Siinä sitten ihan rauhassa oleskeltiin ja nautittiin kiireettömyydestä. Ennen kahta lähdettiin Stiinaa vastaan Kirkkonummelle kun sovittiin lounastreffit Subissa. Ihanaa paahtopaisti-patonkia kupuun minkä jälkeen lähdettiin käymään Porkkalanniemessä, koska Stiina halusi nähdä reissullaan upeita maisemia... merta, maaseutua jne. En ollut vielä itsekään käynyt Porkkalanniemessä, joten mikä voisikaan olla parempi paikka. Paikka oli kyllä niin kaunis upeassa syysilmassa. Aurinko paistoi ja ilma oli raikas. Oltais niin viihdytty pidempäänkin, mutta harmittavasti kauppareissu kutsui, eikä täälläpäin Suomea olla pidennetty kauppojen aukioloaikoja. Jouduttiin siis hieman kulkemaan kellon kanssa, mutta jos vaikka seuraavalla kerralla katsotaan aikaa auringosta ;).
Sunnuntai ei valjennut ihan niin mukavassa kelissä kuin lauantai, vaan sateisena ja tuulisena. No, ei auttanut muu kuin laittaa vedenpitävää vaatetusta ylle ja lenkille. Koiria ei pahemmin vesi ja tuuli haitannut kun saivat riekkua ja juoksennella vapaana metsässä ja pelloilla. Jopa Lilikin sai nauttia vapauden hetkistä peltoaukeamalla missä neiti keskittyi Kiian höykkyyttämiseen ;). Lenkin jälkeen snakut teljettiin kylppäriin riekkumaan pyyhkeiden kanssa, sillä voi sitä härskittämisen määrää kun oltiin märkiä ja hieman hiekkasia. Onneksi kaikki rauhoittuivat loppujen lopuksi ja välillä joutui aivan miettimään lähtevätkö snakut ollenkaan autonkyydillä kotiin vai jäävätkö nukkumaan tutulle sohvalle!
Loppupäivä meillä on olla vaan ja lepäillä... pestään pyykkiä ja tsillaillaan!
Muskan tytär Mimmi täytti eilen 9kk ja neidistä on kasvanut oikein näppärä pikku aksailukoira. Kati on tehnyt hienoa työtä neidin kanssa ja voi sitä innostumisen määrää mikä heillä on! Mimmi on nyt jymähtänyt siihen minin ja medin rajalle, joten pidetään sormet ristissä ett neiti jää sitten miniksi virallisessa mittauksessa. Loppuun muutama videon pätkä neidin treeneistä...
Aksailun ohessa Mimmi on päässyt tutustumaan lampaisiin ja paimentamisen alkeisiin sekä misseilemään mätsäreissä, niin pentuluokassa kuin lapsi-koira kilpailussa. Viikko sitten neiti oli hienosti sinisten pentujen ykkönen sekä loppujen lopuksi BIS4, sekä lapsi-koirakilpailussa 4. Olen kyllä niin tyytyväinen että Mimmi päätyi Katin kaveriksi, en olisi voinut toivoa parempaa perhettä neidille. Siellä sitä todella rakastetaan ja sen kanssa touhutaan vaikka mitä. Ei Mimmistä mitään sohvakoiraa saisi kirveelläkään, sen verran äitinsä verta suonissa virtaa ;)
Kuva: Kati Skog |
Kuvassa Mimmi, Muska, Merri ja Kiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti