maanantai 9. tammikuuta 2012

Vuoden eka treeniviikko takana

Nyt se olisi sitten eka varsinainen treeniviikko jo takana ja käydäänpä läpi mitä se sitten piti sisällään.
Maanantaina käytiin ottamassa pikaisesti Merrin kanssa puomia ihan muistutuksen vuoksi. Ei oltu hallissa varmaan kuin sen 10 min ett saatiin vaan todella hienoja puomi-suorituksia. Vaihdoin käskyn puomille ja harjoiteltiin samalla kertaa hieman vedätystä. No ei sitä ehkä siksi voi kutsua, ehkä enemminkin harjoiteltiin puomia kutsulla eli olin joko paljon edellä tai sitten ihan oikeasti puomin toisessa päässä. Hyvin jätkä toimi, teki mahtavat kontaktitkin joka kerta. En viitsinyt tehdä pitkää treeniä kun oltiin vielä molemmat hieman väsyneitä edellisestä päivästä.

Keskiviikkona käytiin treenaamassa Merrin kanssa keinua. Otin uuden lähetystyylin siihen mikä näyttäisi toimivan ihan passelisti. Aikaisemmin käskytin vain keinua ja sitten odota ja seis. Jotenkin tuo odota-käsky on todella voimakas Merrin mielestä ja se tekee keinun suorittamisen jotenkin hitaaksi ja jopa vastenmieliseksi. Olen joutunut sanomaan tuon odota, kun Merri tapojensa mukaan kaahaa niin julmettua vauhtia etten halua sille lentokeinuja. Päätin sitten kokeilla siskoni menetelmää, ja myös meidän vanhaa keppien lähestymistapaa (jonka olin unohtanut). Käskytän vaan keinu ja siihen perään sitten nätisti. Merri tietää minne mennään ja pikkaisen sitten rauhoittaa menoaan ett kestää pää, kroppa ja ajatus koossa :) Me käytettiin tätä samaa nätisti-käskyä silloin kun kepit alkoi sujua aika vauhdilla. Piti hieman jollain rauhoittaa lähestymistä ett jätkä kääntyisi paremmin ekaan välikköön. Kiian kanssa otettiin irtoamisharjoituksia kun edellisellä kerralla tauon jälkeen kyttäsi vaan miun polvia eikä nähnyt esteitä ollenkaan edessä, höppänä! Ihan peruskauraa hyppy-hyppy-putki ja etupalkka. Se teki selvästi Kiialle hyvää hieman muistella hakemaan itse esteitä.

Torstaina olikin sitten jo kauan odotettu ryhmätreeni "uudessa" ryhmässä. Tunnen kouluttajaoikein hyvin, ei ole kyllä meitä koskaan kouluttanut ja treenikaveritkin ovat enemmin ja vähemmin todella tuttuja. Kahden kanssa aloitettiin silloin alkeiskurssilla samaan aikaan mutt nää nykyiset koirat eivät ole pahemmin keskenään treenannut, ja parin muunkin kanssa ollaan treenattu joskus samassa ryhmässä Kiian kanssa. Sinäänsä kivaa kun on tuttuja naamoja mutt silti ollaan ihan eri tilanteessa kun oon nyt Merrin kanssa ryhmässä. Kouluttajamme Sami oli tehnyt meille pari irtoamisharjoitusrataa. Vaikutti todella kivoilta, mutt silti haastavilta.

Ensin me harjoiteltiin mustat pallukat. Tarkoitus oli saada koira irtoamaan mahdollisimman kaukaa seuraavalle esteelle. Menin aluksi Aan ja 2 hypyn puoleen väliin jo vastaanottamaan Merria ja sieltä liikkeellä lähetin putkeen. Hyvin Merri haki putken, itsellä vaan tuli hieman kiire 4 hypylle kun jouduin hieman kiertämään Aan. Otettiin myöhemmin lähetys jo lähempää 2 hyppyä jotta omasta linjastani tuli suorempi  4:lle. Nyt sain persjätön tehtyä paljon aikaisemmassa vaiheessa, tai oikeastaan ei ollut niin paniikkia ett Merri olisi tullut jaloille. 4 hypylle tein jaakotuksen ja lähetys keinulle. Käytin meidän uutta nätisti-tehostetta ja se toimi odotetulla tavalla. Putkeen pystyin lähettämään pitkästä matkasta vaikka oli hieman pimeä kulma. Puomille yritin hieman vedättää mutt se ei onnistunut vaan Merri tuli ohi. Puomi ei ollut oikein hyvässä linjassa, varsinkin kun Merri kaahasi putkesta taas todella komeasti. Puomille Merri teki tottuneesti nätin kontaktin vaikka juoksin ohi. 8 hypylle kokeiltiin Samin kehotuksesta persjättöä mutt se ei oikein ollut siihen kovinkaan sopiva valinta. Valssi sopi siihen kuin nenä päähän ja näin saatiin eka ratapätkä hienosti loppuun. Sami kehui Merriä ja sanoi ett sillä on mahtava tulevaisuus edessä tuolla menolla :) Olen kyllä niin samaa mieltä. Miun Mertsi the SuperBoy <3!

Valkoiset pallukat rata tuotti meille sitten hieman harmaita hiuksia. Ei niinkään sen takia ett ois ollut niin kauhean vaikeaa mutt Merristä näki miten 1,5 tuntia treeniä on tehnyt tehtävänsä. Pikkaisen oli käynyt kuumana odotellessa ja loppua kohti oli keskittyminen hieman kateissa. Jätkä varasti Aa:lta sekä keinulta ilman lupaa, törkee! Keppien aloituksen kanssa oli vaikeuksia kun aina tärähti tokaan välikköön. Piti ottaa nätisti-käsky kepeillekin niin saatiin ne sujumaan. Hieman hankala kulma todella kovalla nopeudella niin piti hieman saada tarkkuutta lisää. Loppusuora oli sitten onneksi meidän heiniä :)

Loppiaisena oli sitten Muskan vuoro, mistä olikin pieni videon pätkä edellisessä kirjoituksessa. Muskan kanssa mennään vielä niin alkeissa ett niistä ei sitten sen enempää.

Sunnuntaina käytiin molempien harmaiden kanssa hallilla treenaamassa Stiinan ja Lilin + Nomin seurassa. Kiian kanssa haettiin hieman tuntumaa rataan ja yhteiseen tekemiseen. Kyllä tuli kuuma, (tuska)hiki ja hengenahdistus. Vissiin hieman äkisti näin joulun lopettajaisen jälkeen. Kiian kanssa välistävedot meni aika jees, pientä muistutusta pitää kyllä ottaa jatkossakin kun nuo aina tahtoo mennä tyhmäksi vääntämiseksi. 4 ja 5 sekä 6 ja 7 väliin tuli persjätöt sekä sitten myöhemmin 10 ja 11 väliin. Esteet oli kentällä huomattavasti väljemmin tai muuten olisi kyllä mennyt valssauksen puolelle. Kiia luki persjättöä aika hyvin mutt kaipaisi sekin selvästi siihen vahvistamista. Takaa kiertojen kanssa sai olla tarkkana ettei vaan huitaissut miten sattuu vaan näytti kunnolla itse ollessa koko ajan liikkeessä. Loppujen lopuksi saatiin kuitenkin ihan nättiä rataa aikaiseksi ja ihan hyvä mieli. Pikkuradan 21-26 meni loistavasti, haki todella hyvin takaakierrot eikä tullut edes mitään mahdottomia kaarroksiakaan. Merrikin suoriutui tuosta pikkuratapätkästä todella hienosti mutt sitten ekalla radan pätkällä ei sitten ihan niin loistavasti mennytkään. Jätkä tarttee todella paljon vahvistusta ja muistuttamista välistä vetoon sekä persjättöihin. Ihan mielettömiä loikkia ja kaahaamista. Oli onneksi sentään jotain positiivistakin meidän tekemisessä. Takaakierrot meni hyvin, päällejuoksut, takaaleikkaus ja irtoaminen. Paljon on vielä tehtävää ennenkuin on mitään asiaa isoihin karkeloihin. Onneksi tässä on pitkä kevät aikaa ja me päästään nyt kunnolla treenaamaan hyvässä seurassa.

Kiia sai vielä bonus-tehtävän ennenkuin lähdettiin hallilta; hiiren metsästystä! Ja senhän toinen teki aivan superisti. Heti kun näytettiin missä hiiri hiippaili niin perään. Sitten pientä etsintää esteiden lomasta ja naks! Päivän hyvä työ tehty!!! Kiia oli niin onnellinen saatuaan toteuttaa kahta mielipuuhaansa lähes samanaikaisesti. Kyllä härskitti kovasti vielä kotimatkallakin kun piti roikkua hanskassa kävelymatkalla. Onnellinen höppänä!

    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti