sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Leikkisä viikonloppu

Viikonloppu meni taas kuin hajauksessa. Perjantaina toin mukanani Savonlinnasta, lidlistä :) muutaman uuden lelun Kiian ja Merrin iloksi. Kasallinen vesileluja; pari palloa, damy-patukka, kapula, frisbee ja rinkula, joita voidaan heitellä vielä tuonne hangelle. Mietitään sitten kesällä uudelleen osaako meidän vesipedot niitä hakea vedestä. Hommasin samalla uuuden makuualustan kevythäkkiin kun aikaisempi ei ollut ihan sopivan kokoinen. Laitetaan se sitten metallihäkkiin. Nyt on sitten aina samat alustat mukana niin häkissä on tutut hajut, ja turvallinen fiilis.

Ja ettei meillä nyt vaan lelut loppuisi kesken niin mukaan tarttui myös muutama kissoille tarkoitettu hiiri-lelukin. Näähän nyt tykkää jahdata kaikkee mikä liikkuu ja varsinkin jos se on jyrsijä. Koirat oli alussa aivan ihmeissään ett mitä hiiret ovat mutt innostuivat sitten aivan mielettömästi niistä. Vedettiin hiiren narusta niin ne rupes liikkumaan ja tärisemään. Merri ei oo ollut moksiskaan tärinästä vaan on joka kerta napannut hiiren suuhun, ja ruvennut jopa vetämään itse narusta. On ilmeisesti kivaa kun hiiri tärisee suussa :) Kiia härskiintyi ekalla kerralla aivan suunnattomasti. Se ei tiennyt miten päin olisi hiiren pitänyt tarttua. Se hyppi ja loikki ja säntäili edes takaisin. Sitt Kiia hoksasi ett voihan sitä napata vaikka korvasta kiinni niin ei täristä niin mahdottomasti. Kyll sitä on eräskin ärinä kuultu tänn viikonlopun aikana :) Hauskaa koiruuksilla on kuitenkin ollut hiirten kanssa. Jopa niin kivaa ett hiiret majailevat laatikossa piilossa ja tulevat esiin vain valvoittuina.

Tässä pieni esimerkki päivän hiirijahdista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti