lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kunnon treeniä...

...pitkästä aikaan! Siis todella pitkästä aikaan! Käytiin tänään Rannikon valmennuksessa ja kyllä teki hyvää. Tuntuu ihan siltä kuin olisi uudesti syntynyt. Tiestyst jos viimeiset puolivuotta on ollut ties minkänlaista rävellystä ilman minkäänlaista päämäärää niin eihän siitä voi yksinkertaisesti syntyä mitään hyvää. Nyt pääsi taas sellaiseen tekemisen meininkiin kun avattiin silmät Ruususen unesta kunnon kropalla ohjaamiseen.
Ennen valmennusta piti käydä nauttimassa CafePicnicissä kunnon evästä, njam, paahtopaistipatonkia! Kyllä jaksoi treenata täydellä vatsalla.



1-5: Jätettiin Kiia istumaan ja mentiin 2 hypyn lähelle. Kutsu ja samalla kun tassut koskee maahan niin oma kroppa 2-hypyn ponnituspaikkaa ja oikealla kädellä merkki hypylle. Sitten vaan nopeasti passiin 3-hypyn riman kohdalle, lähetys takaakiertoon, niisto ja putkeen. Puomille mentiin yhtämatkaa, koska halusin suhinalla jarruttaa hitusen ett tajuaa ottaa sen ylösmenokontaktin. Alasmenokontakti oli taas todella hieno.

6-12: Kokeiltiin ekaks ett lähetetään hypylle ja niin ett Kiia kääntyy oikean siivekkeen kautta. Teki niin laajan kaarroksen omasta kropasta huolimatta ett jätti 7-hypyn väliin. Sitten kokeiltiin samaa mutt pienellä kropan avulla. No se johti sitten siihen ett olin myöhässä 9-hypyn takaakierrossa. Ei hyvä, ei toiminut. Kokeiltiin sitten ett teen valssin puomin edessä ja lähetän Kiian hypylle ja kääntymään vasemman siivekkeen kautta. Näin mie sain todella hyvän etumatkan ja kerkesin todella hienosti tekemään 9-hypyllä twistin ja lähettämään putkeen. Otettiin muutaman kerran uudelleen kun en vaan jostain syystä aina tajunnut mitä oikein pyörin siellä kun olisi vaan pitänyt tehdä se twist. Ilmeisesti jokin ramppikuume kun kaikki kattoo, tai jotain. Niin yksinkertainen juttu niin ei aina toimi, kummallista. Putkesta vaan sitten hypyn kautta Aalle. Todella hieno kontakti alastulolla. Jee, ne alkaa todella toimimaan!

13-16: Tässä piti ottaa ihan oikeasti etumatkaa jotta kokonaisuus toimi. Hieman aluksi hankaloitti se kun jouduttiin lähtemään kontaktilta. Timo ymmärsi sen kuitenkin tosi hyvin, kun kuuli ongelmasta. Ei ole helppo paikka lähteä. Onnistuttiin kuitenkin kolmannella yrittämällä kun sain etumatkan eikä ollut kiire. 16-putkeen lähettäminen onnistui hieman kaksijakoisesti :) Kiia kyllä meni putkelle muttei mennyt putkeen vaan kiersi Aan ja tuli katselemaan ett mitäs seuraavaksi. Eli lähetys putkeen ja Kiian ollessa putken kohdalla pieni kropan kääntö takaisinpäin niin johan meni putkeen.

17-21: Niisto, lähetys takaakiertoon, lähetys hypylle ja samalla valssi suorassa linjassa 20-hypyn kanssa, ja putkeen. Menin ekalla kerralla liian pitkälle 19-hypyn luokse ja valssin linja muuttui mikä sitten vaikutti putkeen lähettämiseen niin ett Kiia meni puomille. Ei menty niin lähelle hyppyä vaan lähetys kun samalla tehtiin valssi suorassa linjassa 20-hypyn luokse ja siitä jatkettiin suorassa linjassa 90 asteen kulma putkensuulle. Kiia ei edes vilkaissut puomia :)

22-28: Sitten alkoikin toinen juoksuharjoitus. Otettiin läheltä putken suuta ja lähetettiin 22-hypylle. Ei muuta kuin itse vaan sitt juoksemaan pituuden ohi jotta kerkes tekee persjätön ennen seuraavaa hyppyä. Kiia tuli kuuliaisesti kaikki hypyt miun jäljessä vaikken edes käskettynyt niitä ääneen. 25-hypyn hieno suoritus, sitten otin pikkaisen sylkkärin kautta takaaleikkausta jonka jälkeen lähetys kepeille. Kiia meni todella kauaksi aloituksesta mikä taas oli parempi vaihtoehto kuin ett olisi mennyt reilusti vikaan väliin. Sitten vaan keinulle. Keinusta tulikin sitten meidän pieni murheenkryyni, aargh. Se oli alumiinistä tehty joten kolahtaa ja tuntuu erilaiselta kuin mihin on totuttu. Yleensä aina ollaan menty puukeinulla. No joo. Kiia ei ottanut ei jäänyt kontaktille vaan tuli pois. Otin uudelleen, sama juttu. Uudelleen, ei halunnut mennä koko keinulla. Vaikka Timo tuli vaimentamaan iskua, Kiia ei olisi millään halunnut suorittaa keinua. Voi höh! Ilmeisesti tuntui sen verran ikävältä. Otettiin ihan lopuksi vaan sellainen ett nostin puoleen väliin, laskettiin rauhassa alas, kontaktin otto ja pikainen vapautus kunnon tennarilla.

29-33: Sitten loppu olikin hienoa juoksemista ja pyörimistä. Meinasin ekaksi ett olisin hieman sylkkärin kautta vipannut Kiian 31-hypylle mutt pituus oli niin lyhyt ett tehtiin päällejuoksu ja vaan lähetys vasemman siivekkeen kautta takaakiertoon. Sitten taas sylkkärin kautta 32-hypylle ja takaaleikkaus. Ja ette usko kuinka upea kontakti oli puomilla. Kuin jostain oppikirjasta. Tosi vau, ihanaa. Timo tuli vielä sanomaan kuinka tyylikkäästi suoritti puomin vaikka just oli ongelmia keinulla. Ei muistanut sitä kohtaa enää ollenkaan.

Oli tosi hyvä treeni. Rata oli sellainen juostava, eikä ollut mitään todella kinkkisiä kohtia. Kaikki kohdat selvittiin kunnialla. Nyt vaan kun saa tuntumaa omaan toimintaan niin hyvä tulee. Aivan mahtava fiilis jatkaa tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti