lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kotikisakirous selätetty

Ha haa... tänään se tapahtui! Ei siihen mennytkään kuin se 1½ vuotta ja "muutama" katastrofaalinen rata, mutt nyt kotikisakirous on selätetty.

Kiian kanssa kisattiin aamupäivällä kahden startin verran Sari Mikkilän tuomaroimia ratoja. Ja voi kyllä sanoa ett ei nyt kauheasti parannettavaa ollut kummassakaan radassa. No jos pilkku ruvetaan viilaamaan niin sitten tietysti... Oon kyllä tyytyväinen meidän yhteistyöhön.

Päätin jo aamulla kun heräsin ett otan kyllä ihan eri asenteen kotikisojen suhteen ja aivan eri taktiikan. Oon huomannut sen ett miun on paljon helpompi keskittyä itse tekemiseen mitä vähemmin tuttuja ihmisiä on ympärillä. Päätin siis ett mie meen kisoihin ja olen ihan omissa oloissani enkä pahemmin ota kontaktia ympärilleni. Oon kuin olisin aivan uudessa paikassa tuntemattomien ihmisten ympärillä. Moni varmaan ihmetteli ett mikäköhän tuotakin vaivaa kun ei voi kunnolla edes moikata eikä tuu juttelemaan. Pahoittelut tästä muille mutt nyt oli vaan pakko keskittyä! Onneksi moni tajusikin mistä oli kyse eikä tullut "häiritsemään" :) Kiitokset siitä! Voin sanoa ett tällä kertaa taktiikka todella pelasi ja näin hyvin kotikisat ei oo mennyt Kiian kanssa vielä koskaan!

Agiradalle menin aivan pimennosta kun en edes tiennyt kuinka muilla oli mennyt. Sen verran vain katsahdin minien menoa ett huomasin muutaman kinkkisen kohdan. Medien kohdalla ei ollut tietoakaan miten niillä oli käynyt noissa kohdissa. Varmaan vaikeimpia kohtia oli saada koira puomille ilman ett se sinkoaa putkeen. Ei se vaikeaa ollut kun vaan tiesi mitä tekee :) Kerrankin voi sanoa näin :D! Agirata sujui minusta todella hyvin, Kiia oli todella kuulolla ja toimi kuin ajatus. Tuloksena oli nolla ja 2.sija.

Hypäri oli paljon helpompi, tai ainakin siltä vaikutti kun katsoi minien tulostasoa. En taaskaan jäänyt paljoa katselemaan vaan keskityin Kiian kanssa yhteistyöhön. Kuulin vain ohimennen ett yleisö taputti ja muutama hurraus huudettiin. Kun asettelin Kiian lähtöön niin silloin kyllä kävi mielessä ett tää rata kyllä pitää handlata kun niin paljon oli tuloksia tullut. Ja niinhän me tehtiin. Ei ihan niin tyylipuhtaasti mielestäni kuin agiradalla mutt ihan riittävästi saavuttaaksemme 0-voiton ja ekan H-SERTin :) Tik tak tik tak!!!

Videokooste starteista

 

Palkinnoksi pari viipurinrinkeliä ja raatolelua sekä parin tunnin lenkkeily jäällä kavereiden seurassa. Ennen lenkkiä käytiin kyllä syömässä ja hakemassa muutkin lammaskoirat mukaan lenkkeilemään. Oli kyllä mahtavaa kävellä jäällä hangenkannatuksella auringonpaisteessa. Koiratkin ottivat ilon irti koko touhusta. Muska jaksoi pitää Nomin virettä yllä ihan kiitettävästi ja jatkoi sitä vielä kun tultiin lenkiltä poiskin rinkeli teelle. Piti jo hieman komentaa jättämään huominen kisasankari hieman lepäämään. Nyt toinen vetelee sikeitä sohvalla ihan kympillä, ei oo kyllä hirveitä meininkejä muillakaan :) Ihan rauhassa saa koneella olla ja lämmitellä uunia!

Ihan kiva saldo Kiialla kasassa tällä hetkellä vähäisellä kisaamisella; 11 nollaa, 3 tuplaa ja 2 voittoa! Voi siis muutamaksi kisaksi keskittyä Merrin kanssa kisaamiseen :)

1 kommentti:

  1. Mua niin kovasti kiinnostais agilityn aloittaminen rääpäleeni kanssa, varsinkin nyt kun katsoin tuon videon. Jotenki vaan hirvittää, miten se pärjäis. :D Suhteellisen utelias luonteeltaan, sehän lähtis seikkaileen ihan muille maille pian... Hih.. :)

    VastaaPoista