Merrin kanssa kisattiin kolme starttia Orimattilassa aurinkoisena lauantaina. Vaikka tuloksilla ei juhlittu niin oon todella tyytyväinen meidän yhteiseen menoon. Merri toimi alusta loppuun asti ja meni täsmälleen sinne mihin ohjasinkin. Harmittavasti ohjaus oli välillä hieman hakoteillä joten siitähän tuleekin rankaista. Merri on niin herkkä ohjauksen virheille, se ei anna yhtään armoa, toisinkuin Kiia. Ja sitten kun siihen lisätään vielä mieletön vauhti niin...
Tuomareina meillä toimi Vesa Sivonen (agiradat) ja Katarina Virkkala (hyppis). Molemmat olivat aivan uusia tuttavuuksia mutta tykkäsin tosi paljon heidän radoista, että uudestaan kyllä mennään heidän radoille aivan mielellään. Näin jälkikäteen eniten harmittaa se etten ilmoittanut Kiiaa kisoihin. Mutt toinen on nyt pienen tovin kisatauolla :)
Ensimmäinen agirata: Otin aikaisemmista kisapäivistä opikseni ja otin muutamankin kerran lämppäesteille kaikenmaailman kuvioita, jotta Merri sai purkaa turhan ylimääräisen energiansa niihin. Ja se heti auttoi! Ei tarvinnut enää sikailla radalla! Rata sujui aivan mielettömän hyvin kunnes tyli aika tehdä sylkkäri. Rintakehä avautui aivan liikaa ja käsi jäi osoittamaan liiaksi oikealle. No sinnepäinhän Merri tottakai kuuliaisena koirana kääntyi ja pää kävi putkessa, joten HYL. Sitten taisteltiin muutaman kerran kepeillä kun halusin suoristaa hieman linjaa avokulmasta. Ensin mentiin ekan kepin väärälle puolelle ja sitten tokaan välikköön. Kolmannella kerralla sitten päästiin oikein jatkamaan loppuun.
Toka rata oli aivan mieletön. Pelkäsin hieman kolmoshypyn takana olevaa putkea mutt aivan turhaan. Merri ei edes vilkaissutkaan sitä. Päästiin rauhassa jatkamaan matkaa. Aan alla olevan suoran putken jälkeen oli pituus neljällä palikalla tyhjään päin joten se oli aika suuri kysymysmerkki ett miten Merri siitä suoriutuu. Miulla ei ollut mitään muita vaihtoehtoja kuin leikata takaa, sillä en olisi mitenkään kerinnyt edelle tuossa kohdassa. Harmittavasti Merri kaatoi vikan pituuden palikan ja siitä 5. Kepeille päästiin suorassa linjassa joten aloituksen kanssa ei mitään ongelmaa. Vaikka olin miten rataantutustumisen aikana tolkuttanut itselleni ett pitää pitää suora linja ja mennä vaikka kepit pitkäksi tai antaa Merrin mennä edellä niin mitäpä sitä tuli taas tehtyä. Huomasin aivan lopussa ett oma linja on jo kääntynyt ja oon Merrin edellä. Tottakai se lähtee etuajassa kepeiltä pois ja näinhän siinä kävikin. En viitsinyt ottaa keppejä alusta asti vaan kaahattiin tyylikkäästi maaliin asti. HYL.
Hyppis oli hieman erilainen kuin agiradat mutta todella kiva sekin. Kepit tuotti jälleen meillä tuskaa kun aloitus lähti väärältä puolelta. Pituuden jälkeisen hypyn jälkeen olisi pitänyt mennä hyppy suoraan mutt siinä kohdassa en niin vetänyt Merriä tarpeeksi joten jätkä sujahti hypyn takaa, joten HYL. Ja ennen putkea jätkä (röyhkeä!!!) laittaa vaan päätä alemmas ja juoksee riman ali. En kyllä sanonut siinä mitään mutt silti!!! Törkee tyyppi! En tajunnut sitä kuin vasta videolta kun piti hieman juosta suoran putken takaakiertoon. Takaakierto sujui todella upeasti kun Merri meni sen pelkällä käskyllä kun käskytin kierrä-kierrä. Loppu menikin sitten mukavasti omalla painollaan kun vielä kehuin Merriä hyvästä menosta :)
Kiitokset videoiden kuvaajilla!!!
Oon tosi tyytyväinen yleisesti Merrin tekemiseen. Kepit kun saadaan kuntoon niin on tosi kiva jatkaa kisaamista sen kanssa. Pitää ottaa huomioon ett jätkä on ollut kahden kuukauden treenitauolla ja kisattu ollaan viimeeksi Ruotsissa. Jos hieman ollaan ruosteessa niin annetaan se anteeksi tällä hetkellä. Kepit kaivetaan taas esiin ja pystytetään ne takapihalle. Nyt saa jätkä tehotreeniä keppien suhteen! Se miten me edistytään viikossa jää nähtäväksi kun ens lauantaina startataan Ruokolahdella.
Kisojen jälkeen voi ottaa rennosti :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti