maanantai 19. syyskuuta 2011

0-voittoinen vkonloppu

5 starttia, 4 nolla tulosta ja 3 x 0-voittoa!

Oli aivan huippu vkonloppu LAUn kotikisoissa. Lauantaina kisasi 1-2 luokkalaiset ja sunnuntaina oli sitten vuorossa kolmoset ja piirimestaruusskabat. Merri kisasi kaikki kolme starttia ja aivan huipusti. En olisi koskaan uskonut ett noin hyvin voi mennä. En oo kunnolla vieläkään toipunut siitä, niin mahtava fiilis jäi Merrin päivästä. Tuomarina meillä toimi Johanna Nyberg. Me startattiin taas ekana medeistä. Manasin sitä jo hieman kun Ruokolahdella oli mennyt niin huonosti, ja silloin startattiin kans ekana. Nyt ei mennyt ihan niin. Alusta loppuun asti mahtavaa menoa ja näin näytettiin heti alusta alkaen miten tää homma pitää tehdä. Tahkottiin kaikilta kolmelta radalta 0-voitot! Siis aivan uskomatonta!

Ekalla radalla otin muutaman kohdan aika varmasti, sillä tuota kisakokemusta ei ole paljoa vielä kerinnyt tulemaan. Esim. rengas oli sellainen mitä en halunnut riskeerata sekä kontaktit otin varman päälle. Kontaktit oli aika hitaat ja pidinkin niissä jonkin aikaa. Merrillä on kuitenkin aika selkeä kuva siitä mitä sen pitää tehdä. Toistojen kautta ne saadaan onneksi nopeammiksi. Loppusuoralla Merri katsoi muutaman kerran minua päin kun piti mennä eteenpäin, sitä pitää harjoitella!

Toka rata oli paljon sujuvampi kuin eka. Oon todella tyytyväinen siihen miten hyvin Merri reagoi ohjaukseen. Se on todella paljon kehittynyt lyhyessäkin ajassa. Putken takaaleikkausta meidän pitää vielä harjoitella ettei siinä enää tule turhia pyörähdyksiä. Hyppikselle lähdettiin aika rennoin mielin tekemään ihan omaa suoritusta. Pikkaisen nuo suorat putket mietittytti ja se ett miten kerkeen mitenkin. Muutamassa kohdassa hieman taisteltiin mutt onneksi Merri, ainakin vielä, kuuntelee aika kivasti ohjausta eikä tee omia ratkaisuja. Lopussa käskyt oli typerästi myöhässä ja Merri taas kääntyi katsomaan ett minne minne. Jätkä paahtaa niin menemään ett käskyt pitää todellakin olla ajoissa. Kyllä se osaa edetä kun vaan tietää minne :) Oon kyllä tyytyväinen päivän saldoon, 3 x 0-voitto ja 2x LUVA (kolmetta ei tullut kun kaikki samalta tuomarilta).

Videokooste Merrin kisoista

Kiian kanssa startattiin sitten sunnuntaina kahden startin verran piirimestaruuskisoissa, tuomarina Mika Moilanen. Ekalta radalta napattiin 0-tulos ja 3.sija. Aika hienoa! Edelle kerkesi vain omaa seuraa edustava, European Open:ssa joukkuekultaa voittanut Rissanen sekä aikaisemmin mm-joukkueessa toiminut Koskelainen Kouvolasta. Ei siis voi sanoa ett huonoille hävittiin :). Oltiin siis hyvissä asemissa piirimestaruutta ajatellen. No en kyllä ollut mestaruutta ajatellut vaan tulin yksinkertaisesti tekemään hyvää omaa suoritusta. Tällä kertaa meillä oli teemana nopeat kontaktit ja ne toimi.

Hyppis käytiin sitten käännetyssä järjestyksessä ja voi sitä odottamisen tuskaa. Ja vielä suurempi tuska oli se itse hyppis. Alkuun oli kyllä tehty sellainen killeri ett voi pojat. Jos olen myöhässä niin sitten taistellaan. Aloitin taistelun mutt se ei riittänyt. Pysyin kerrankin alkuperäisessä suunnitelmassa ja se ei tällä kertaa tuottanut tulosta. Nyt olisi pitänyt vaan soveltaa ja katsoa mihin se riittää. Onneksi radalla nähtiin muutama upea suoritus mistä pystyi katsomaan kuinka se rata oikeasti voidaan viedä tyylikkäästi läpi. Ens viikolla meillä on ryhmätreeneissä teemana tuon radan aloitus. Sitten se tahkotaan tyylikkäästi läpi :)

Kiian agirata

Vaikka viimeiseksi jäi mieleen hieman pieleen mennyt hyppäri niin en voi olla mitään muuta kuin tyytyväinen koko vkonlopun saldoon. Siis 4 nolla tulosta 5 startista, niistäkin 3 0-voittoa! Huh!!! Mun pienet harmaat, oon niin ylpeä teistä. Ja mikä parasta myös, miun omat harmaat aivosolut alkavat jonkin verran toimimaan ja sekin tuottaa aika hyvää tulosta :) Nyt meillä alkaa Kiian kanssa sen tuplan metsästys sekä sen voiton. Aaaakkk! Se tuottaa tuskaa. Nyt onneksi oon huomannut ett kyllä niitä nolliakin alkaa tulemaan. Ei mikään mahdoton urakka ett me ollaan sm-kisoissa ens vuonna myös yksilöissä! Työtähän se vaatii edelleen mutt onhan tässä vielä aikaa. Talven ja kevään aikana kerkee tapahtumaan vaikka mitä.

2 kommenttia:

  1. Aivan huippuratoja!
    Noi Merrin kontaktit on niin upeat!

    Onnea vielä, nauti noista tuloksista...te menette vielä pitkälle!

    Rapsut kaikille ja onnittelut Muskalle<3

    -Jaana&Iisa&Into-

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jaana! Tuo vkonloppu jää kyllä pitkäksi aikaan mieleen. Oli kyllä aivan uskomaton fiilis!

    VastaaPoista