Päivitys 2.11.2010
Käytiin 1.11 maanantaina lekurissa Merrin kanssa kun taas saatiin juosta ulkona edellinen yö ripulin takia. Attapect ei ainakaan tällä kertaa tahtunut auttaa. Lääkäri epäili ihan stressiperäistä ripulia ja siihen lääkkeeksi viikko i/d-ruokaa. Onneksi Kiialta oli jäänyt niin ei tarvinnut ostaa uutta säkkiä. Saatiin myös ohje syöttää seuraavat 3kk Royan Canin Castro *jotain* eli vain eläinlääkäriltä saatavaa ruokaa todella herkkävatsaisille. Otettiin kaikenvaralta pissanäyte missä näkyi bakteereja ja punasoluja eli virtsatietulehdus. Se on myös saattanut aiheuttaa vatsavaivoja kun pissa-bakteereja on päässyt väärään paikkaan. Siihen vielä antibiootit. Merri on vuorokaudessa "toipunut" todella hienosti. Viime yönä piti muutaman kerran käydä ulkona mutt silloin tavara oli kiinteää ja mieli oli Merrilläkin paljon parempi. Jaksoi heiluttaa häntääkin sisälle tullessaan ja tuli tyytyväisenä viereen nukkumaan. Näillä mennään eteenpäin. Pääasia että homma hoituu.
Muuten meillä eleillään aivan normaalia koiraperheen arkea. Aamulla herätään siihen kun joku tuhisee kaunalossa, häy'äilee herättyään, viruttelee omistajan jalkoja vasten pyytäen ruokaa ja samalla yrittää ilmiselvästi kiskoa pyjamahousuja jalasta. Aamiaisen jälkeen pienet painit kaverin kanssa, pikaunet ennen lenkkeilyä, matchoilua aamulenkillä, riekkumista ja kaikkea sellaista kivaa. Illalla sitten ravistellaan lakanasta ylimääräiset hiekat lattialle ja hyökätään peiton alle, samalla joku loikkaa viereen nukkumaan ja toinen tuhisee omassa pesässään sängyn vieressä. Kyllä on turvallinen olo kun on kaksi henkivartijaa aivan vieressä, varsinkin kun molemmat näkevät iltaisin pimeässä mörköjä :)
Tää on sitä perus-koiraperheen arkea!
Kuvassa hieman mattopainia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti