sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Tahvanan tahdit

Ei nyt ihan Tahvanan ajelulle päästy eikä Tapanin tanssiaisiin niin mentiin sitten Kinkunsulatus-epiksiin. Itse jouduin talkoovuoroon juuri kyseiselle päivälle ja tiedossa oli rattoisa päivä hieman viileässä hallissa. Kerta ku joutui koko ajan paikalla olemaan niin päätin käyttää sen sitten hyvin hyödyksi. Otin molemmat koiruudet kisaamaan, siis jopa Merrin :)
Tuomarina toimi Tiina Mynttinen ja hän teki todella kivan oloisia ratoja. Olisi tehnyt mieli osallistua Kiian kanssa kaikille mutt ei nyt ruveta liikaa ahnehtimaan. Tällä kertaa järkättiin jopa kolme rataa; super-möllit, 1luokka ja 2-3 luokka. Kaikissa radoissa oli tietty kaava ja varsinkin möllirataa naurettiin oikein makoisasti etukäteen. Tiesin nimittäin aivan suoraan kuinka siinä tulee käymään...



Eli siis Merrihän meni suoraan väärään päähän putkeen kun olisi ekaksi pitänyt mennä se hyppy minkä Merri hyppäsi putkesta tullessaan. Putket on toisesta niin POP ett sinne on päästävä maksoi mitä maksoi. Ei olla vielä keritty harjoittelemaan noita vaikeampia juttuja mutt niitä ruvetaan seuraavaksi harjoittelemaan. Hieman sama juttu kävi suoralla putkella. Kun kiire on niin kova niin sitähän ampaistaan 100 lasissa myös putkesta ulos. Olisinhan voinut tietysti jättäytyä kauemmaksi putkesta ja kutsumaan mikä olisi todella pakottanut Merrin kääntymään mutt näin kävi tällä kertaa. Saipahan poika juosta ihan urakalla ja kivaa näytti olevan. Muutamassa kohdassa oli hieman epävarma kun tein takaaleikkauksen hypyllä mutt hyvinhän jäbä selvisi. Paljon on vielä harjoiteltavaa ennenkuin ollaan kisavalmiita mutt nyt mentiin vaan nauttimaan ja pitämään hauskaa.

Seuraavaksi Kiia...



Kiia meni todella hienosti kun ajattelee ettei olla pahemmin otettu mitään reiluun 1,5 kuukauteen. Kepit jätti kesken mutt olisin voinut hieman vahvistaa uudella käskyllä loppuvaiheessa. Sillein ongelma hävisi kesälläkin. Kontakti oli huomattavasti parempi mitä se on ollut viime aikoina mutt harmillisesti ei ihan kestänyt kontaktilla. Pysähtyi kyllä heti maassa mutt... Kun sen pitäisi olla 2on2off. Tietysti tässä kohtaa pitäisi syyttää taas vaan itseään etten ottanut sitä uudelleen, mutt jotenkin se olisi latistanut fiilistä. Mentiin siis loppuun asti, 5 virhpist ja 2. sija.

Noista radoista on kuitenkin hyvä jatkaa taas eteenpäin. Jäi kummastakin hyvä fiilis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti