Tunnelmia reilun 10 vuoden takaa

Tästä on nyt kuukauden verran aikaa kun kuuntelin uutisia aamiaista syödessäni. En normaalisti kuuntele niin tarkasti, mutta tällä kertaa pari sanaa tarttui heti kaiken muun hölinän seasta... "lentokone kadonnut" ja "Malaysian Airlines". Mitä mitä mitä? En olisi varmaankaan reagoinut ihan niin vahvasti jos ei olisi ollut kyseessä malaysian airlines!
Olihan se lentoyhtiö itselle tuttu ja paras tähän mennessä millä olen matkustanut. Heti tuli omat muistot mieleen kun lähdettiin Stiinan kanssa Malesia/Australia-reissulle. Pisimmät lennot lennettiin juuri Malaysian Airlinesilla. Vaikka kadonnut kone olikin pienempi kuin meidän kulkupeli niin ei voinut muuta kuin vaan jäädä miettimään monen muun ihmisen tavoin ett mitä on voinut käydä koneelle ja miksi!

Kuukauden verran olen seurannut uutisia ja samalla väkisinkin muistellut lämmöllä tuota reissua ja sitä aikaa muutenkin. Lukion jälkeen menin töihin Lindexille määräaikaissopimuksella. Heti kun pääsin tienesteihin niin sovimme Stiinan kanssa ett lähdetään aivan varmasti johonkin lomalle. Silloin jo alettiin puhua Australiasta. Kuitenkin kun katseltiin hintoja ja tehtiin pieniä laskelmia niin päätettiinkin hieman lykätä matkaa tuonnemmaksi kun en olisi kerinnyt säästämään niin paljon rahaa. Muistan vieläkin ne sanat kun puhuttiin asiasta: "Me mihinkään Australiaan lähdetä, me lähdetään Thaimaahan!". Ja niinhän me tehtiin. Siihen aikaan vielä katseltiin matkoja matkaoppaasta ja marssittiin matkatoimistoon varaamaan matkaa. Se oli jotenkin niin jännittävää kun kävin hoitamassa matka-asioita töihin mennessäni. Maaliskuun lopussa vietettiin pari vkoa Thaimaan Krabin Ao Nangissa ja silloin se matkakärpänen todellakin puraisi.

Kesällä siirryin töihin Haloselle ja tämä mahdollisti sitten tämän seuraavan matkan... eli reissu Australiaan. Stiina otti tällä kertaa ohjat käsiin kun pääsi työaikana surffailemaan netissä ja tutkimaan parhaimpia vaihtoehtoja. Pienen tutkiskelun kautta löydettiin Malaysia Airlinesin aivan passeli vaihtoehto eli Malaysia Stopover - paketti. Siinä pystyi yhdistämään sopivasti kaksi maata ja aivan mielettömän ihanan lentoyhtiön. Olin nimittäin saanut tarpeeksi lomalentojen sillipurkeista kun niissä oli niin törkeen ahdasta ja palvelu oli hidasta.  

Tätä ei kyllä voinut sanoa Malaysia Airlinesin lennoilla. Koneessa oli toiseksi isoimmat jalkatilat, vain tilavimmalla lentoyhtiöllä oli sentin verran tilavammat. Jokaisella matkustajalla oli oma tv-ruutu mistä saattoi katsella elokuvaa tai pelata Nintendoa :), ja tietysti musiikkikanavia oli jokaiseen makuun ja niitä oli reilusti. Ja mikä parasta niin kanavista oli laadittu soittolistat niin niistä pystyi katsomaan mitä lauluja soitettiin milläkin kanavalla.

Milloinkohan olisin viimeeksi pelannut noin paljon Super Mariota Nintendolla! Varmaan joskus ala-asteella! Kyllä oli peukolan päät hellät kun hakkasi näppäimiä monta tuntia putkeen. Kyllä noilla reilun 12 tunnin lennoilla kaikki aktiviteetti on tervetullutta. Musiikki tietysti raikasi korvissa kun istuttiin kuulokkeet päässä. Joskus herätettiin varmasti hilpeyttä tai ainakin kummastusta kun yhtäkkiä molemmat alkoi tamppaamaan jalkoja ja hytkymään muutenkin aivan ihmeellisesti. Syynä oli meidän jumppalaulu The Knack:n "My Sharona". Se vaan oli jotenkin sellainen biisi ettei sen aikana voinut istua nätisti ja paikoillaan. Saatiimpahan ainakin hyvä syy verrytellä jäseniä kaiken istumisen lomassa. Tehtiin me sitä muutenkin kun marssittiin koneen kahta käytävää villasukat jalassa säännöllisin väliajoin...

Rentouttavan lennon jälkeen oltiin perillä Kuala Lumpurissa mistä jatkettiin vielä toisella koneella Langkawille. Siellä rentouduttiin muutama päivä ennen kuin lennettiin Australiaan ja Sydneyyn. Lento oli yölento ja mikäs silloin parasta kun kuunnella jälleen hyvää musiikkia... Tällä lennolla oli eri musiikkikanavat. Jossain vaiheessa unen rajamailla havahduin aivan mielettömän ihanaan lauluun mitä en ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Kyseessä oli Lonestar:n "Amazed". Jotenkin koko lento huipentui ja jäi niin elävästi mieleen juuri tuon laulun takia. No mikäs muukaan sopii yölennoille kun romanttiset ja voimakkaat laulut ;)! Tuo laulu seurasi sitten mukanani koti-Suomeen kun oli pakko saada Lonestarin levy heti kun palattiin kotiin. Stiina hommasikin heti uusimman levyn synttärilahjaksi. Vielä tänä päivänäkin tuo laulu on vaan niin hyvä ja tunteita herättävä. Kaikkein parasta on kun voi kääntää stereoiden äänet kaakkoon ja laulaa tunteella mukana. Ihan tuota ei pystynyt tekemään lentokoneessa ;).  

Australiassa oltiin sitten 3 vkoa ja reissattiin itä-rannikkoa; Sydney, Melbourne, Cairns ja Port Douglas. Tehtiin retkiä niin sisämaahan luontoon, rannikolle kuin kaupunki-käpystelyä, shoppailua, rahan törsäämistä, hyvää ruokaa, uusia elämyksiä sukeltaen valliriutalla, rentoutuen, nauttien, nauraen...

En oo koskaan ollut noin rentoutunut kuin mitä olin tuolla reissulla. Naurettiin puolessa välissä reissua ihan hervottomasti kun oltiin Melbournessa...Muistan tuonkin hetken kuin eilisen. Oltiin vaan niin rentoutuneita ja vapautuneita kun ei tarvinnut ajatella arkisia askareita. Jokainen ihminen ansaitsisi tuollaisen hetken!
Aussireissu on muutenkin ollut paras reissu minkä olen koskaan tehnyt. Yleensä kun on pitänyt lähteä kotiin niin ilmassa on ollut pientä haikeutta että loma on ohi ja paluu arkeen koittaa. En ole koskaan aikaisemmin enkä koskaan tuon reissun jälkeenkään itkenyt edellisenä iltana kun piti lähteä ausseista kohti Malesiaa. Oltiin juuri tulossa vikalta retkeltä kun ihan yhtäkkiä rupess vaan kyyneleet valumaan silmistä kun ajatteli etten enää tule näkemään noita maisemia (ainakaan pitkään aikaan) ja kaikki tämä ihanuus loppuu. Pääsimme kuskia jättämään meidät hotellin sijaan rannalle (Four Mile Beach) missä käveltiin illan viiletessä ja rauhoittelimme mieliämme. Mikäs sen hienompaa kuin halu päästä samaan paikkaan joskus myöhemmin uudestaan!

 
Meidän kulkupeli millä lensimme maanosien välit! Ausseista matkasimme jälleen Kuala Lumpuriin missä vietimme pari päivää shoppaillen ja leväten. Kyllä oli tekemistä ett saatiin kaikki tavarat mahtumaan matkalaukkuun ja kaikki koneeseeen ilman lisämaksuja... Harmittavasti kun aasiaan saa viedä vain sen 20 kg + 7 kg käsimatkatavaraa. Pikkaisen laukut nitisi liitoksistaan mutta kyllä ne kestivät.

12 tunnin lentomatka odotti jälleen, mutta tällä kertaa ilmassa ei ollut minkäänlaista jännitystä. Välilasku Amsterdamissa odotti mutta ei mitään sen ihmeellisempää...

Reissu oli kyllä niin parasta kun päästiin aivan kotikentältä matkaan ja päätettiin myöskin reissu samaiselle kentälle. Ei tarvinnut reissata Helsinkiin erikseen. Harmittavasti tänä päivänä se ei ole mahdollista kun meidän omalta kentältä ei lennetä kotimaan lentoja Helsinki-Vantaalle. Myöskään Malaysian Airlines ei lennä Suomesta käsin. No ei tietysti lentänyt silloinkaan vaan piti lähteä Amsterdamista!

Me tehtiin meidän reissumme jo yli 10 vuotta sitten, keväällä 2003... Huoh, miten aika on mennyt nopeasti! Silloin kummallakaan meistä ei ollut koiria eikä ollut puhettakaan agilitystä. Siihen aikaan sitä keskityttiin muotiin ja shoppailuun ;). Tässä ollaan jahkailtu vaikka mitä mutta silti olen joutunut myöntämään monesti miten paras työpaikkani oli silloin Lindexillä. Harmi kun en voinut jatkaa siellä. No silloin nuorena sitä oli muita suunnitelmia kuin esim. lukemaan kauppatieteitä...

Kauppatieteitä ei päästy lukemaan vaan pohdiskeltiin kovasti mitä haluan ja kokeilin kaikkea uutta. Tässä vuosien saatossa ollaan keritty opiskelemaan matkailua sekä olemaan työharjoittelussa ulkomailla. Oltu jälleen kaupan alalla töissä, aloitettu erilaiset opinnot sosiaali- ja terveysalalla sekä keskitytty koirien hyvinvointiin. Tämän kevään aikana olen myös joutunut miettimään mitä tekisin elääkseni. Vaikka koirat ja agility ovat suuressa osassa elämääni niin en usko että haluan elää 24/7 siinä maailmassa. Vaikka se on kivaa niin joskus on vaarana kyllästyminen ja sitä en halua. Haluan että itselläni säilyy halu harrastaa koirien kanssa. Tämän takia olen jälleen hakenut töitä muotialalta eli vaatekaupoista. Haluan jälleen sen fiiliksen takaisin kun nautin todella työstäni, mutta silti riittää energiaa nauttia harrastuksistakin vapaa-ajalla. Kerron myöhemmin kuinka tämä projekti etenee...

...jatkoa edelliseen, eli mielettömästi agilityä osa 2

Hyvin nukutun yön jälkeen, nousimme ylös suhkot pirteesti, vaikka yöunista olikin varastettu yksi tunti kellon siirtämisen takia. Selvisimme uudelle kisapaikalle tuossa tuokiossa. Oli todella kiva ajella hieman uusia reittejä ja hieman pienempiä teitä pitkin, eikä vaan pelkästään jotain moottoriteitä. Vaikka onhan motareittekin varrella välillä hieman nähtävää kuin ajellessa Turusta Kirkkonummelle päin; pari hirveä tien vieressä pähkäilemässä (onneksi oli hirviaita) ja peuralauma ruokailemassa.

Aurinko rupes lämmittämään ilmaa heti kun saavuttiin perille. Silti sai pukeutua oikein kunnolla ja pitää pipoa ja tuplalapasia käsissä. Sen verran vilpoista oli aamutuimaan. Oli hyvä syy juoksennella hallia ympäri ja pomppia paikoillaan. Onneksi radoille pääsi tuota pikaa niin johan alkoi lämmittää, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Tuomarina medeillä oli Asko Jokinen...

A-rata:

Merri starttasi nrolla 12... Kolmoshypyn jälkeen Merri oli menossa 8 putkeen mutta sain viime hetkellä komennettua herran oikealle kurssille ja kohti keppejä. Harmikseen herra hieman häkeltyi "yllättävästä" käänteestä ja kaahasi todella kovaa kepeille. Sekosi hieman aloituksen jälkeen ja herra ei taipunut kakkosvälikköön. Siitä 5 vp. Koko loppurata meni todella hienosti vaikka lopussa jäi käskytys ja pituuden palikat kolisivat. Tuomari ei kuitenkin antanut enempää virheitä joten lopputuloksena 5 vp; -1,60 (11./31).

Kiian kanssa lähdettiin tekemään ihan perusrataa. Aika rennolla asenteella ja toihan se tuloksena nollaradan; -3,23 (5./31).

B-rata:

Tää oli sellainen rata ett varmasti jää ärsyttämään pitkäksi aikaan! Merrin kanssa tehtiin ihan mielettömän hienoa rataa... alun kepit oli aivan mielettömät, herra oli koko ajan hallussa ja kuulias. Pystyin vastaanottamaan herran keinun päästä kun se tuli putkesta ja heittämään siitä sitten hypylle ja muurille. Sitten ihan tyhmyyksissäni kun piti mennä hypylle 16, pidin vaan kädet alhaalla enkä sanonut mitään. No tietenkin herra tuli hypystä ohi kun ei ollut saanut mitään käskyä. Aaaakkkkkk!!!!! Loppurata meni tietysti sitten hienosti ilman mitään ongelmia. Tuloksena siis jälleen niin turha 5 vp, -2,44 (9./36).

Kiian kanssa yritettiin lähteä tekemään rentoa rataa, mutta alku jo näytti kaikkea muuta kuin helpolta... Neiti tahtoi silkoilla ihan mihin vaan, eikä ollut yhtään hyppysissä. Ekaks oli menossa Aalle vaikka piti mennä putkeen, sitten 8 hypylle tuli aikamoinen kaarros, 10 oli tosi nihkee mutt sain onneksi tehtyä niistosokkarin ja neiti kesti sen hyvin. Kokeilin Kiian kanssa samaa kuin Merrin kanssa ett otan sen vastaan keinun päästä. Vaikka huusin täällä niin neiti vaan paahtoi puomille! Siellä neiti rupes hankamaan tassulla silmäänsä mitä se ei todellakaan normaalisti tee radalla. Radalla paahdetaan vaan eteenpäin. Lähdettiin heti Kiian kanssa suorintatietä maaliin. Tuloksena siis HYL.

Käytiin kävelyllä ja autolle saavuttuani katsoin tarkemmin Kiian silmää kun siinä näytti olevan hieman "rähmää". No sitä siinä ei todellakaan ollut vaan ihan oikeasti hiekkaa. Silmäkulmassa ja alaluomen alla oli todella paljon hiekkaa. Otin kostutetulla talouspaperilla hieman ja loppujen lopuksi huuhdoin silmää suoraan vesipullosta. Muutaman kerran niin johan oli saati hiekat pois silmästä. Se missä kohtaa neiti oli hiekkaa silmäänsä saanut niin on arvoitus. 

Olin jotenkin niin turhautunut edellisen radan jälkeen etten meinannut ekaksi edes lähteä koko radalle. Ei ollut oikein mieltä kun turhautti se Kiian HYL ja hukkaan valunut tupla. Oltiin just puhuttu kanssa kilpailijan kanssa tuosta tuplan saamisesta kun tänä vuonna se on vaan jäänyt saavuttamatta. Edellisenä vuotena oli vaikka muille jakaa. Nyt mitä pidemmälle aikaa on kulunut niin sitä enemmän paineita tulee suorittaa rataa nollaradan jälkeen. Tulee tehtyä hölmöjä virheitä jne. Jos meiltä jäi tupla saamatta niin ikävä kyllä näin jäi saavuttamatta tältä kanssa kilpailijaltakin... Homma siirtyy seuraaviin kisoihin.

Anu Rajaheimo tuli moikkaamaan meitä autolla ollessamme ja hän kehoitti meitä vielä jatkamaan kisaamista. Ja onneksi näin teinkin... vaikka ei aluksi siltä tuntunutkaan!

C-rata:

Hypäri ei ollut yhtään oman tyyppinen vaan jotenkin se tuntui alusta lähtien todella tahmealta ja  mikään vaihtoehto ei tuntunut hyvältä rataantutustumisessa. Siis todella hyvä asenne lähteä radalle. Päätin kuitenkin antaa Merrille vielä yhden radan verran kivaa tekemistä kun toinen oli suoriutunut niin mallikkaasti edellisillä radoilla.

Harmittavasti oma tekemiseni oli todella ala-arvoista ja moni kohta meni luokattomaksi takaaohjaamiseksi. Loppujen lopuksi tuli hyl kun Merri hyppäsi pituuden uudelleen. Kiian kanssa päätin lähteä asenteella radalle sillä toista noin ala-arvoista rataa en halunnut esittää tuomarille. Lähdin pitkästä aikaan kunnon p*****e asenteella ja käskytin kunnolla. Samalla oma liikkuminenkin muuttui nopeammaksi ja eteneväksi. Kiia oli todella hienosti hanskassa mutta sitten lopussa 17 hypyn takaakierto jäi liian vajaaksi ja neiti pääsi hyppäämään sen väärinpäin. Loppuun otin vielä kunnon vedätyksen kepeille.

Vaikka tuloksilla ei juhlittu tällä kertaa niin silti reissu oli todella opettavainen. Itselleni todellakin! Kun ajelee kotia kohti vähintään sen parisen tuntia niin kerkee ajattelemaan vaikka mitä. Merrin kanssa tehtiin todella hienoja ratoja mutta joissakin tärkeimmissä kohdissa käskyttäminen jäi väliin. Ennen vanhaan käskytin Merriä todella vahvasti ja koko ajan, mutta se ei ollut tarpeen. Nyt käskytän sitä todella harvoin, ja juuri tärkeimmissä kohdissa tahtoo käskytys unohtua! Kiian kanssa taas pitää toimia eri tavalla. Kunnon käskytys ja jatkuvaa vedätystä. Yhtään ei saa jäädä odottelemaan sillä se hidastaa Kiiaa. Silloin radat menee rallatteluksi ja neiti saattaa helposti sooloilla omiaan.

Kotiin päästyämme päätin tutkiskella maksien hallitsevaa mestaria, 3 x MM voittajaa itävaltalaista Lisa Frickiä ja hänen ohjaustyyliään. Vaikka bortsulla kisataa niin silti pystyy vedättämään ja ohjaamaan edestä. Päätin perjantaina hieman kokeilla tätä kun treenattiin Stiinan kanssa hallilla. Tehtiin ihan simppeli rata minimustia ajatellen mutta siinä pystyi hyvin testaamaan itseäkin oikein olan takaa. Kiian kanssa testasin millaista meno oli kun lähdin neidin kanssa yhtä matkaa. Sain Kiiaan todella hyvin vauhtia lisää ja neiti irtosi todella hyvin. Saatoin putkille asti ja otin putkelta mukaan. Näin pystyin taas lähettämään tarvittaessa ja sain itse etumatkaa. Kepeillekin kunnon kannustus jos ei pystynyt vedättämään. Kyllä koira kulki hyvin mutta kyllä tuli itsellekin lämmin. Oma liikkuminen muuttui aivan toisenlaiseksi eikä löysäilystä ollut tietoakaan.

Oon taas ohjannut Merriä niin paljon ett Kiian ohjaaminen on hieman hukassa. Onneksi oli niin herättävä vkonloppu ett kyllä tämä tästä lähteeä jälleen kulkemaan. Ihan syyhyttää päästä jälleen Kiian kanssa radoille! Pääsiäisenä mennään kisaamaan joten siiheksi on aikaa hioa jälleen iskuun oma asenne ja tekemisen meininki.

Mielettömästi agilityä, osa 1

Heti kun ei päivitä pariin viikkoon niin sitten tuntuu tuota asiaa olevan aivan mielettömästi. Toivottavasti kestätte lukea. Yritän hieman lyhennellä ettei tule mitään romaania ;)!

No mistäs sitten aloittaisi... Aloitetaan vaikka Muskasta!

Neiti on palautunut entiselleen Mimmin lähdettyä. Mambou-Tsambou-Pimpula-Pampula is back! Voi sitä energian määrää ja sekoilua! On varmaan kerännyt sitä reilut 3 kk! Kerta energiaa ja tekemisen halua riittää niin neiti on päässyt jälleen aksailukentille. Tällä kertaa meillä on ihan missio... nimittäin saada neiti tämän vuoden puolella kisavalmiiksi. Kiia ei todellakaan ole vielä jäämässä eläkkeelle vaan Muskasta tehdään Stiinalle kisakaveria. Nomi on hieman eritavalla häiriöherkkä tapaus radalla joten Stiina haluaa kokeilla olisko Muskasta hänen seuraavaksi agilitykaveriksi.

Treenit on aloitettu kontaktien ja keppien osalta. Kepit on aika hyvässä hallussa säilyneet, mutta paljon on vielä tekemistä. Yksittäisenä kepit menee jo aika hyvin mutta vielä ollaan todella häiriöherkkiä, verkot ovat olleet apuna. Pari verkkoa pitää olla ett neiti edes tajuu mitä häneltä haetaan. Mutt pikku hiljaa! Nyt aletaan ottaa keppejä osaksi muita esteitäsarjoja ett päänuppi alkaa kestää myös silloin.

Kontaktien kanssakin ollaan nyt oikeasti alettu tehdä jotain. Ollaan juostu puomia sekä Aata ihan vain totutus mielessä. Hieman Muska arkaili aluksi puomia mutta kun otettiin Nomi avuksi juoksemaan edelle niin johan alkoi rohkeutta löytymään ja tällä hetkellä puomia viiletetään oikein sähäkästi. Jouduttiin siten loppuasennon opetukseen. Muskalle otin kosketusalustan käyttöön kun se on sille kaikkei helpoin ja ideaalisin ratkaisu. Alustaa on käytetty muussa mielessä, joten Muska tajusi sen käytön todella nopeasti. Muska on siitä hyvä kun se oikeasti tarjoaa eri vaihtoehtoja. Nyt ollaan siirrytty ehdollistamaan myös takakropan käyttöä ett Muska tajuaa myös yhtälön ett tassu alustalla ja persukset ylempänä! Ollaan otettu sohvatyynyä avuksi kun sen kanssa on helpompi aloittaa. Jatkossa siirrytään rappusiin ja siitä kohti puomin alastuloa...

Muska aloitti treenaamisen ihan hömpöttelyradalla mistä jatkettiin sitten hieman teknisempiin juttuihin. Päästiin jopa testaamaan treenaamista aivan uudenlaisessa ympäristössä kun tuurattiin kaveria hänen treeneissä Kiitorekussa (meidän lähialueen yksityinen agilitykoulu). Todella hyvin neiti toimi! Ei mitään vaikutusta ett paikka oli aivan uusi. Muska paransi tekemistä koko ajan ja kun päästään säännöllisesti treenaamaan niin uskon ett neiti on nopeasti jälleen helposti ohjattava.

Kisavkonloppu etelässä!

Harmaiden kanssa lähdettiin viime perjantaina ajelemaan kohti Turkua sillä lauantaille oli suunniteltu pientä kisarupeamaa pitkästä aikaa! Koska medit aloittivat niin yövyttiin Katin luona jottei tarvinnut ihan aamuyöstä lähteä yksikseen liikkeelle. Ois voinut ruveta vaikka väsyttämään jossain vaiheessa! Onneksi nyt saatiin herätä omaan tahtiin tututusti klo 7 ja päästiin aamulenkille auringonpaisteessa ja lintujen laulua kuunnellessa!
Kati lähti meidän seuraksi kisoihin ja jännittämään suorituksia katsomon puolelle. Hän toimi pyytämättä myös kameramiehenä...suuri Kiitos siitä! Osan videoista kuvasi myös ystävällisesti Katin ystävä Raija (?)!

Agiradat olivat Salme Mujusen käsialaa. Hän oli ehkä se suurin syy miksi päätettiin lähteä Lietoon kisaamaan. Eka rata oli aivan mielettömän kiva ja oikeasti aika helppokin. Ainoastaan keppien aloitus putkiansalla oli hieman ajatuksia herättävä. Kiian kanssa uskoin kuitenkin handlaavani sen koska se ei ole ihan niin putkihullu, mutt Merrin kanssa asiaan piti suhtautua vakavammin. Pohdin keppien aloitukseen kahta vaihtoehtoa; joko valssi edellisen hypyn jälkeen ja sitten vaan tyrkkäys kepeille tai sitten haltuunotto ja sylkkärillä kepeille. Meinasin aluksi valssata mutt jotenkin jätin valssin tekemättä Kiian kanssa joten oli sitten pakko heittää se sylkkärillä kepeille. Onneksi se toimi ihan jees... Loppuratakin meni ihan jees! Seisotin keinulla aika kauan ettei neiti ala taas sikailemaan. Rata oli sellainen hölköttelyrata, ei todellakaan mitään revitystä, koska Kiia oli ollut hieman aikaisemmin kipeä niin halusin testata sen kuntoa! Tuloksena -10,36 (6./35)!

Video Kiian ekasta radasta! Harmittavasti just alku jäi tallentumatta kun kuvausväline ei ollut yhteistyöhaluinen!


Merrin kanssa tarkoitus oli tehdä kepit vedolla sekä sylkkärillä, mutt en kerinnyt mitään vetoa tekemään kun herra meni jo kepeille. Harmittavasti kepitti vaan väärään suuntaan... Onneksi tajusi sen nopeasti ettei tullut hylkyä. Nyt selvittiin vain 5 vp. Ohjasin keppien jälkeen tökerösti takaa joten keinulle meno oli jotain aivan hirveetä. Jotenkin sitä antaa tuollaisten pikkujuttujen lannistaa itseä. Huomaa ettei ole ollut pitkään aikaa missään piiskuri opetuksessa kun oma tekeminen on niin löysää.... Merrin tulos oli siis 5 (8./35).



Seuraava rata oli aivan mainio... 3 suoraa putkea peräjälkeen. Kiian kanssa lähdettiin jälleen tekemään rentoa suoritusta ett saatais se tupla. Harmittavasti lähdin ite hölmöilemään keppien jälkeen ja tein persjätön liian aikaisin. Kiia ei kestänyt sitä vaan tuli kepeiltä pois. Olis vaan pitänyt valssata kun ei ollut mikään kiire! Hölmö minä! Kiia otti sitten hieman nokkiinsa kun korjattiin virhe pois minkä takia loppurata hajosi käsiin. Ei tultu mihinkään ohjaukseen joten tultiin sitten suorinta tietä pois.

Merrin kanssa onnistuttiin sitten hieman paremmin. Keinun jälkeinen elämä olikin sitä minkä melkein tiesin ett siihen kosahtaa. En pystynyt jättämään Merriä suorittamaan keinua itsenäisesti loppuun vaan piti jäädä sen kanssa siihen. No lähdetään siitä sitten yhtaikaa hyppysuoraa missä olisi pitänyt tehdä kääntyä putken edessä. Vaikka Merri katsoi minua tietyssä kohtaa niin en usko ett olisin saanut sen virheittä vaaditulle hypylle. Jos olisi jarruttanut liikaa niin sitten herra olisi saattanut livetä väärälle puolelle hyppyä tai jotain muuta. Koska lähtökohta oli hieman niin ja näin niin annoin toisen mennä putkeen ja näin otettiin hyl. Muuten rata oli oikein kiva ;)


Hypärille tulikin tuomariksi kroatialainen Alen Marekovic. Aluksi rata näytti sellaiselta pyöritykseltä ja kikkailulta mutt onneksi se ei ollutkaan sitä. Todella mukava ja juostava rata. Ei nyt mitään Mujusen rallatusta mutt kuitenkin... Ainut mikä meiltä jäi kuulematta ennen rataantutustumista niin oli etenemä... ihanneaika kyllä kuultiin (35s) ja siitä pystyttiin jo päättelemään ett kovaa sai mennä.

Ihan parhaimpaan vauhtiin ei päästy Kiian kanssa mutt aika perussettiä meiltä. Nollalla selvittiin maaliin. Kun nähtiin tulokset niin pikkaisen piti katsoa toisen kerran... Tulos 5./36 ja yliaikaa +1,08. What! Etenemä oli 4,1m/s. Ihan mieletön!!! Vain kaksi koirakkoa selvis alle ihanneajan ja nekin niukin naukin. Huh huh! Toivottavasti tulevissa sm-kisoissa ylituomari hieman puuttuu tämän herran ihanneaikoihin tai sitten ei tule kovinkaan montaa tuplanollaa! No se on sitten sen ajan murhe!



Merrin kanssa hypäri meni hieman hömpöttelyksi kun pyöristin huonosti kepeille menon ja sitten herra luki vastakäännöksen valssiksi ja hyppäsi pari väärää hyppyä! Sellaista sattuu ;)!

Ratojen jälkeen päästiin harmaiden kanssa pitkälle jäähkälenkillä kauniissa ja lämpimässä auringonpaisteessa sekä käytiin moikkaamassa sukulaistyttöä. Merrin sisko Maya kisasi mineissä! Kisarupeaman jälkeen alkoi ohjaaja olemaan jo pienen levon tarpeessa joten pakattiin auto jälleen ja suunnattiin kohti seuraavaa majapaikkaa. Oli aivan luksusta kun pääsi pitkän päivän jälkeen lämpimään suihkuun, ahtoi sapuskaa vatsaan ja pääsi puhtaittein vällyjen alle nukkumaan! Kyllä uni maittoikin meille kaikille!

Seuraavana päivänä olikin vuorossa kisat Kirkkonummella mutta siitä lisää toisessa postauksessa!

Small Medium Large

Agility ihmiset tajuavat heti että mistä on kyse; eli tietysti Mini Medi Maksi! Totta on sekin, mutta tällä kertaa tarkoitan aivan jotain muuta. Nyt ollaan lähempänä kirjaimia mitkä löytyvät meidän jokaisen omasta vaatekaapista -> eli kokoja!

Vaikka itselläni on kaksi medi koiraa ja yksi mini niin silti itse tykkään olla enemmän miniä kuin mediä. En ole koskaan ollut mikään tikkulaiha ja ei minusta sellaista koskaan tulekaan, mutta silti koko on ollut siellä xs-s tai 34. Teini-iässä mittojen pitäminen ei ollut mikään ongelma vaan jotenkin sitä paino pysyi tasaisesti 50kg luokkaa. Heti kun teinivuodet jäivät taakse niin iski ensimmäinen ikäkriisi ja samalla paino hyppäsi aivan eri lukemiin. Vuosien saatossa paino on heilunut enemmän ja vähemmän mairittelevissa lukemissa. Parhaimmat lukemat tulivat keväällä 2005 kun lopettelin opiskelua Inkeroisissa Kymenlaakson kansanopistossa. En muista milloin olisin viimeeksi ollut niin hyvässä kunnossa ja kuinka vaatteet istuivat hyvin päällä. Ah niitä aikoja!

Minä takana vasemmalla!

Kansanopistossa oli niin helppoa noudattaa terveellistä ruokavaliota kun itse ei tarvinnut tehdä mitään, käveli vaan ruokalaan ja lappoi ruokaa lautaselle. Tietysti piti kyllä tietää missä suhteessa mitäkin piti laittaa - puolet kasviksia, 1/4 hiilaria ja 1/4 proteiinia. Sain jo silloin pientä kuittailua asiasta. Ei se mitään... vannon kyllä edelleen tuon nimeen normiruokavaliossa! Tuona aikana huomasin myös ettei oikeasti tarvitse itseä rääkätä kuntoillen sillä oikeanlainen ruoka auttaa jo todella paljon. Itse söin todella reiluja annoksia, siis lautanen oli oikeasti täynnä, mutta muistettava lautassääntö. En todellakaan nähnyt nälkää ja kävin kerran päivässä reippaalla kävelylenkillä noin 45-60 min. Muutaman kerran koko kevään aikan kävin juoksemassa ja hiihtämässä.

Mitat kestivät aika hyvin vaikka koulu loppui ja vaihdoin syksyllä toiseen kouluun. Vuoden päästä tuli pieni notkahdus kun olin 8 vkoa Lanzarotella työharjoittelussa. Vaikka miten siellä yritti syödä terveellisesti niin ne vastapaistetut patongit ja paniinit olivat vaan niiiiiiiin hyviä että niistä ei meinannut saada tarpeekseen. Kyllä oikeasti vaalea leipä turvottaa. Kun aloitin työharjoittelun niin vaatteet melkein roikkuivat, mutta kyllä ne loppuajasta jo rupesivat puristamaan. Miun piti siis ihan oikeasti ostaa yksi väljä paitakin aivan vaan siitä syystä kun vatsa pömpötti niin ärsyttävästi ja matkalaukusta ei löytynyt sopivaa paitaa sitä peittämään. Onneksi tästä ongelmasta selvittiin aika hyvin normimittoihin kun palasin Suomeen.

Keväällä 2007 Unkarissa

Vaatteet ovat kyllä oivallinen väline kertomaan missä mennään... Kun aloitin syksyllä 2007 Eekoolla myyjän hommat niin pienimmätkin vaatteet tuntuivat mukavan väljiltä. No... kiire kiire ja vielä kerran kiire, nopeasti hotkitut einesruuat tekivät kyllä tehtävänsä ett ei loppuvaiheessa enää housut löpöttäneet vaan tuntuivat jopa hieman ahdistavilta. En ole kyllä koskaan suostunut vaihtamaan kokoani työvaatteissa isompaan vaan sitä ollaan sitkuteltu menemään. Joskus on puristanut vähemmän kun taas joskus hieman enemmän.

Kun  asustelin Kiian kanssa kahdestaan niin ainut liikkumismuoto oli omat jalat ja joskus jopa sitten hurautin pyörällä menemään. Kyllä sitä silloin kesti hyvässä kunnossa. Mutta auta armias kun työmatkaa tuli non 10 km niin auto oli jo niin houkutteleva vaihtoehto, varsinkin talvella. No sen nyt järkikin sanoo mitä silloin tapahtuu. Ei ne normi kävelylenkit paljoa auta siinä kohtaa.

Vaikka paino on sahannut ylös ja alas,  ja hieman enemmän ylös ja taas alas niin kaikki pitävät minua pienenä. Okei joo mutta kun itse tietää millainen sitä on ollut joskus... En itse suostu siihen ajatukseen että kilot kuuluvat ikääntymiseen ja sitä ett se on vain asia mikä pitää hyväksyä. Iän myötä painoa kyllä tulee herkemmin ja siitä on vaikeampi päästä eroon. Mutta silti meinaan kyllä jatkossakin pysyä vanhoissa mitoissani...

Viime vuonna pääsin jälleen valmiiden ruokapatojen ääreen kun aloitin opiskelut Vierumäellä Suomen urheiluopistossa. Sai taas syödä terveellisesti ja sai tehdä fyysistä työtä. Montakohan kaloria oikeasti kului kesän työharjoittelussa ja hieroit kaiket päivät. Kyllä sen kyllä huomaskin. Mitat alkoivat tippumaan ja sai pukea pitkästä aikaan vanhoja vaatteita päälle mitkä ei ollut aikaisemmin mahtunut päälle.

Kesällä 2013 Sm-kisat

No kaikki hyvä loppui aikanaan kuten myös opiskelu vierulla. Ja mitäs sitten tapahtuikaan... Stressi on kyllä jostain aivan syvältä... Se ei todellakaan sovi meikäläiselle. Kroppa reagoi heti ja iskee pöhötys. Sitt ryvetään itsesäälissä ja syödään aivan mitä sattuu ja kierre on valmis. Ei enää välitä! Vaikka olo on huono niin silti sitä vaan jatkaa kunnes jossain välissä tulee herätys. Onneksi kun ei suostu ostamaan uusia vaatteita niin pakko alkaa tehdä jotain kun ei oikeasti ole enää mitään päälle pantavaa.

Seuramestaruuskisat syksy 2013

 Se on uskomatonta miten paino ja mitat lähtee kasvuun kun syö huonosti... Ihan muutamassa kuukaudessa!

Ennen joulua iski ihan täydellinen kypsyminen oman kroppaan ja päätin vihdoin tehdä jotain. Onneksi fysioterapia ja hieroja opinnoissa on tottunut keikistelemään alusvaatteissa jopa koko luokan edessä ja tarkastelemaan kroppaa. Kuviakin jouduttu ottamaan tarkempaa analyysiä varten joten oli shokkiterapian aika. Ei muuta kuin kuvat koko kauheudesta ja mittanauha kauniiseen käteen ja strategiset mitat ylös. Ei paljoon naurattanut kun vuoden takaisesta oli lisäystä tullut ihan tarpeeksi. En yhtään ihmettele jos ei oikein agiradallakaan jalka noussut ihan entiseen malliin.

Vuoden vaihteessa oli hyvä aloittaa kun joulu- ja uudenvuoden herkut oli syöty ja olo oli kylläinen, suorastaan ällöttävä ;). Sen tiesin että tarvitsen jotain pientä apua saattamaan elämäntapamuutoksen käyntiin. Kirjakaupasta bongasin jouluostoksilla ollessani Bobin kirjan mikä on minusta aivan mielettömän hieno teos terveelliseen ruokavalioon. Kirjassa olevia sääntöjä ollaan kyllä noudatettu ja ruokaohjeita mukaillen. Tärkeintä oli jättää aluksi kaikki herkut ja vaaleat jauhot pois. Olihan siinä aluksi kärvistelemistä kun viime kuukausina oli tottunut mussuttamaan ties minkä karkkipussin päivässä. Onneksi takavuosilta oli kokemusta ajasta kun karkkihyllyjen ohi pystyi menemään ilman mitään ihmeellisiä ponnisteluja. Ihan kuin karkkien tilalla olisi ollut vaikka silliä! Tämä antoi uskoa että tälläkin kertaa voin onnistua!

On jännä tuntea se muutos mikä kehossa tapahtuu kun lisää veden juontia, kasvisten syöntiä ja jättää vaaleat jauhot pois sekä yleisesti kaikki einekset/puolivalmiit ruuat. Nyt ruokavalio koostuu vihanneksista, marjoista, broilerista, lohesta, täysjyväpastasta ja maitorahkasta. En olisi koskaan uskonut että pystyn syömään maitorahkaakin ihan tuosta vaan... On kumma miten makuaisti muuttuu! Välillä hemmottelen itseäni ja ostan pienen patukan suklaata... ja se on ehdottomasti tummaa! Kun harvoin nauttii niin kyllä se maistuu hyvältä.

Kerta ruoka-asiat saatiin kuntoon aika kivuttomasti niin piti tehdä jotain myös fyysiselle kunnolle. Olin vierulla tottunut käymään salilla kun ei ollut muuta tekemistä. Nyt kun on jälleen kotona ja koirien kanssa niin ei pahemmin viitsinyt salille revetä. Siinä menee helposti niin paljon aikaa... Tämän takia pitää kuntoilla kotona ja mikäs sen parempaa rääkkiä kuin Tapout XT. Mie niiiiin rakastan tuota kunto-ohjelmaa! Jo lyhyessä ajassa on koko kroppa vahvistunut kummasti. Aluksi oli kyllä tuskaa kun joka paikkaa särki mutt nyt on vaan niin siistii rääkätä itseä.

Ensimmäisten viikkojen aikana tuloksia tuli todella nopeasti. Pääsin aika kivuttomasti vuoden takaisiin mittoihin mitkä mitattiin silloin kun lähdin vierulle. On niin kivaa kun housut roikkuivat jälleen päällä eikä mikään ahistanut. Niinkuin kaikissa dieettiohjelmissa niin ekojen viikkojen jälkeen tahti hidastuu ja nyt onkin paljon työläämpää saada painoa ja mittoja alemmas. On siis otettava uusia juttuja käyttöön...

Koska kropassani on liikaa rasvaa (olen siis tehnyt kehokoostumusmittauksen) niin läskistä on siis päästävä eroon. Ja koska olen niin huono tekemään ruokaa ja haluan selvitä helpolla niin noudatan nyt Jutan GoFatGo ruokavaliota, silti unohtamatta Bobin sääntöjä. Ruoka on nopea valmistaa, simppeliä ja hyvää! Koska panoksia pitää muutenkin nostaa niin nyt pitäisi oikeasti jälleen kaivaa juoksulenkkarit kaapistaa ja lähteä aamulenkeille. Mie voin sanoa että tää on se meikäläisen suurin haaste. En vaan tykkää juoksemisesta!!! Miun pitää lähteä aina aamulla juoksemaan kun silloin en ole vielä mieleltäni herännyt niin juokseminenkin on helpompaa kun ei tajuu mitä tekee ;). Ainut raivustuttava juttu on kuntoilussa niin voi sitä hien määrää... Sitähän hikoilee kuin pieni sika! Aluksi juoksulenkillä ja sitten myöhemmin kun tekee Tapoutia. Huoh!

Meillä kaikilla on pieniä ja joskus isompiakin tavoitteita. Koski ne sitten agilityä, kuntoilua tai vaikka työuraa! Ei muuta kuin rohkeasti tarttumaan tilaisuuksiin ja kohti unelmia. Itselläni on tavoitteena olla small 4 ever vaikka ohjaankin medi-koiria ;)!!!

2 vuoden projekti saatu päätökseen!

Parin vuoden projekti päättyi eilen kun saatettiin Mimmi uuden perheensä kanssa kotimatkalle. Suunnilleen tasan kaksi vuotta sitten otin Eliniin yhteyttä ja kyselin Vindistä. Paljon ollaan viestitelty, vaihdeltu kuulumisia, suunniteltu, haaveiltu, matkattu Ruotsiin, petytty, surtu, jälleen iloittu ja naurettu! Vain yhdellä pennulla meitä siunattiin, mutta sitä ihanammalla pennulla. Mimmi on tähän mennessä ollut juuri sellainen mitä toivoinkin. Luonteeltaan aivan ihana; reipas, rohkea, iloinen, huumorintajuinen, pilkettä silmäkulmassa... Ulkonäöltäänkin ei hullumman näköinen. Tykkään vaan tuosta pennelistä niin paljon!!!

Jos itsellä olisi ollut aukko harrastuskoiralle niin neiti olisi kyllä jäänyt kotiin. Mutta kun on kaksi kisaavaa koiraa ja Muskakin pitäisi vielä tänä kesänä saada suhkot kisavalmiiksi niin ei todellakaan ollut aikaa pennulle. Tiedän tehneeni oikean ratkaisun ja sen että Mimmi pääsi mahtavaan perheeseen missä sitä rakastetaan ja sen kanssa tullaan harrastamaan kaikkea kivaa ja sen on hyvä olla. Silti tämä pieni musta kerkesi kietoa meidät kaikki pienen tassunsa ympärille ja ikävä on suuri!!! Varsinkin kun katselee pienen neidin kuvia ja muistelee meidän yhteisiä hetkiä. Onneksi me tullaan olemaan paljon yhteydessä Mimmin uuden omistajan kanssa joten näen kyllä neitiä niin paljon kuin haluan!

Loppuun vielä viimeisiä kuvia Mimmistä, typystä mihin kulminoituu 2 vuoden projekti tällä haavaa... Tulevaisuus näyttää jatkuuko Vindin linja vielä tämän neidin ansiosta!

Omena ei kauas puusta putoa!

Pikku neitimme "Mimmi" täyttää tänään 7 vkoa!!! Luovutusikä tuli siis täyteen! Kylläpäs tämä aika menikin todella nopeasti. Mimmi sulostuttaa meidän arkea vielä ens to asti joten neiti lentää pesästään 7,5 vkoisen ikäisenä.

Olen kaikille pennun kyselijöille kertonut että en lupaa kenellekään pentua heti sen synnyttyä vaan haluan odottaa lähemmäs 6 vkoa ennenkuin teen päätöksen mikä pentu menee kenellekin. No nyt meillä tietysti ollut kuin yksi mutta tämäkin alleviivasi sitä miksi päätöksen kotien suhteen teen jatkossakin pentujen ollessa siinä 6 vkoisia. Niiden luonteet alkaa näkyä niin hyvin ett helposti ois aikaisemmin voinut mennä luonteiden arviot pieleen.

On kyllä niin hienoa ollut seurata tämän pikku neidin kehitystä ja huomata piirteitä mitkä se on perinyt keneltäkin.

No emältä tulee tietysti väri ;), mutta myös aika paljon äänikin. Ei onneksi ihan samalla tavalla kuin Muskalla mutta äänekäs tapaus osaa olla. Räyhää leikkiessään, komentaessaan sekä osaa vaatia asioita isoon ääneen. Muska vaan käytti ääntään vielä monipuolisemmin... kun oli nälkä, huudettiin, kun väsytti, huudettiin, joku ärsytti niin huudettiin. Onneksi tuollaista ei ole pikku neidillä ollut!!!

Isältä tulee muu ulkonäkö... esim naaman ilme, rakenne

Ja toimeliaisuus ja termiittimäisyys tulee kyllä niin "tädiltä" Kiialta. Kiia oli juuri samanlainen pentuna... hyökkäs kaikkeen kiinni... villasukkiin, tossuihin, lahkeisiin, purtiin käsiä, varpaita, puulistoja ym. Voi niitä aikoja :)!

Tykkään kyllä todella paljon Mimmin tyylistä. Sisua ja ärhäkkyyttä siitä löytyy. Seuraa todella hyvin käsiä ja käy jo istumaan namin kanssa. Vippauksiakin ollaan hieman kokeiltu ja todella hyvin käyttää kroppaansa niissä. Hieman toispuoleinen on vahvistamista molemmin puolin niin saadaan näpäkkä likka!

Punnitsin ja yritin mitata neidin arvuutellakseni millainen Mimmistä tulee aikuisena. Paino ja koko viittaavat mediä! Keskiarvoisesti siitä tulisi noin 38 cm! Kaikkihan on tietysti mahdollista shelttien kanssa joten 34-40cm haarukassa mennään! Mediä kuitenkin povataan kovasti!

Aika tietysti näyttää...

Mimmi 6,5 vkoa ja Ace Super 2.leiri

Pikku neiti "Mimmi" on jo 6,5 vkoa vanha... Näin se aika rientää!

Kuvia vkonlopulta kun neiti ulkoili ensimmäisiä kertoja ja mikäpä parasta niin auringonpaisteessa!

Neiti matkustaa viikon päästä Loviisaan parin parson pojan seuraksi. Mimmi tulee harrastamaan agilityä, hieman tokoa sekä näyttelyissä tullaan neitiä näkemään. Aikuisiän terveystutkimukset ja kehittyminen tulevat näyttämään onko neidistä Muskan linjan jatkajaksi vai kuinka käy. Lupaava tapaus kyllä on, mutta annetaan nyt kuitenkin neidin kehittyä rauhassa.

Viime sunnuntaina jätettiin pikku neiti kotiin kun suunnattiin Merrin kanssa jälleen Kuopioon. Tällä kertaa meno oli paljon parempaa kuin mitä viime kerralla. Ilmeisesti vähäinenkin treeni hallilla on tuonut herralle itseluottamusta. Itsellä on liikkumisessa muutamissa kohdissa vielä paljon hiottavaa... esim. välistävedoissa pakkovalssi-tyylisesti. En ollut itsenäisesti sitä vielä kertaakaan harjoitellut mutta nyt se pitäis hoitaa kuntoon.

Videolla rävellys näkyy jo heti alussa... sitä ei voi olla huomaamatta ;). Kuten sanoin, me vasta aloitellaan sen harjoittelemista. Olisin voinut tehdä välistävedot päällejuoksuina mutta halusin haastaa itseäni. Onneksi Merri sentään toimi moitteettomasti. Ekalla yrittämällä pitkä rata selvitettiin vain tuolla yhdellä kiellolla. Muutamassa kohdassa esim. esteet 8-10 linjat valui liian pitkäksi, ja ennen keinua olin ekaksi valssaamassa tiukemmin mutta sitten muistin ett minunhan pitää mennä toiselle puolelle keinua. Tämän takia valssi valui ja valui ja Merri hyppäsi pitkälle.

Loppuillasta otettiin kontaktitreenejä; Merrille opetettiin boxiin juoksua kun tarkoitus on saada sille kunnollinen juoksukontakti Aalle. Oikeasti haluan sen opettaa kunnolla Kiialle niin voidaan tässä samalla hyödyntää oppeja Merrin kanssa. Nyt pitäisi vaan tehdä se boxi treeniä varten.

Aivan lopuksi otettiin vielä keppitreenejä. Herra teki hienoa työtä mutta alusta teki alussa hieman tepposia. Parilla ekalla kerralla Merri ei pystynyt jarruttamaan kunnolla vaan valui kakkosvälin ohi. Muutama toisto niin johan parani. Ei kyllä vieläkään jarruttanut sillein kunnolla kun mitä kotihallissa.

Seuraava viikko nyt nautitaan pikku neiti Mimmin seurasta ja käynnistellään yrityshommia. Sain nimittäin myönteisen starttirahapäätöksen ja nyt olisi vielä edessä y-tunnuksen rekisteröinti. Sen jälkeen voin alkaa tehdä urheilukoirahierontoja, aluksi kotikäynneillä, sekä agilityn yksityistunteja + vkonloppukoulutuksia.