tiistai 15. huhtikuuta 2014

Sunnuntain treenit

Merrin kanssa herättiin jälleen reilusti ennen kukonlaulua kun lähdettiin ennen kuutta ajelemaan kohti Kuopiota. Oli vuorossa Acen Superin 4. leiri!

Ratapiirustuksen perusteella oli luvassa jälleen kunnon menoa. Me jouduttiin aloittamaan hieman teknisemmällä pätkällä mikä ei sopinut alkajaiseksi ollenkaan. Vaikka oltiin käyty kunnolla kävelemässä ennen treenejä niin silti Merri oli aivan hiilenä ja niiin täysillä menossa aivan mihin sattuu. En saanut yhteistä säveltä mitenkään ja koko sessio meni aivan pelkäksi säätämiseksi. Merri ei lukenut ohjausta yhtään, sinkoili vaan aivan mihin sattuun. Ite en pystynyt liikkumaan ollenkaan niin kuin olisi pitänyt jne... Loppujen lopuksi kun alkoi omat kierrokset nousemaan niin juoksin Merrin kanssa pois radalta ja huusin vain ett seuraava radalle.

Meillä oli käynyt aikaisemmin vkolla vähän sama juttu kun käytiin aamulla treenaamassa. En muista milloin olisi ollut niin huonot treenit kun herra vaan sikaili ja teki ihan mitä sattuu... Ei kestänyt lähdössä ollenkaan ja keppejäkin teki ihan päin seiniä, tai oikeasti haki aloituksen väärältä puolelta. Oli jotenkin niin epäuskollinen olo kun tietää mihin toinen pystyy ja sitten menee vaan pelkäksi sikailuksi. Onneksi pe iltana käytiin Stiinan kanssa treenaamassa ja siinä toinen näytti oman osaamisensa.

Treeneissä toinen kulki kuin unelma... niistosokkarit meni kuin vettä vaan ja putken leijeröintikin aivan superisti. Toinen oli koko ajan hanskassa ja ohjaaminen oli niin helppoa. Keppejä pitää jälleen kerran vahvistaa kun niiden kanssa oli pikkaisen ongelmaa. Jos yritit lähettää aivan kummalta puolelta vaan niin mentiin tokaan välikköön. Jos vein kepeille niin sitten toinen meni hienosti. Pitää vaan alkaa jälleen naksuttamaan keppejä jos vihdoin ja viimein saatais tää keppi ongelma unholaan. Tällä hetkellä en pysty lähettämään kuin aivan suoraan lähestymiseen ja niitä harvoin on enää kolmosen kisoissa.

Joo mutta valmennukseen jälleen. Käytiin Merrin kanssa hieman jäähyllä vesisateessa. En tiiä kumpi siinä enemmän jäähytteli mutta saatiin sentään jotain aikaiseksi. Merriä hieman vaivasi silmä jäähytellessä kun siihen ilmeisesti oli joku osunut, kumirouhe palanen? En nähnyt silmässä mitään mutta Merri piti sitä ajoittain kiinni ja hieman siristeli sen kanssa. Onneksi vaiva kuitenkin meni ohi ennen toista sarjaa.

Toisessa sessiossa Merri toimi jo paremmin, mutta siltikään se ei toiminut ihan omalla tavallaan optimaalisesti. Jotenkin ihme epävarmuutta... Onneksi kun tehtiin lisää ja lisää niin homma alkoi toimia. Tietysti sitä tuli itsekin rentouduttua kun näki toisen alkavan toimia. Loppujen lopuksi saatiin yli puolet radasta menemään hyvin ja oltiin tyytyväisiä.

Toinen rata olisi ollut meille aivan paras aloitus kun siinä oli oikein kunnon putkiralli. Siinä olisi saanut niin hyvin herran ylimääräisen energian pois :). Teimme radan kahteen eri kertaan... ekalla kerralla ohjasimme edestä ja toisella kerralla ohjasimme takaa. Ekalla kerralla jouduin pistämään itseni likoon oikein kunnolla että kerkesin suorien putkien eteen tekemään persjättöä... Huh!!! Joutui ihan oikeasti juoksemaan! Tuo ei ollut meille kaikkien ominaisin ohjaustyyli joten joutui välillä käyttämään ääntä saadakseni Merrin huomioimaan puolenvaihdon. Aan jälkeen oli tarkoitus tehdä kaksi persjättöä mutta en millään kerinnyt tekemään kuin toisen. Merri tuli niin täydellisellä juoksukontaktilla ett olisi pitänyt saada niin paljon etumatkaa ehtiäkseni johonkin. Aan alla oleva putki vaikeutti etumatkaa kun piti varmistella oikealle esteelle menoa. Jos halusin keritä tekemään persjätöt niin piti oikeasti jättää herra seisomaan kontaktille... tämänkin kokeilin mutta se ei ollut kovinkaan järkevä vaihtoehto pidemmän päälle.

Toisella kerralla ohjattiin sitten takaa ja tässä näkyi herran vahvuus. Ohjasin putkesta putkeen hirtoilla ja Aan jälkeenkin vain käskytin niin herra meni täysillä eteenpäin. Aivan lopussa kun tehtiin jälleen hirtoilla putkia niin tuli pieni lipsahdus ja herra meni suorinta tietä putkeen... Piti hieman muistutella äänellä ett kumpaan päähän sitä pitikään mennä. Takaaohjaus sessio oli kyllä niin meidän valttia. Merrillä kesti kaahausvaihe päällä ja ite pääsin niin helpolla ;). Paljon enemmän joutuis tekemään kun ohjais edestä ja se vaan sotkis herran etenemistä.

Tällä kertaa emme olleet iltaan asti vaan lähdettiin ensimmäisten treenien jälkeen pois. Onneksi saatiin illan treenit mukaan niin voidaan sitten omalla ajalla ne. Ne oli todella hyvät rytmitystreenit, mitkä tulee olemaan todella tärkeät ainakin Kiian kanssa. Olisin halunnut ottaa Kiian vkonlopun valmennukseen että olisin saanut revittyä itsestäni kaiken irti ja saanut samalla itselleni oikean asenteen tekemiseen. Neiti kuitenkin rupes jälleen oireilemaan joten perjantaina lekuriin ja levolle.

Eilen kävin ostamassa i/d- ruokaa varmuuden vuoksi jos vaikka ongelma on jossain mahassa. Neiti kun tuppaa syömään aivan mitä vaan mitä maastosta löytää. Oli vasta viime vkolla syönyt jotain lentokentän reunasta mutta oli niin kaukana etten tiiä mitä, grrrr! Neiti nyt nauttii mahasuojalääkettä ja syö i/d-ruokaa Inupektin kera. Tänään tuli kilpparituloksetkin ja ne olivat aivan normaalit. Pääsiäisen jälkeen ti käytän neidin Lahdessa Lambergin Sepolla ultrassa ja silloin ultrataan sappirakko, varmuuden vuoksi. En itse saa mielen rauhaa ennen kuin sekin mahdollisuus on selvitetty. Jos sapesta ei löydy mitään niin jatkan vielä i/d ruokintaa jonkin aikaa ett jos nämä kaikki oireet johtuvatkin mahasta... Annetaan sen toipua rauhassa!

Huomenna päästään taas hallille kun Merrin hieroin maanantaina! Herra keskittyy keppeihin, Muska niihin ja kontakteihin ja Kiia ottaa vähän kaikkea muistutukseksi. Sunnuntaina olisi Mikkelissä kisat ja ilmoitin molemmat harmaat. Päätän vasta perjantaina otanko Kiian kisaan mukaan vai en! Riippuu miltä toinen vaikuttaa. Onneksi aika hyvältä vaikuttaa kun toinen hömpöttelee lenkillä ja haastaa Merriä leikkimään. Muskan kanssa Kiia ei niin leiki vaan tykkää enemmän kutsua leikkiin joko miuta tai sitten Merriä. En tiiä miksi mutta pääasia ett toinen on kuitenkin leikkisä vaikkei kuitenkaan mikään super-riehuja kuin yleensä.

Mikkelin kisat alkavat puolen päivän jälkeen ja kaikki medien radat peräjälkeen. Merri lähtee harmittavasti viidentenä mikä ei ole ihan paras paikka sille. Pitää jollain ihmeellä saada sen ylimääräiset energiat pois ennen ekaa rataa... Onneksi startit ei oo heti aamusta joten kerkee vaikka käymään pyörälenkillä ennen lähtöä ;). Merrillä olis muuten teoreettinen mahdollisuus valioitua tulevissa kisoissa kun agiradoilla on kaksi eri tuomaria; Hilpi Yli-Jaskari sekä Hannele Lummeranta. Noo...ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle. Joukossa on reilu 40 taitavaa koirakkoa joten kaikkien planeettojen ja tähtien pitäisi olla oikeassa asennossa ett kaikki menisi hyvin. Ja vielä parempaa ois jos Kiia nappaisi hypäriltä sertin... Sitten neidistä kruunattaisi hyppy-valio... No mutta joo ;). Kaikestahan saa haaveilla ja kaikkeahan saa jossitella! Mikäs sen mukavampaa! Kunnon suorituksia lähdetään kuitenkin tekemään ja mitään säästelemättä!

Itse olen jo siirtänyt tavoitteet "ens kauteen" eli nollia lähdetään keräämään heti sm-kisojen jälkeen. Kiialla on vielä aikaa ottaa se tupla mutta Merrin kanssa mennään vielä niin rajoilla ett nollien kanssa tulisi kiire. Kisataan mitä kisataan, mutta tavoitteet Merrin kanssa on jo siirretty ens vuoden sm-kisoihin. Nyt kun päästään treenaamaan säännöllisesti niin meno on ollut paljon parempaa ja kisoissakin tulokset ovat olleet niin pienestä kiinni. Pieniä virheitä on sattunut mutta ne ovat olleet todella opettavaisia kun itse näkee missä rajat kulkevat.

Ens kaudella otetaan käyttöön myös fyysisen treenauksen treenisuunnitelma. Otetaan käyttöön peruskuntokaudet, kilpailuun valmistavakausi sekä kilpailukausi, ja niihin suunnitellaan treenit. Harmaat ovat kuitenkin jo sen ikäisiä että eivät ne ilman harjoittelua tuosta nopeammaksi muuta, varsinkaan Kiia. Ihan haikeudella katson jotain vanhoja videoita missä toinen kaahaa ihan hirmuista vauhtia... Tulee ihan Merri mieleen mutta pienimmillä kaarroksilla. Nyt ei olla todellakaan tehty fysiikkatreenejä joten peruskunto on mitä on. Ihmeitä ei keritä tekemään ennen sm-kisoja kun sinne on enää aikaa pari kuukautta. Otetaan lyhyitä juoksulenkkejä ja vetoja mukaan. Ens kaudella pystytään rakentamaan fysiikka sitten kunnolla alusta loppuun. Tämä koskee myös omistajaa/ohjaajaa :D!


"Satanen vaan lasiin ja menoksi"; tuumaa Merri. "Kisaradoilla nähdään!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti