sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Lokakuun kotikisat

Lokakuun vikana vkonloppuna osallistuttiin LAUn kotikisoihin. Ajatus oli osallistua Mujusen radoille, mutta harmittavasti saatiin osallistua vain yhdelle hänen radoistaan kun M.Heino tuli tuomaroimaan kaksi ensimmäistä. Olin kerran aikaisemmin, 5 vuotta sitten, kisannut hänen radoillaan ja nähnyt muutamia sen jälkeen, ja valitettavasti en ollut kovinkaan innostunut ajatuksesta mennä hänen radoilleen.

Ekan radan nähtyäni, ensireaktioni oli ihan positiivinen. Pitkä slalom heti alussa ja pitkä loppusuorakin. Harmikseni Merri oli aivan älyttömällä tuulella jo heti kun otin sen autosta, että tiesin sen enteilevän pahaa. Herra kävi aivan älyttömillä kierroksilla eikä meinannut millään asettua. Ärräili ja äijäili vaan. Oli itselläkin vissii hieman vireessä hakemista kun laitoin Merrin lähtöön ja lähdin itse vastaanottamaan. Herra tietysti lähti heti liikkeelle kun ei ollut kunnolla taottu päähän ettei tartte liikkua. Käskin sitä pysähtymään mutta Merri luki sen lähtökäskyksi ja oman asentoni takia hyppäsi ekan esteen väärin päin. Meni hieman maku koko radan suorittamiseen varaslähdön jälkeen joten tultiin aika nopeasti pois radalta. Sitten pienelle jäähylenkille kun ohjaaja kävi itse sen verran kierroksilla.

Toka rata oli sitten aivan jotain muuta. Kiertelyä ja kaartelua ja kontaktien testausta. Kontaktit onnistuivat meiltä todella hienosti mutta harmittavasti joukkoon mahtui virhe keppien alussa, yksi kielto sekä loppujen lopuksi yksi hyppy väärinpäin. No pääsipähän herra juoksemaan kunnolla putkia ja tekemisen meininkiin.


Vikalla radalla päästiin sitten Mujusen tekemälle radalle ja se oli sitten sellainen rata mistä olisi ollut kiva aloittaa. Ja tehdä ne loputkin hänen laatimat. Rata oli sinäänsä simppeli joten sille lähdettiin sillä asenteella että nolla on tehtävä vaikka väkisin. Ja onneksi se tehtiinkin niin jäi edes vähän parempi maku kotikisoista.


Käytiin vielä radan jälkeen virallisessa mittauksessakin joten saatiin se nyt hoidettua alta pois. Ei mitään yllättävää mittaustulosta vaan Merri on edelleen yhtä selvä medi kuin on aina ollutkin. Se milloin kisataan sitten seuraavan kerran niin sitä ei ole vielä päätetty. Kotkan kisoja hieman mietitään mutta jotenkin kisaaminen kylmässä hallissa pimeänä ja kylmänä vuodenaikana ei niin kiinnosta. Mutta katsellaan katsellaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti