sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Vkotreenit vkolla 45

Jälleen yksi vko vierähtänyt! Treenit ovat kyllä parasta mitä vkolla on tarjottavana! Maanantaina mentiin jälleen Juha Oreniuksen oppiin ja voi vitsi ett oli ihanaa, ja tätä on luvassa säännöllisesti vielä 11 kertaa. Harmittavasti tästäkään sessiosta ei ole videomatskua. Toivon mukaan jos ens vkolla saisi kun tutustuu ryhmämme uuteen porukkaan.

Olin todella aikaisin liikenteessä joten auttelin Juhaa radan rakentamisessa. Siitä oli paljon apua kun pystyi keskittymään rataan pidemmän aikaa. Ja mikä vielä niin päästiin treenaamaan ekassa ryhmässä kun siinä oli vajausta.

Radan pätkä suoritettiin valkoisia numeroita noudattaen. Päätin jo alusta asti ett nyt saa valssit jäädä johonkin toiseen kertaan mutta nyt niitä en viljele, jos ei toisin sanota! Aluksi otin pituuden jälkeen vastaan ja heitin siitä sitten muurille. Tämä ei ollut kuitenkaan hyvä vaihtoehto kun jouduin liian kauan olemaan paikoillani. No mikäs tähän nyt sitten olikaan parasvaihtoehto niin... valssi :)! Se taisikin olla sitten ainut valssi! Keppien jälkeen tein persjätön sekä myös 5 hypyn jälkeen... kuin myös 6 putken jälkeen ;)! 11-14 välillä jouduttiin miettimään rytmitystä! Kaikkein parasta oli kulkea mahdollisimman samaa matkaa Merrin kanssa ja näin ollen sain kaikkein tehokkaimman putkijarrun. Ei tarttenut odotella vaan lähetys putkeen ja samantien putkijarru-suhina sekä oma liike aivan seis. Merri kääntyi niin hienosti ja siitä sitten ihan pienellä sylkkärillä kepeille. Sitten vaan itselle jalkoihin vauhtia ett kerkes keppien jälkeiseen persjättöön sekä varmistamaan katsekontaktilla ettei herra hyppää selän takaa 17 hyppyä. 17 hypyllä niistosokkari, puomilla hieno kontakti mistä sylkkärillä putkeen, pieni jarru 22 hypyllä ja kunnon haltuunotto 23 hypyn niistossa ettei loikka mene pitkäksi.

Olin jälleen todella tyytyväinen meidän menoon ja Juhakin kehui todella hienosta tekemisestä! Jos sitä uskaltaisi vaikka kuukauden päästä starttaamaan kisoissakin Merrin kanssa. Kiian kanssa ajattelin startata hieman jo aikaisemmin kun sen tekeminen on niin hyvää... Tästä saatiin jälleen hyvä osoitus kun keskiviikkona oli Kiian vkotreenit .


Viilattiin jälleen rytmitystä muutamassa kohdassa, keppien avokulmaa sekä sivuetäisyyttä. Rytmityksen kanssa piti olla tarkka kun tahdoin aina rynniä liian lähelle estettä ja silloin en saanut parhainta mahdollista etumatkaa. Pitäisi jälleen vaan muistaa lähettää eikä viedä, paitsi ehkä kepeille. Kiiakin tahtoo kaartaa tokaan väliin jos itse oon sisäpuolella. Sivuetäisuuden kanssa ei ollut mitään ongelmaa vaan toinen meni hienosti loppuun asti.


Pitäisi päästä jossain vaiheessa ottamaan itsenäisiä treenejä mutta en vielä oikein tiedä milloin ja MISSÄ! Meillä on tullut hieman uusia suunnitelmia ja näiden takia muutamme tämän kuun aikana Vantaalle. Ja mikä parasta niin treeneihin sekä kisoihin Ojankoon on vain 15 min matka ;) Sekä kauppakeskus Jumboon reilu 5 minuuttia.


Rekisteröin toiminimen joulukuussa joten silloin aloitan tarjoamaan agilitykoulutuksia sekä valmennuksia, näin ensi alkuun. Katsotaan kuinka alkaa sujua tuleeko kuvioon myös Doboilua ;)! Ilmoittelen sitten lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti