riveihin ja näin ollen päästään treenaamaan isommalle kentälle tutussa porukassa. Jonnekin innostui todenteolla agilitystä ja voi olla että Kiia pääsee varakartturinsa kanssa agikentälle pikemmin kuin luuliskaan ;)

Tänään mennään ohjattuihin treeneihin minkä jälkeen pidetään hetki huilitaukoa. Seuraavaksi mennään varmaan Mikkeliin agirotuun sillä heinäkuu on itselleni aika huono kuukausi kisoja ajatellen, joten siinä on taukoa kisoista. Loppukuusta sitten aikaisintaan tai vasta elokuussa.

Tästä se kuitenkin lähtee kohti ensi vuotta ja SM 2018

Hei me kisataan

Pitkästä aikaan kisauutisia joten annetaan nyt tulla ihan kahden kisan verran. Toukokuun viimeisenä vkonloppuna kisattiin Kotkassa tuomariharjoittelija Laura Mätön radoilla. Radat olivat vauhdikkaat ja suoraviivaiset. Edellisestä virallisesta startista oli kulunut 2,5 vuotta joten oma liikkuminen ja tatsi eivät olleet ihan parhaimmillaan. Ekalla radalla aiheutin itse hylkäämisen heti toisella esteellä kun käänsin kroppaa aivan liian aikaisin ja Merri hyppäsi hypyn väärältä puolelta. Toka rata olikin sitten nolla ja Merri nappasi tokan A-sertinsä. Vikalla radalla tuplanolla oli todella lähellä mutta niisto ennen putkea sai Merrin pysähtymään ennen hyppyä ja siitä tuli kielto. Meno oli kuitenkin kaikilla radoilla todella hyvää ja pystyin luottamaan yhteiseen tekemiseemme.


Eilen kisattiin sitten Varkaudessa jossa viimeeksi tuli kisattua hyvin kauan sitten. Silloin Kiian kanssa napattiin kauden aluksi heti tuplanolla. Menomatkalla sanoin Merrille että voitais tehdä hänen kanssa samanlainen tulos. Ekan radan jälkeen tunnelma ei ollut ihan niin luottavainen kun kielto tuli jo kolmennella esteellä. Merri kävi aivan älyttömillä kierroksilla ennen radalle menoa ja otti todella kirjaimellisesti omat liikkeeni eikä irronnut ollenkaan esteille. No eka rata meni sitten vähän höyryjä päästellessä ja testatessa putki-puomi erottelua. Seuraavalle radalle päästiin sitten todella nopeasti kun tuomarina toiminut Jari Suomalainen oli tehnyt näppärästi muutettavat radat. Toka rata oli ensimmäistä helpompi lähestyä kun siinä päästiin suoraan vauhtiin. Siinä vaan mentiin eikä meinattu.Tehtiin nolla, aika ei ihan riittänyt nopeimmille kun ekat kolme sijaa meni kelpielle, käyttö cockerille ja pyreneiden paimenkoiralle. Onneksi sentään shelttien välisissä kisassa pärjättiin aika mukavasti. Kolmas rata oli profiililtaan aika erilainen mutta kyllä siinäkin sai liikkua ja antaa mennä. Mersumies teki tehtävänsä todella hienosti; kontaktit, putki-puomi erottelu sekä rimat kesti ylhäällä. Pikkaisen jännitystä saatiin ihan loppumetreille kun kuulin Merrin osuvan pituuteen. Olin jo varma että joku palikka kaatui mutta ei onneksi ja heti maaliin päästyä kuulin radan olevan nolla. Sitten vain jännittämään kuinka lopputuloksissa kävisi. Nollia tuli vain 3 ja me tultiin toiseksi. Harmittavasti osallistujia oli vikalla radalla todella vähän (14) joten serti ei siirtynyt meille. Sm-joukkuekisa kaveri nappasi ykkössijan. Sehän olisikin ollut aivan liian täydellistä jos vika serti olisi tullut heti perään. Eiköhän se sieltä kesän aikana tule ennemmin tai myöhemmin.


Kisan tuoksinnassa kerettiin tekemään pikainen sukulaistapaaminenkin. Ihan sattumalta törmättiin kisapaikalla olevaan serkkulikkaan mikä on samaa ikäluokkaa kuin Kiia. Halmi (Funnytail I'm Too Famous) on todella samanlainen kuin Kiia, sillä Kiian isä Shadeland Absolout Truth löytyy myös Halmin sukupuusta, emän isä. Sanoinkin että ne on kuin samasta puusta mutta ainoastaan sillä erotuksella että Halmi oli rauhallinen, sellainen mummokoira millaista Kiiasta ei varmasti koskaan tule. Tai jos tulee niin varmaan vasta sitten kun ikää on 16 vee. Halmi oli kyllä niin ihana ja olisin kyllä voinut napata sen mukaani milloin vain. On kyllä jännä miten samanlaisia sukulaiskoirat voivat ollakaan. Kiialla ja Halmilla oli enemmän yhtäläisyyttä ulkonäössä kuin Kiialla Merrin tai Muskan kanssa. Se taas johtuu siitä että samat koirat löytyvät sukutaulusta mitkä ovat periyttäneet tiettyjä piirteitä. Harmi kun en kerinnyt nappaamaan yhteiskuvaa kun piti mennä rataantutustumiseen mutta Halmin linkin takana löytyy kuvia.

Ensi viikolla ei sitten kisata vaan käydään viikko treeneissä ja keskitytään lihashuoltoon. Seuraavan kerran radalla sm iltakisoissa ja joukkuekisassa. Silloin siis!!!

Toiminimi perustettu

Asia oli jo tapetilla about 3 vuotta sitten kun valmistuin urheilukoirahierojaksi ja kävin dobo-ohjaajakurssin. Silloin hyppäys yrittäjän elämään oli kuitenkin niin iso ja pelottava, joten vetäisin liinat kiinni ja otin pienen hengähdystauon. Nyt tässä kevään mittaan tuli kuitenkin uusi tilaisuus ja syy perustaa toiminimi.

 

 

Lähes vuoden ollessani Postin hommissa, tulin siihen tulokseen että pakko keksiä jotain muuta työtä oman hyvinvoinnin takia. Vaikka työporukka ja yhteishenki oli aivan huippua niin työn kuormitus alkoi näkyä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vaikka olin tottunut kaupan ja raksa alalla aamuvuoroihin (6:30-7:00 työaika alkoi) niin klo 5:00 alkavat työvuorot eivät vain sopinut itselleni. Vaikka olisin nukkunut yli 8 tunnin yöunet niin silti ennen klo 4 tapahtuva herääminen syvimmästä unesta sai aikaan aivan älyttömän väsymyksen. Viikonloppunakaan ei ihan kunnolla palautunut väsymyksestä ja näin ollen kierre oli valmis. Joskus olin sentään ajolenkillä jakamassa postia ja näinä päivinä sain sentään univelan pois. Työaika oli sitten sellainen ettei pahemmin tarvinnut mitään muuta niinä päivinä sitten tehdäkään.

 

Väsymys vaikutti todella paljon henkisesti. Olin usein todella takakireä ja suutuin/itkin välillä ihan mistä milloinkin. Tunneskaala vaihteli todella nopeasti ja ihan rupesi itseä ärsyttämään omat tunnetilat ja äkkipikaisuus. Onneksi lähipiirini tuntee minut ja ymmärsi että kaiken takana oli vain aivan älytön väsymys. Vaikka he sen ymmärsivät niin itseäni inhotti asia syvästi. Ei ole kiva laittaa syyksi suuttumisella tai tiuskimiselle jotain väsymystä.

 

Väsymys vaikutti myös fyysiseen jaksamiseen. Vaikka työpäivä loppui monesti jopa ennen puolta päivää tai vähän sen jälkeen, niin ei todellakaan tullut mieleenkään lähteä juoksulenkille tai salille ym. Tunti omassa olossaan miten mehut olivat aivan loppu heti työpäivän jälkeen. Kuulin jo monelta työkaverilta miten treenaaminen on todella vaikeaa väsyneen kropan kanssa. Palautuminen kestää normaalia kauemmin. Jos aikaisemmin pystyi treenaamaan 4-5 kertaa vkossa niin postin aikana liikkuminen oli vain pyöräilyä kesällä tai kävelylenkkejä. Kerran kokeilin pahimmassa väsymyksessä kunnon HIIT ohjelmaa minkä aikaisemmin olin tehnyt suhkot kevyesti. Minun oli pakko jättää ohjelma kesken (mitä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt) kun fyysinen olo oli oikeasti todella huono ja heikko. Ja silloin kun ei jaksa tehdä mitään niin kyllähän se lihaskunnossa näkyy ja tuntuu. Jumeja ja lihassärkyä oli milloin missäkin, mutta onneksi oli oma huoltaja kotona auttamassa siinä asiassa.

 

Nyt kuitenkin puhaltavat uudet tuulet ja sain tilaisuuden päästä tekemään ihan erilaista työtä kuin koskaan tähän mennessä. Nyt ollaan kolmatta viikkoa kouluttautumassa Keittiömaailmassa keittiösuunnittelijaksi. Ala on uusi ja todella haastava monessakin mielessä, mutta kaikki mikä pyörii talojen ja remontoinnin ympärillä, on kiinnostanut jo nuoruudesta lähtien. Nyt voin sanoa, että hieman harmittaa kun en mennyt heti lukion jälkeen sinne rakennustekniikkaa opiskelemaan kun olisi ollut mahdollisuus. Siitä olisi ollut aivan älyttömästi hyötyä tälläkin alalla. Toisaalta voisi olla, että koulun käytyä olisin kyllä ihan eri hommissa kuin missä nyt juuri olen. Rakennus ja remontointi ala on tänä päivänä haastava kun kilpailu on kovaa kun tarjontaa ja mahdollisuuksia on todella paljon. Noviisina alalle tulleena pää täyttyy suuresta tietotulvasta ja juuri se hieman pelottaakin. Pystynkö ihan oikeasti muistamaan ja oppimaan kaiken tarpeellisen, ja tulemaan kunnon ammattilaiseksi johon asiakkaat voivat luottaa? Nyt tietysti tuntuu tältä ja sen pitäisi olla ihan tervettä kun miettii, että olen vasta kolmatta viikkoa näissä hommissa. Tällä alalla on kuitenkin sellaisia ihmisiä mitkä ovat tehneet monia vuosia jopa vuosikymmeniä näitä hommia. Ennen vanhaan tavaraa on ollut paljon vähemmin ja vuosien mittaan on tullut lisää tuotteita pikku hiljaa. Itsellä on edessä nykypäivän tarjonta ja sen laajuus sekä vastuu. Ehkä puolen vuoden päästä kun koulutusjakso loppuu niin ajatukset voivat olla sitten hieman toisenlaiset.

 

 

Keittiömaailman palvelukseen siirtyessä sain siis hyvän syyn perustaa toiminimen, sillä toimin heidän myyntiedustajana sekä suunnittelijana. Ainut ehto itselläni oli ettei tämä työ saa rajoittaa urheilukoiratoimintaani. Se tulee aina olemaan se minun intohimoni ja haluan edelleen siitä päätyöni. Nyt kuitenkin seuraavat puoli vuotta olen enemmän ja vähemmän kiinni myymälässä opettelemassa ja käymässä koulutuksissa, joten en vielä pysty niin irtaantumaan agilityn ym muuhun. Sovittavissa kaikki tietysti on ja yksittäisiä juttuja teen sovittaessa. Puolen vuoden jälkeen olen sitten vapaampi tulemaan ja menemään, joten siihen mennessä käynnistellään pyörää hitaasti ja kehitetään toimintaa. Ja kuka tietää, voihan toiminimen alle tulla muutakin toimintaa.

 

Itse oma harrastaminen agilityssä on ollut viime vuosina aika hiljaista juuri tuon postin työn takia. Jos kroppa ja mieli ei toimi niin ei tekemisestä tule juuri mitään. Ollaan tässä kevään mittaan käyty harmaiden kanssa epiksissä hömpöttelemässä ja hieman haistelemassa tunnelmaa. Tietenkin treenaamattomuus näkyy, mutta aika hyvin tatsi on kunnossa harmailla. Tossa kuun alussa tuli kutsu sm-joukkueeseenkin (kaveriporukka Lieksasta), joten päästään parin vuoden tauon jälkeen haistelemaan jälleen niitä tuulia ja tunnelmaa ja vielä kotikisoissa. Tämä tietysti tarkoitti sitä että pitää oikeasti aloittaa treenaaminen sekä kisaaminen jotta ollaan iskussa sitten sm-kisoissa. Kiia on nyt oikeasti jäänyt eläkkeelle miun agilitykoirana virallisista kisoista (epiksissä käydään), mutta jos Jonne joskus haluaa ja uskaltaa lähteä kisaamaan niin siitä vaan. Nyt itse keskityn vain ja ainoastaan Merriin että saadaan ne tulokset ja tittelit mitkä herra ansaitsee. Meillä on vielä toivon mukaan pari kolme hyvää vuotta kisailla.

 

Ensimmäiset kisat 2,5 vuoteen olisi nyt tulevana lauantaina Kotkassa. Seuraavat kesäkuun alussa Varkaudessa ja sm-iltakisoihin mennään vielä ennen sm-joukkuekisaa. Huomenna käydään ohjatuissa treeneissä ja helatorstaina saatetaan pisteytyä epiksissä tai sitten treenataan. Saa nähdä miten lauantaina käy. Itseä ainakin jännittää niin pirusti, mutta aivan ihanaa päästä jälleen radalle ja kisaamaan. Eipä tässä sen kummempaa, tällaisilla suunnitelmilla mennään eteenpäin ja voi olla että blogikin päivittyy nyt paljon viime aikaista useammin.

 



Sitä sun tätä

Ihan hävettää kun blogi elelee ihan kunnolla hiljaiseloa. Oon jopa hieman miettinyt pitäisikö laittaa se hetkeksi jäähylle kun ei vaan tuu enää kirjoiteltua kerran vkossa meidän menoista. Vähäistä kirjoitusmotivaatiota ehkä hieman ruokkii se ettei meillä vieläkään ole säännöllistä treeniohjelmaa. Kaikki vapaa-aika tahtoo nykyään mennä vähän kaikkeen muuhun. About 9 vuotta kun on elänyt lähes pelkästään koirien maailmassa ja kaikki vapaa-aika koiraharrastusten parissa niin jotenkin nyt on kiva tehdä välillä muutakin. Tämän takia meidän satunnaiset treenihetket ovat rentoja ja niissä kaikilla on hauskaa. Agility on hauskaa!

Viime vuoden viimeisimmät kuukaudet menivät kuin siivillä mutta kyllä sitä silti jotain kerittiin tekee. Pk-seudulla vietetyn vuoden aikana en selvinnyt Linnanmäen valokarnevaaleihin, joten pitihän se nyt korjata. Olihan se hauskaa ja valot tekivät paikasta todella upean. Lokakuun alussa oli kuitenkin aika epävakaiset säät ja näin oli tälläkin kertaa. Ilma oli todella viileä ja pikkaisen sateli vettä. Onneksi kunnon toppatakki piti vilun loitolla ;). Jos vaikka joku toinen kerta selviäis paremmassa säässä. Viimeiset pari kertaa on ollut kyllä niin viileää; vappuna ja nyt lokakuussa, ett voishan sitä seuraavan kerran käydä vaikka heinäkuun helteellä niin ei tarvitsisi juosta paikasta toiseen vaan lämpimiksiin.

Sisätiloissa tuli muutenkin vietettyä aikaa. Kävin pitkästä aikaan kiipeilemässä Boulder Saimaalla. Tällä kertaa selvittiin vaan kipeillä lihaksilla eikä retkahtaneella niskalla. Tarkoitus oli mennä joulun aikaan uudelleen mutta eipä oikeasti keritty. Jos vaikka tässä kevät talvesta sitten. Kehitystä edelliseen tapahtui todella paljon kun pystyi hyvin kiipeilemään negatiivistä seinää pitkin ja kokeilemaan paljon erilaisia reittejä. Sen verran otti kyllä voimille että lähes tunnin kiipeilyn jälkeen vasemmasta kädestä lähti kyllä kaikki voimat. Se hieman vaikeutti kiipeilyä joten oli parempi lopettaa siltä kertaa. Pari päivää kiipeilyn jälkeen lavan alue muistutti mitä tuli tehtyä :D

Ulos jos ollaan selvitty niin silloin pääasiassa ovat olleet koirat ja valokuvaus. Itsenäisyyspäivänäkin lähdettiin porukalla linnoitukseen kuvaamaan koiria kauniissa auringonlaskussa. Harmulaiset olivat jälleen todella pro vaikka oli pakkasta ja välillä tassuja hieman palelsi. Olen kyllä tyytyväinen kuviin ja ajatukset uusista kuvaussessiosta viriää mielessä. 

Joulu ja uusi vuosi on juhlittu ja nyt eletään jo tammikuun puolta väliä. Elämässä on edessä sitä sun tätä. Kaikkea mistä en ole itsekään aivan varma joten enempää en pysty meidän tulevaisuuden suunnitelmia avaamaan. 

Mutta hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Repovedellä lammaskoirien kanssa

Eräänä kauniina kesäpäivänä pakattiin lammaskoirat autoon ja suunnattiin Repoveden kansallispuistoon. Edellisestä kerrasta on jokunen vuosi vierähtänyt... ööö... sellaiset reilu 10 vuotta. Oli siis aikakin mennä uudestaan samoilemaan suhkot tuttuja polkuja.

Auto ajettiin Lapinsalmen parkkipaikalle mikä oli kokenut aikamoisen muodonmuutoksen vuosien saatossa. Tilaa oli tehty älyttömästi lisää, mutta sitä kyllä tarvittiinkin. Saatiin ihan oikeasti etsiä paikkaa mihin auton laittaisi. Onneksi paikka kuitenkin löytyi ihan läheltä kansallispuiston porttia joten päästiin itse asiaan. Hieman kyllä kävi mielessä että miten edes mahdutaan samoilemaan itseksemme jos autoja oli parkkipaikka täynnä. 

Lapinsalmen parkkipaikalta pääsi siis sille kuuluisalle riippusillalle mikä on kyllä paikan yksi vetonaula. Merri sai sylikyydin sillan yli sillä herra ei ole kovinkaan hyvä kävelemään korkealla ja heiluvalla alustalla. Neidit kulkivat kiltisti Jonnen jalkojen takana ja yrittivät olla katsomatta reunan alla olevaa vettä. Pikkaisen niitä jännitti mutta hyvin suoriutuivat urakasta. 

 Ylhäältä kallioilta avautui upeat Suomen järvimaisemat mitä näkee usein postikorteissa ja mitä hehkutetaan ulkomaalaisille turisteilla. Kyllä ne maisemat kelpasivat ihan näin lähipaikkakuntalaisillekin. Koiruudet kävivät myös näköalatornissa muiden samoilijoiden vanavedessä. Muskalla iski yläilmoissa korkeanpaikan kammo. Toinen painautui sylissä aivan kiinni ja hieman jäykkä kuin rautakanki. Pakko oli kantaa toinen alas. Jonne kantoi Merrin mutta Kiia selvisi tornin kaikki rappuset ihan itse ilman apua niin ylös kuin myös alaskin. Toinen on niin pätevä!!!

Paluumatkalla oli tietysti evästauon paikka. Nuotiopaikalle makkaroiden paistoon ja leipien syöntiä. Koirille oli varattu aivan oma makkara jotta nekin saivat energiaa loppumatkaan. Hieman lämmin keli verotti voimia joten lisäenergiaa piti nauttia metsän omista antimisti sekä virkistävästä uintihetkestä.  

Oli kyllä jälleen hyvä samoilureissu joten ehdottomasti mentävä uudestaan uusille eväillä, ja ehkä useamminkin kuin 10 vuoden välein. Jos vaikka ensi keväänä!!!

Mimmi - Häivähdyksen rakkain The One and Only

Kuva Kati Skog

Upein ja kaunein kasvattini (eli siis ainoani) Mimmi käväisi Porvoon näyttelyssä pyörähtämässä kehässä ajatuksena hakea näyttelytulos blakkariin. Olisin itse halunnut olla niin mukana, mutta olin itse juuri samaisena vkonloppuna Kuopiossa muissa ympyröissä joten omistajan tsemppaaminen ja viime hetken vinkit jäivät puhelimen välitykselle. 

Mimmi oli esiintynyt kauniisti ja seisonut nätisti, vaikka omistaja oli ollut aivan paineissa ja jännittänyt kovasti. Mikä siinä onkaan kun ekaa kertaa astelee kehään niin jalat ovat aivan makaroonia ja aamulla on saanut käydä monta kertaa vessassa :D. Muistan kyll itsekin millaista oli mennä ekan kerran oman koiran kanssa kehään. Toinen kerta on onneksi huomattavasti helpompi!

Mimmi oli siis esiintynyt edukseen ja miinusta tuli kuonon kapeudesta. Tämä oli odotettavissa joten tulokseen EH ollaan oikein tyytyväisiä. Tuomari vielä nimenomaan sanoi ett kuono on vaan niin kapea ett hän ei voi sen takia antaa ERIä. Ymmärrettävää!

Myydessäni Mimmin jätin siihen leasing oikeuden mikä oli tarkoitus käyttää tänä vuonna. Oma elämäntilanne on vieläkin sellainen että Mimmin pennutus ei olisi sattunut kovinkaan hyvään saumaan. Juoksut olisivat alkaneet ihan tässä kuukauden sisällä joten pennut olisivat syntyneet vuoden vaihteessa. Harmittavasti omat ajatukseni eivät olleet pennutuksessa juuri ollenkaan vaan niin moni asia on ajanut sen ohi; vakityön etsiminen, ylimääräisten lainojen maksu pois, oma talo mahdollisesti ensi vuonna, harmaiden kanssa harrastaminen ym. Pohdin asiaa todella pitkään kunnes tein sen raskaan päätöksen olla käyttämättä Mimmiä nyt. Haluan olla kuitenkin sen verran reilu omistajaa kohtaan etten halua jättää pennutus asiaa vaan leijumaan johonkin hamaan tulevaisuuteen ja sotkea koko ajan heidän agiuraansa; treenaamista ja kisaamista. Pennutus olisi omistajan näkökulmasta sopinut heille hyvin kun heillä on kotona kädet täynnä töitä oman perheen kanssa. 

Koska en käytä Mimmiä nyt, enkä edelleenkään todella isolla todennäköisyydellä tulevaisuudessakaan niin en voi ajatella sitä että Mimmi menisi jotenkin hukkaan. Vaikka Mimmi on tällä hetkellä ainoa kasvattini niin se on pääsääntöisesti juuri sellainen mitä halusin Muskan ja Vindin pennulta; äitinsä tarmo ja energia ja isänsä keskittyminen ja hermojen hallinta, sekä tietysti terveys ja upea luonne. 

Kuva Kati Skog

Mimmin ja Katin luokse on aina niin ihana mennä kuin Mimmi vaan muistaa minut niin hyvin ja ottaa vastaan kuin se olisi oma koira. Olen siis jossain vaiheessa tehnyt jotain oikein! Tätäkin kirjoittaessa tuli hieman kyynel silmäkulmaan kun ajattelee miten hieno koira Mimmi on ja nyt en vaan voi sitä käyttää ja jatkaa sen hyviä geenejä eteenpäin. Sydän sanoo toista kuin järki. Pakko ajatella asioita järjen kannalta ja miettiä mitkä on omassa elämässä tärkeintä juuri tällä hetkellä. Vaikkei koskaan Mimmille tulisikaan pentuja niin miulla on aina Mimmi - The One and Only <3 p="">

On niin parasta seurata Mimmin ja Katin työskentelyä yhdessä niin treeneissä kuin kisakentillä aksailussa. Rimaa hipoen välillä mennään ja kakkosluokassa on ollut niin monta vähältä piti LUVAa joilla saisi sertin kolmosluokkaan. Uskon kuitenkin vakaasti että sieltä ne on tulossa ja ens vuonna nähdään Mimmi kuninkuusluokassa.

Muska "Mamma-koira" jälleen kotona

Muska "The Mamma-koira" vietti viimeisen mammalomansa Varkaudessa ja kun pennut olivat 7 vkoisia, neiti palasi jälleen kotiin. Voi sitä riemua ja helpotuksen kun Muska tunnisti ketä ovesta tuli sisään. Tajusi heti, että nyt häntä tultiin hakemaan ja hän pääsee takaisin kotiin harmaiden tykö ja nukkumaan omalle paikalle äitini tyynyn viereen. En tiiä kumpi oli helpottuneempi ja iloisempi jälleennäkemisestä, äitini vai Muska. Niin oli omalla äidilläni ikävä hänen omaa prinsessaa. 

Muska pyöräytti siis kaksi poikaa joista oli kasvanut oikein hienoja ja tomeria poikia. Trikkipoika oli veljeensä pikkaisen pienempi mutta sitäkin omanarvon tunteva. Ei pelännyt mitään, oli rauhallinen, pitkäpinnainen mutta osasi kyllä antaa veljelleen kyytiä kun mitta tuli täyteen. Trikkipojasta kuullaan varmasti sillä hän jäi tuttava piiriin ja kasvattaja jätti siihen jalostusoikeuden. Merlepoika oli perinyt isältään hieman raamikkaammat hartiat ja isomman kokonsa ansiosta tykkäsi jyrätä veljeään koko ajan. Pikku kiusanhenki! Merlepoika matkasi sitten Seinäjoelle ja toivon mukaan kuullaan hänestäkin jotain, ainakin kasvattajan facebook-ryhmän kautta!

Muska on palautunut pennutuksesta todella hyvin. Ensimmäisinä kotiintulopäivinä piti hieman ottaa ylimääräistä maitoa pois mutta muuten ei mitään. Toinen oli aivan innoissaan kun näki vanhat harmaat kaverinsa ja ei aikaakaan kun Kiian kanssa vedettiin jo rallia niin ulkona kun sisälläkin heti kun silmä vältti. Merri nyt on suhtautunut tyynen rauhallisesti Muskan kotiin paluuseen. Aatteli varmaan että "sieltä se niskassa roikkuva pomottaja taas saapui"! Kiia ja Merri pitivät Muskan paikkaa tokoryhmässäkin joten pari vkoa kotiutumisesta neiti sievänen on päässyt jo treenaamaan. Ja mikä parasta neidissä on niin into ja tekemisen halu ei ole koskaan hävinnyt. Ei oo koskaan sanoa että meidän neitien kohdalla juoksut tai ilma olisi vaikuttanut millään lailla tekemisen intoon. Kotona voidaan olla ihan rauhassa ja nukkua, mutta heti kun otetaan treenikamat esiin niin silloin ollaan valmiina kun partiolainen. Ainut milloin juoksukierto on vaikuttanut Muskaan niin juuri ennen juoskuja. Silloin iskee adhd kausi ja hajut vievät mennessään. Silloin on vaikea saada keskittymään ns tylsiin juttuihin, esim. näyttelykehään. Kerran tein sen virheen että vein alkujuoksussa olevan Muskan kehään ja siitä ei tullut yhtään mitään. Pää pyöri koko ajan eikä kestänyt muutenkaan paikallaan. Namit ei kelvannut ja uroksia kehän laidalta vaan piti kyttäillä. Sen jälkeen ollaankin käyty juoksujen jälkeen milloin neiti on itse rauhallisuus. Seisoo vaan paikallaan eikä mitään ylimääräistä. Oikea laupias samarilainen, niin helppo kuin ajatus. Saa nähdä miten hormonit tasoittuu kun neiti pääsee narttujen vaivoistaan. Sitten jännätään miten turkin käy... 

Muska jatkaa siis siihen mihin jäi ennen pentuja eli tokoilua ja muuta pientä puuhaa pitääkseen porukan virkeenä. Jos tossa kesällä taas kokeilis onko neiti unohtanut agilityn aivan tyystin. Siitä voi tulla aika hauskaa. Vkon päästä on muutenkin sm-kisat ja sinne mennään tänäkin vuonna vaan katsomoon ja ketyksi sunnuntaille. On kivaa päästä tsemppaamaan vanhaa kaveria kuka kisaa ekaa kertaa sm-kisoissa. 

Muutama sananen vielä Muskan tytöistä.... Mimmi sai viimeisen LUVA nollan ykkösistä ja näin sertin kakkosiin. Onnittelut siitä Mimmille ja Katille hyvästä työstä. Mimmi ei ollut mammalomalla talvella vaan hänen ohjaajansa oli. Nyt kuitenkin molemmat pääsevät kunnolla keskittymään aksailun riemuun ja yhdessätekemiseen. Sitten terveystuloksiin Muskan toisesta pentueesta... tytöt Silkki sekä Rokka ovat käyneet luustokuvissa ja parasta mahdollista tulosta saatiin tälläkin kertaa eli lonkat A-A ja kyynäreet/polvet 0-0. Tästä on hyvä jatkaa ja toivotaan että Muskan loputkin pennut eli pojat saisivat samat tulokset. 

Harmaat vanhan Saimaan kanavan sululla

Harmaiden kanssa vietettiin laatuaikaa jälleen kerran ja käytiin hiippailemassa meidän vanhan Saimaan kanavan varrella. Pitkästä aikaan päätin ottaa kameran eli puhelimeni esiin ja nappailla harmaista hienoja edustuskuvia. Kiia tosin ei ollut nyt parhaimmassa karvassa kun jalka- sekä korvakarvat rehottivat oikein urakalla. No, eipähän ainakaan tullut liian täydellisiä kiiltokuva otoksia. 

Vanhan Saimaan kanavan suluilla ollaan otettu paljo kuvia kesät ja talvet, mutta normaalisti kuvissa poseeraa hääparit. Miusta harmaatkin sopivat kuviin oikein hienosti - Omat vanhan sulun vartijat!!!

Harmaiden kanssa kikkailtiin oikein urakalla ja milloin toiset löysivät itsensä kivipaalun päältä istumasta, tai kivirappusella, sillalta tai jopa puusta. Toiset olivat vaan ihan innoissaan kun näytin niille leveää puun oksaa mihin he mahtuivat juuri ja juuri. Hieman piti kyllä avittaa, muuten olisi voinut mennä useaksi yritykseksi saada toiset turvallisesti puun oksalle. 

Harmaiden kanssa on kyllä ollut aina niin helppo lenkkeillä kun Merri ei oikeastaan kiinnostu mistään ja Kiia kestää hallinnassa helposti. Muskan ollessa mukana he ruokkivat toinen toisiaan ja silloin pitää olla todella tarkka kumpi näkee ensin jotain ja sitten mennään. Muska muutenkin bongailee kaikki linnut ja ötökät ja säntäilee hajujen perässä milloin mihinkin. Neiti Sievänen löytääkin itsensä yleensä flexistä ja valjaissa jos ei lenkkeillä keskellä metsää. Mutta mikä on kesällä lenkkeillessä :)