tiistai 20. elokuuta 2013

Arkielämä

Arki se pukkaa päälle vaikka hieman yskähdellen. Olin viime viikolla 3 päivää töissä hierontakeikkojen lomassa. Pitkästä aikaan se oli jopa aika virkistävää! Onpahan tässä nyt sitten pidetty kunnon kesäloma, sillä tiedä milloin sitä voi seuraavan kerran pitää. Työnhakuprosessi on kuitenkin vielä käynnissä että saisi tässä seuraavan puolen vuoden aikana tehtyä kunnolla töitä koulumenojen kattamiseksi ja jos vaikka saisi jotain säästöön tulevaisuutta varten.
Oon tässä kohta viikon verran kuolannut yhtä taloa mikä olisi kuin juuri meille luotu; maaseudulla keskellä peltoja omaa mummolaa muistuttava ja reilulla vehreällä tontilla, mutta silti reilun km päässä isosta S-Marketista ja kaikesta muustakin sivistyksestä. Ja hintakaan ei olisi paha! Tietysti remppaa pitäisi ajan saatossa tehdä mutta mitä nyt voikaan odottaa meikäläisen budjetilla kun ei tuu niitattua mitään tehtailijoiden palkkaa :(. No jos tämä oma talous tästä lähtisi kuntoon kun saa nämä kouluasiat hoidettua ja pääsee kunnolla toteuttamaan itseään. Heittelin jo ilmoille sitä ett otan talon omistajaan yhteyttä että he panttaisivat taloa meille max puolisen vuotta niin sitten ottaisin sen. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tästä vielä kehkeytyy ;)


Mitäs me muuta! Ollaan nyt lomailtu ja käyty lähiseuduilla matkailemassa. Kahjolandialaiset ovat olleet välillä käymässä, tai oikeastaan Nomi pääasiallisesti Muskan höykkyytettävänä. Nomi on myös kunnostautunut naurattamaan koiramummoaan (eli siis meidän äitiä) harrastamalla pukuleikkejä ;). Miten nyt muutenkaan voi sylikoiraa muutenkaan kuvailla kuin...


* ... hillitöntä naurua... *
 
Milan on päässyt myös nauttimaan laatuajasta mummon kanssa. Käytiin kaappaamassa perjantaina herra kotoaan ja kuskasin äitin sekä Milanin juna-asemalle. Sieltä alkoi Milanin päiväseikkailu Imatran sekä Konnunsuon maisemissa. Lilikin pääsi eilen omalle laatuajalleen... Linja-automatka keskustaan sillä missäs muualla kunnon citimoppe nyt viihtyisikään ;). Neitiä hemmoteltiin lihapiirakalla satamassa sekä eväillä Hämmäauteen suon laavulla. Paluumatkalla käytiin sitten rajan tuntumassa vaikka oikeasti tuntui siltä että oltiin jossain vaiheessa menty rajan yli kun pitkäkilpisiä tuppas olemaan niin paljon. Ei onneksi menty vaan ihan koto-Suomessa kestettiin.
 
Kuvasaldoa parilta päivältä!
Imatran kaupungintalon puistossa

Konnunsuon vankilalla

Hämmäauteen suolla



Joutsenon myrskypatsaalla

Kaiken tän ylimääräisen hyörimisen tuoksinnassa ollaan keritty käymään pari kertaa elukkatohtorillakin. Kiiaa vaivannut punoittava silmä tutkittiin eilen kolmannen kerran ja nyt ihan spesialistilla. Saatiin kunnon kortisooni-silmätipat perusteellisen silmätutkimuksen päätteeksi. Kiia vaivasi sidekalvon tulehdus ja nyt silmä alkaa näyttää jo entiseltään. Merrilläkin on hieman silmäpunoitusta mutta siihen ei määrätty silmätippoja kun herra joutui jälleen antibioottikuurille. Tällä kertaa ei mahan takia vaan ihon takia. Herralle on tullut tän kesän aikana laaja-alainen ihotulehdus mikä reagoi voimakkaasti kastumisen jälkeen. Nyt hoidetaan se pois antibiooteilla sekä olen käyttänyt koirille sopivaa Sibicort-kortisooni voidetta pahimpiin kutinakohtiin.
 
Näinhän tämä aksailutauko menee hyvin kun hoidetaan kaikki vaivat pois ja suunnitellaan treenejä syksyä varten. Ens kuussa olisi tarkoitus kisata muutamat kisat kun on noita lahjakortteja siunaantunut sopivasti. Jos vaikka saatais ne puuttuvat nollat kasaan Kiian kanssa niin ei tarttis niitä enää miettiä. Jotenkin sitä ihan odottaa syksyä jos sais kunnolla arjesta kiinni ja pääsis jälleen opiskelemaan uusia koirajuttuja.

Vaikka harmaat ovat taukoilleet tän kuukauden niin Muska ei ole taukoillut tässä kuussa, sillä äiti on innostunut noin 20 vuoden tauon jälkeen tokoilusta. Nyt hän on Muskan kanssa treenannut niin pihalla kuin LPKYn järkkäämissä tokotreeneissä. He ovat myös treenanneet Stiinan ja hänen treeniporukkansa seurassa. Hienoa, että Muska pääsee tekemään jotain kivaa äitin kanssa. Toko on nyt heidän juttu! Rallitoko suunnitelmia on jo jonkin verran ilmoilla mutta vielä ei olla lyöty mitään lukkoon. Pääasia on kuitenkin että kummatkin nauttivat treenaamisesta ja pääsevät tekemään yhdessä kivaa. Ei tekisi pahitteeksi välillä muistutella harmaillekin tokon saloja ihan kunnon treeneillä. Ehkä me sitäkin tehdään vielä tässä syksyn aikana ;).
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti