sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ihan itsensä näköinen

Koirat pyritään yleensä aina kuvaamaan kun ne ovat parhaimmillaan; on turkkia, tai sitten ne on juuri trimmattu, siistejä ja kauniita. Stiina heitti kuitenkin tuossa yhtenä päivänä kommentin mikä jätti miettimään milloin koira on itsensä näköinen. Muskan kohdalla mietin ja pohdin että milloin se oikeasti näyttää itseltään. Rauhallisella kaudellaan eli juoksujen jälkeen tai kantoaikana, Muska käyttäytyy nätisti ja asiallisesti. Juuri niinkuin aikuisten neitien kuuluukin käyttäytyä. Silloin asiaan kuuluu että neidillä on kaunis ja paksu turkki!


Kuitenkin Muskalla on olemassa pimpoilu vaihdekin, suurimman osan aikaa. Virtaa ja vauhtia riittää! Silloin mennään täysillä aina tilanteen tullessa ja ollaan aina valmiina toimintaan, vaikkei aina taidot riittäisikään. Noina aikoina Muska käyttäytyy kuin ikuinen kakara, keskenkasvuinen. Minusta tuntuu että Muska ei kasva koskaan henkisesti aikuiseksi. Ainoastaan äidilliset vaistot muuttavat aikuiseksi ja vastuulliseksi, mutta nekin karisevat samantien kun pesä tyhjenee. No eipähän neiti ole ainakaan mikään sohvasankari... Tuohon look:iin ei kyllä sovi fiini turkki ja elegantti olemus. Enemmänkin sellainen sporttinen ja räväkkä katu-uskottava look!


Kiia on onneksi oikeastaan aina kypsä aikuinen mutta silti huumorintajuinen ja leikkisä. Neiti on hyvä poseeraamaan ja tykkää valokuvaamisesta. Kiia on aina ollut vaan niin kaunis vaikkei ole ollutkaan mikään show-dog! Olen aina tykännyt Kiian ulkonäöstä jos ei rakennetta nyt otetan huomioon. Kiia on aina ollut kuuluisa hienosta hännästään, jalkakarvoistaan ja hyvästä väristään.


Harmittavasti steriloinnin jälkeen Kiian turkki muuttui ja varsinkin kesäisin sitä on ollut todella vaikea pitää siistinä. Hormonitoiminnan muutoksen takia pohjavilla ei irtoa kunnolla ja päällyskarvan sekaan on alkanut kasvaa raivostuttavaa höttökarvaa. Tämä höttökarva on kuin karkeaa untuvaa mihin jää kaikki mahdollinen kiinni. Olen niin monesti joutunut leikkaamaan esim. jalkakarvat kokonaan pois kun niihin takertuu niin paljon kaikkea roinaa ettei niitä enää pysty selvittämään harjaamalla, kampaamalla ja käyttämällä selvitysainetta. Höttökarvan saa ainoastaan nyppimällä pois mutta se on todella haastavaa kun kasvaa niin normikarvan joukossa. Väkisinkin nyhtää normikarvaa mikä sitten ei tunnu kovinkaan kivalta. Tämä höttökarva vaikuttaa myös turkin kuivumiseen. Kesäisin uimisen jälkeen on pitänyt joka kerta föönata ja harjata turkki selväksi tai muuten on ollut edessä täydellinen katastrofi kun pohjavilla menee takkuun. Ei kovinkaan kivaa hommaa jos vieraillaan kesämökillä ja koirat uivat useampaan otteeseen päivän aikaan. Vaikka olenkin ajellut Kiian nyt muutamana kesänä niin silti tulen tekemään kaiken voitavan että neiti voisi pitää turkkinsa ja se pysyisi vuoden ympäri hyvänä. 

Merri nyt on Merri... Se on aina itsensä näköinen; rauhallisen cool mutta kun sormia napsauttaa niin räjähtävää toimeliaisuutta! Merristä on vain vaikea saada kuvia kun herra inhoaa poseeraamista ;), mutta onneksi joskus niissäkin ollaan onnistuttu.


Vielä suurempi miettiminen on myös että milloin itse omistaja näyttää itseltään! Siitä voidaan olla montaa mieltä, riippuu paljon keneltä kysyy ja milloin on kenenkin tuntenut. Ehkä aika muuttaa oma käsitystä itsestä! 


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ei tullut kultaa eikä kunniaa

... ja ei todellakaan Merrille niitä kahta A-sertiä! Ei lähelläkään!

Merrin kanssa startattiin kuudentena ja ekalla radalla se tuotti suuria ongelmia kun itse myöhästyin ekasta rataantutustumiserästä. Jouduin siis hakemaan herran heti tutustumisen jälkeen ja lähes kylmiltään jouduttiin radalle. Oltiin toki käyty kävelemässä kun tultiin kisapaikalle mutta eihän se nyt mitenkään ollut poistanut herran höyryjä. Kun hain Merrin niin sitä oltiin tulta ja tappuraa. Rauhallisuudesta ei tietoakaan joten tiesin sen enteilevän hieman huonoa.

Eka rata oli hyppäri ett sinäänsä ihan kiva ett pääsi luukuttamaan kunnolla. Tuomari Hilpi Yli-Jaskari oli tehnyt kivan radan vaikka kepit mietityttikin. En oikein tiennyt kuinka olisin ne ottanut kun vaihtoivat seuraavan putken päätä verrattuna makseihin. Halusin ehkä haastaa kun en lähtenyt rynnimään keppien aloituspäähän ja sotkemaan näin herran ajatusmaailmaa. Näin jälkikäteen olisi ehkä kannattanut se tehdä kun Merri meni hieman pitkäksi, joten tilaa olisi ollut. Kepeille rynnittiin jälleen niin törkeellä vauhdilla ett pamahti suoraan kakkosvälikköön. Ei lukenut yhtään punaista ekaa keppiä vaikka minulla oli käsi siinä vetämässä. Keppien jälkeen Merri ei taaskaan katsonut yhtään ohjausta vaan meni selkäni takaa väärään päähän putkea. Grrr! Tuota se ei ollut pitkään aikaan tehnyt! Muuten kyllä rata oli hyvää menoa jos ei oteta lukuun noita kahta estettä!

Tokalla radalla herra olikin sitten huomattavasti rauhallisempi kun oli päässyt purkamaan energiansa ekalla radalla. Meno oli hienoa mutta itse mokasin niin täysin, ylläri siis niin kepeillä. Merri aloitti ihan oikein mutta tyhmyyksissäni kehuin sitä niin voimakkaasti ett herra lopetti pujottelun!!! Siinä kohtaa olisi tehnyt mieli hautautua maan alle. Varsinkin kun vielä lähetin uudelleen niin vielä puheellani häiritsin sitä kepeillä. Siis miten tyhmä voikaan ihminen olla. Poistin nuo aivan karseet tapaukset videolta kun niin järkkyä toimintaa ohjaajalta. Jos joskus ohjaaja häiriköi koiraa radalla niin se oli juuri tuolloin. Loppurata meni sitten ihan kivasti yhtä kieltoa lukuunottamatta kun ohjasin sen niin löysästi. Se mikä oli oudointa tuolla radalla niin me ei saatu hylkyä missään vaiheessa vaikka aloitin varmaan kepit 3-4 kertaa uudestaan ja sitten vielä yksi kielto. Aina ei pysty ajattelemaan kuinka tuomarit mitäkin katsovat ja miten!

Vikalla radalla Merri ei lukenut puomin jälkeistä persjättöä ollenkaan vaan sinkoili toiselta puoleltani putkeen. Tällä kertaa ihan oikeaan päähään! Jouduin odottamaan ett herra tulee putkesta sillä en olisi kerinnyt putken suun ohi ilman törmäystä. Seuraavan hypyn Merri loikkasi niin älyttömän pitkälle ett meni pakostakin seuraavan ohi. Olisi pitänyt kääntää ihan törkeesti mutt ei tullut mieleenkään ett Merri hyppää niin pitkälle. Otettiin hyppy vielä uudestaan, mutt sitten herra tuli Aalta niin rynnien vaikka käskytin sitä ja hyppäs vielä seuraavan hypyn väärinpäin. Otettiin A uudestaan minkä jälkeen suorinta tietä pois.

Merrin "huippuhetket" A- ja B-radoilta

Kiia starttasi sitten kuudenneksi viimeisenä, joten oli hyvin aikaa sen kanssa palloilla paikan päällä. Ekalla radalla fiilis oli jotenkin outo ja niin oli Kiian menokin aluksi. Tokalla ja kolmannella hypyllä rimat senkun kolis kun neiti hyppäs niitä. En tiiä mistä johtui mutt hieman rupes ihmetyttämään toisen meno. Sitten neiti oli hieman omalla päällään kun ei lähtenyt hirttoon mukaan ollenkaan vaan valitsi mennä omia teitään väärään päähän putkea. Tilanteesta olisi selvitty jos olisin valssannut mutta halusin kokeilla nyt tuota vetoa/hirttoa kun se jäi silloin kerran epiksissä kokeilematta. Silloin peitin omalla valssilla oikean putken suun. No tässä tapauksessa olisi pitänyt valssata. Kepeille mentiin hienosti mutta neiti jätti kepit kesken, grrr! Pientä haparointia ilmassa!

Seuraavalla radalla homma natsasi hyvin kun sain Kiian vireeseen ja keskittymään jälleen yhteistyöhön. Homma sujui hyvin ja tultiin nollalla maaliin. Hieman oli epäselvää kun Kiia tuli puomin alastulon hieman sivuun. Kerta tuomari ei siitä kättä nostanut niin parempihan se meille ;). Minusta tuntui ett seisotin Kiia ihan sika kauan kontaktilla ja ett palkintopallille ei olis mitään asiaa. Onneksi oltiin juuri odottamassa vikan radan alkua kun jaettiin palkinnot. Kaikeksi yllätykseksi meidät kuulutettiin 3./41 :). Siis täh! No ei muuta kuin Merrin kanssa pokkaamaan Kiian palkinnot!

Kuva: Marja Lahikainen
Vikalle radalle vaihtui tuomariksi siis Hannele Lummeranta ja vaikka kuinka yritin lähteä sinne hyvällä asenteella ja tekemään parhaamme niin silti tuli se yksi moka. Juuri ennen loppusuoraa rytmitin oman menoni niin kuin Merrin kanssa pitää tehdä, mutta Kiialle se oli aivan liikaa ja kielto. Voi.... siinähän se tupla taas valui sormistamme! En voi valehdella etteikö ottais päähän. Kiia toimi kuitenkin todella hyvin, ja mikä parasta ja tärkeintä niin neiti on kunnossa.

Kiian parhaimmat hetket radoilta B ja C

Kiia oli siis tässä hieman... ei oma itsensä! Tutkittiin ja pohdittiin ett mikä on! Kävin maanantaina ostamassa uuden satsin i/d ruokaa kun edellinen loppui aikoja sitten. Ilmeisesti rautavatsankin on vaan saanut joku ärtymään niin pahasti ett joku mahassa vaivasi. Nyt kun i/d ruokaa on syötetty viikon verran ja sen tueksi on nautittu mahansuojalääkettä 2xpvässä sekä Inupektiä niin Kiia on taas aivan normaali. Varasin sappirakon ultran, mutta perun sen kun ei näytä tarpeelliselta sekä miulle tuli kutsu työhaastatteluun juuri samalle ajalle.

MAHn kisojen jälkeen jouduin jälleen tekemään itsetutkiskelua. En ole koskaan vielä joutunut olemaan tässä tilantessa että vain se tupla puuttuu. Se tuottaa oikeasti paineita vaikka miten yrittäisi asiaan suhtautua. Sitten ei tietysti helpota yhtään kun joka puolelta tulee kommentteja ett "kyllä työ nyt saatte ne nollat kasaan" tai "nyt tuplaa vaan tekemään", tai jotain muuta vastaavaa!

Merrin kanssa kesän arvokisat tulee aivan liian nopeasti ja keppiongelmaisen koiran kanssa olis kyllä mitään asiaakaan tuollaisiin karkeloihin. Ei se paljoon auta jos muuten menee hyvin mutta sitten kepeillä aina kosahtaa. Viime kisoissa on aina mennyt niin että kaksi kolmesta kosahtaa... ei paljoon hymyilytä! Merri jää kesäkuun loppuun asti kisatauolle ja sinä aikana tahkotaan keppejä. Pitää vaan tehdä kunnon treenisuunnitelmat ett miten lähestyn tätä ongelmaa kun pitäis olla radanomaista tekniikkatreeniä. Yksittäisenä keppien hinkkaaminen ei oikein auta kun siihen alkuun ei saa sitä vauhtia sekä pitää saada herra keskittymään radalla eikä vaan kaahaamaan keppien sekaan!

Merrin ohjaaminen on kyllä näkynyt paljon taas minun ja Kiian tekemisessä. Meno on hieman hakusessa ja rytmitykset aivan pielessä. Merrin kanssa kun ei tarvitse samalla tavalla liikkua niin yhtäkkiä toisenlaisen ohjauksen napsauttaminen päälle ei onnistukaan niin helposti. Tämän takia otan Kiian tulevan perjantain Oreniuksen valmennukseen. Jos siellä saisin heräteltyä itseäni jälleen liikkumaan kunnolla ja rytmittämään ohjaukseni Kiialle sopivaksi. Toukoon alussa olisi Joensuussa kisat joten sinne varmaan suunnataan nollajahtiin.

Mutt ei se maata kaada jos me ei sitä tuplaa saada. Treenataan sitten vaan itsemme tuloskuntoon että saadaan seuraavat arvokisanollat aikaisin kasaan molemmille harmaille. Merrille kepit kuntoon ja itelle Kiian vaatima ohjaus ja rytmitys. Ollaan nyt käyty välillä tuulettumassa tokokentällä kun Stiina ja Hanne ovat treenaamassa vapun toko-kisoja varten. Molemmille harmaille on tehnyt jo muutamakin kerta hyvää kun joutuvat hieman keskittymään eri tavalla eikä kaikki ole vaan pelkkää riekkumista! Heikkona hetkenä lupasin osallistua tämän vuoden piirimestaruuskisoissa Kiian kanssa ALO-luokkaan! Jos vaikka jossain vaiheessa saisi sen TK1:sen. Nooo... pikku hiljaa pikku hiljaa! Kesällä on kiva treenata mutt oma suorittaminen ei jaksa pimeän vuoden ajan treenejä. Se ois tietysti eri asia jos tekis sitä säännöllisesti ja hyvällä porukalla.

Mutta onneksi sitä voi tehdä kaikkea muutakin kuin agilityä...



torstai 17. huhtikuuta 2014

Hyvät treenit, parempi mieli

Koska eilen vietettiin ulkoilupäivää ja käytiin maalla niin alunperin iltapäivälle suunnitellut treenit siirtyivät tälle aamulle. Ja itseasiassa hyvä  niin kun jouduin miettimään keinoja millä saada lammaskoirat kuuliaiseksi jo heti aamusta. Noustiin siis ajoissa ylös, eli siinä puol seiska. Ja uskokaa... en todellakaan tarvitse herätyskelloa siihen aikaan, sitä varten on kolme nelijalkaista mitkä pitävät siitä huolen. Vaikka ne meinasi käydä siihen viereeni nukkumaan niin ei kun ylös vaan ja samantien menoksi, jopa ilman aamupalaa.

Käytiin reilun 30 min lämppälenkillä metsässä minkä jälkeen hallille. Vaikka treenit olivat yksinkertaiset niin silti meni yllättävän kauan aikaa kun väsää rataa kuntoon. Meinas ihan kiire tulla kun tunnissa piti saada radanpätkä tehtyä ja treenattua kolme koiraa... Tunti todellakin riittää just ja just! Hyvä tietysti niin ei tuu ainakaan tehtyä kerralla liikaa ja treenit ovat tehokkaat!

Aloitettiin ihan putkirallilla missä lähettelin kahteen mutkaputkeen ekaksi suoraan ja sitten vastakkaisiin päihin, milloin valssilla/persjätöllä tai sitten hirtolla. Muutama kerta sitä niin johan alkoi olla pahimmat höyryt pois. Oli muuten tehokas tapa. Olisi kiva saada joka kisapaikalle lämppäesteiksi putki ja pari hyppyä niin a'vot!


Treeneihin ryöstin idean Iralta kun halusin yksinkertaisen treenin vähillä esteillä, sillä aina tulee liikaa tehtyä ns. ratatreeniä tekniikan sijaan. Kiian kanssa halusin testata vinohyppyä sillä se oli ollut kova sana viime vkonlopun kotikisoissa. Kiia handlasi hypyn oikein hienosti, menin sitten hypyn kummalta puolelta tahansa vaikka pyrinkin lähestymään hyppyä sen kanssa samaan tahtiin. Sitten otin radanpätkää, ensin nrot 3-7. Testasin miten pitkälle minun pitää liikkua että saan Kiian maksimaalisen vedätyksen. Niisto nrolle 5 oli aika hyvä ja hyvä kääntö nrolla 6. Töitä joutuu itse tekemään jos haluaa nopeutta ja asennetta. Helpommalla pääsee jos vaan ottaa vastaan ja hieman lähettelee mutta se näkyy heti niin vauhdissa. Kiian meno menee helposti hölköttelyksi. Juu ei hyvä! Hypyt 4-6 ohjasin mutkaputken puolelta!

No kun Kiiaa oli hieman viritetty lisää niin otettiin seuraavaksi nrot 9-13, ja nyt oli tarkoitus ohjata hypyt 10-12 nyt siltä toiselta puolelta eli vastaanotto 10 hypyn takaa ja siitä vastakädellä lähetys hypylle 11. Kiia teki   muutaman kerran vaan hienon kaarroksen 11 hypyn edessä ja piti hieman vahvistaa viemällä pidemmälle hypylle ennenkuin tajusi irrota sinne asti. Kiia kun ei lähde kuolleelle lelulle ja en nyt alkanut namikuppeja viljelemään hypyn taakse kun hyppy oli kuitenkin niin lähellä. Jos hyppy olisi ollut kauempana niin sitten tietysti. Parasta oli kuitenkin se, että Kiia kääntyi joka kerta oikeaan suuntaan ja tajusi nopeasti mitä siltä haettiin. Vaikkei vauhti ollut mikään super hypylle mennessä niin silti toinen suoritti sen hyvin. Pitää jossain vaiheessa ottaa uudemman kerran harjoitus ja laittaa hypyn taakse namikuppi, jotta saatais lähetyksiin vauhtia. Ihan hirveitä me ei enää pystytä tekemään kun Kiia on jo niin monta vuotta mennyt tuolla tyylillä niin ei se enää laita suurinta vaihdetta päälle vaikka oliskin ruokaa tiedossa. Vedättäminen on ainut ase.

Merrin kohdalla ei tarvitse vedättämisestä puhua ;), se vaan juoksee täysillä! Merrin kanssa otettiin kanssa putkirallia alkuun niin oli aivot jälleen valmiina työskentelyyn. Tehtiin Merrin kanssa kans alussa nrot 3-7 ja siinä piti 6 hypyllä kääntää Merriä oikeaan putkeen päin. Muuten irtosi 8 putkeen. Koska en edelleenkään pahemmin käskytä niin linjaaminen nousee vaan isompaan rooliin. Heti kun tuo asia loksahti kohdilleen niin loppu olikin lasten leikkiä ;)! Sitten siirryttiin toiseen teemaan eli nrot 9-14. Aluksi otettiin vaan hypyltä 10 hypylle 11. Vein lelun hypyn 11 taakse ja lähetin 10 takaakiertoon. Hyvin irtosi ja kääntyi oikeaan suuntaan. Kun tätä toistettiin muutaman kerran, otettiin putkesta vauhtia. Muutaman kerran kokeilin 8 putkesta suoraan hypylle, mutta siinä piti tehdä ihmisnuoli vauhdin hiljentämiseksi kun herra tuli sata lasissa ja hyppäs suoraan hyppyä päin kun itse olinkin siinä ohjaamassa jatkoa. Pientä aivoriihiä ettei joka kerta latasta ihan täysillä joka paikkaan. Ihmisnuoli oli kyllä todella tehokas! Kun otettiin putkesta 9 niin silloin ei tarvinnut tehdä ihmisnuolta kun linja oli erilainen 10 hypylle. Merri irtosi todella hienosti hypylle 11 ja kääntyi joka kerta oikeaan suuntaan. Lopuksi otin vielä keppejä putken jälkeen, ohjaten ulkopuolelta. Laitoin varmuuden vuoksi pari verkkoa alkuun että saatiin keppien osalta onnistumiset.

Muska pääsi viimeisenä radalle ja teki hienoa työtä. Putkiralli senkin kanssa oli oikein hyvä juttu kun jatkossa oltiin niin kuuliaisia. Putkihulluna koirana Muska yritti muutaman kerran 7 putkeen väärään päähän selkäni takaa, mutta tokalla kerralla olin itse väärän putken suun lähellä ja tyrkkäsin jalan eteen. Tämä riitti Muskalle eikä enää yrittänyt vaan lähteä ohjauksesta omille teille vaan meni sinne mihin pitikin. Aluksi luuli että hypyltä 10 hypylle 11 olisi Muskalle haastava kun se ei ole kuitenkaan mikään Merrin tasoinen irtooja, mutta toinen näytti kyntensä ja kykynsä ja irtosi hypylle todella hienosti. Muutamat ekat kerrat kääntyi väärään suuntaan kun ei lukenut niin hyvin ohjausta vaan hyppäsi suoralla linjalla edelliseltä. Mutta kun kerran vahvistettiin niin toinen teki virheetöntä työtä jatkossa. Muskan kanssa otettiin koko pätkä alusta 13 putkeen asti kun sitten meiltä loppui aika. Ei ollut aikaa ottaa enää keppejä, mutta alla olikin niin hyvää tekemistä niin ei harmittanut yhtään. Kerkee niitä ottamaan vaikka kotonakin!

Sitten vaan kamat kasaan ja autolla jälleen vähän matkan päähän jäähkälenkille. Aamun irrotteli teki hyvää kaikille ja kyllä kotiin tultua oli kaikilla suuri nälkä! Myös omistajalla! Sitten olikin hyvä käydä hieman myöhäisemmille aamupäiväunille!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Sunnuntain treenit

Merrin kanssa herättiin jälleen reilusti ennen kukonlaulua kun lähdettiin ennen kuutta ajelemaan kohti Kuopiota. Oli vuorossa Acen Superin 4. leiri!

Ratapiirustuksen perusteella oli luvassa jälleen kunnon menoa. Me jouduttiin aloittamaan hieman teknisemmällä pätkällä mikä ei sopinut alkajaiseksi ollenkaan. Vaikka oltiin käyty kunnolla kävelemässä ennen treenejä niin silti Merri oli aivan hiilenä ja niiin täysillä menossa aivan mihin sattuu. En saanut yhteistä säveltä mitenkään ja koko sessio meni aivan pelkäksi säätämiseksi. Merri ei lukenut ohjausta yhtään, sinkoili vaan aivan mihin sattuun. Ite en pystynyt liikkumaan ollenkaan niin kuin olisi pitänyt jne... Loppujen lopuksi kun alkoi omat kierrokset nousemaan niin juoksin Merrin kanssa pois radalta ja huusin vain ett seuraava radalle.

Meillä oli käynyt aikaisemmin vkolla vähän sama juttu kun käytiin aamulla treenaamassa. En muista milloin olisi ollut niin huonot treenit kun herra vaan sikaili ja teki ihan mitä sattuu... Ei kestänyt lähdössä ollenkaan ja keppejäkin teki ihan päin seiniä, tai oikeasti haki aloituksen väärältä puolelta. Oli jotenkin niin epäuskollinen olo kun tietää mihin toinen pystyy ja sitten menee vaan pelkäksi sikailuksi. Onneksi pe iltana käytiin Stiinan kanssa treenaamassa ja siinä toinen näytti oman osaamisensa.

Treeneissä toinen kulki kuin unelma... niistosokkarit meni kuin vettä vaan ja putken leijeröintikin aivan superisti. Toinen oli koko ajan hanskassa ja ohjaaminen oli niin helppoa. Keppejä pitää jälleen kerran vahvistaa kun niiden kanssa oli pikkaisen ongelmaa. Jos yritit lähettää aivan kummalta puolelta vaan niin mentiin tokaan välikköön. Jos vein kepeille niin sitten toinen meni hienosti. Pitää vaan alkaa jälleen naksuttamaan keppejä jos vihdoin ja viimein saatais tää keppi ongelma unholaan. Tällä hetkellä en pysty lähettämään kuin aivan suoraan lähestymiseen ja niitä harvoin on enää kolmosen kisoissa.

Joo mutta valmennukseen jälleen. Käytiin Merrin kanssa hieman jäähyllä vesisateessa. En tiiä kumpi siinä enemmän jäähytteli mutta saatiin sentään jotain aikaiseksi. Merriä hieman vaivasi silmä jäähytellessä kun siihen ilmeisesti oli joku osunut, kumirouhe palanen? En nähnyt silmässä mitään mutta Merri piti sitä ajoittain kiinni ja hieman siristeli sen kanssa. Onneksi vaiva kuitenkin meni ohi ennen toista sarjaa.

Toisessa sessiossa Merri toimi jo paremmin, mutta siltikään se ei toiminut ihan omalla tavallaan optimaalisesti. Jotenkin ihme epävarmuutta... Onneksi kun tehtiin lisää ja lisää niin homma alkoi toimia. Tietysti sitä tuli itsekin rentouduttua kun näki toisen alkavan toimia. Loppujen lopuksi saatiin yli puolet radasta menemään hyvin ja oltiin tyytyväisiä.

Toinen rata olisi ollut meille aivan paras aloitus kun siinä oli oikein kunnon putkiralli. Siinä olisi saanut niin hyvin herran ylimääräisen energian pois :). Teimme radan kahteen eri kertaan... ekalla kerralla ohjasimme edestä ja toisella kerralla ohjasimme takaa. Ekalla kerralla jouduin pistämään itseni likoon oikein kunnolla että kerkesin suorien putkien eteen tekemään persjättöä... Huh!!! Joutui ihan oikeasti juoksemaan! Tuo ei ollut meille kaikkien ominaisin ohjaustyyli joten joutui välillä käyttämään ääntä saadakseni Merrin huomioimaan puolenvaihdon. Aan jälkeen oli tarkoitus tehdä kaksi persjättöä mutta en millään kerinnyt tekemään kuin toisen. Merri tuli niin täydellisellä juoksukontaktilla ett olisi pitänyt saada niin paljon etumatkaa ehtiäkseni johonkin. Aan alla oleva putki vaikeutti etumatkaa kun piti varmistella oikealle esteelle menoa. Jos halusin keritä tekemään persjätöt niin piti oikeasti jättää herra seisomaan kontaktille... tämänkin kokeilin mutta se ei ollut kovinkaan järkevä vaihtoehto pidemmän päälle.

Toisella kerralla ohjattiin sitten takaa ja tässä näkyi herran vahvuus. Ohjasin putkesta putkeen hirtoilla ja Aan jälkeenkin vain käskytin niin herra meni täysillä eteenpäin. Aivan lopussa kun tehtiin jälleen hirtoilla putkia niin tuli pieni lipsahdus ja herra meni suorinta tietä putkeen... Piti hieman muistutella äänellä ett kumpaan päähän sitä pitikään mennä. Takaaohjaus sessio oli kyllä niin meidän valttia. Merrillä kesti kaahausvaihe päällä ja ite pääsin niin helpolla ;). Paljon enemmän joutuis tekemään kun ohjais edestä ja se vaan sotkis herran etenemistä.

Tällä kertaa emme olleet iltaan asti vaan lähdettiin ensimmäisten treenien jälkeen pois. Onneksi saatiin illan treenit mukaan niin voidaan sitten omalla ajalla ne. Ne oli todella hyvät rytmitystreenit, mitkä tulee olemaan todella tärkeät ainakin Kiian kanssa. Olisin halunnut ottaa Kiian vkonlopun valmennukseen että olisin saanut revittyä itsestäni kaiken irti ja saanut samalla itselleni oikean asenteen tekemiseen. Neiti kuitenkin rupes jälleen oireilemaan joten perjantaina lekuriin ja levolle.

Eilen kävin ostamassa i/d- ruokaa varmuuden vuoksi jos vaikka ongelma on jossain mahassa. Neiti kun tuppaa syömään aivan mitä vaan mitä maastosta löytää. Oli vasta viime vkolla syönyt jotain lentokentän reunasta mutta oli niin kaukana etten tiiä mitä, grrrr! Neiti nyt nauttii mahasuojalääkettä ja syö i/d-ruokaa Inupektin kera. Tänään tuli kilpparituloksetkin ja ne olivat aivan normaalit. Pääsiäisen jälkeen ti käytän neidin Lahdessa Lambergin Sepolla ultrassa ja silloin ultrataan sappirakko, varmuuden vuoksi. En itse saa mielen rauhaa ennen kuin sekin mahdollisuus on selvitetty. Jos sapesta ei löydy mitään niin jatkan vielä i/d ruokintaa jonkin aikaa ett jos nämä kaikki oireet johtuvatkin mahasta... Annetaan sen toipua rauhassa!

Huomenna päästään taas hallille kun Merrin hieroin maanantaina! Herra keskittyy keppeihin, Muska niihin ja kontakteihin ja Kiia ottaa vähän kaikkea muistutukseksi. Sunnuntaina olisi Mikkelissä kisat ja ilmoitin molemmat harmaat. Päätän vasta perjantaina otanko Kiian kisaan mukaan vai en! Riippuu miltä toinen vaikuttaa. Onneksi aika hyvältä vaikuttaa kun toinen hömpöttelee lenkillä ja haastaa Merriä leikkimään. Muskan kanssa Kiia ei niin leiki vaan tykkää enemmän kutsua leikkiin joko miuta tai sitten Merriä. En tiiä miksi mutta pääasia ett toinen on kuitenkin leikkisä vaikkei kuitenkaan mikään super-riehuja kuin yleensä.

Mikkelin kisat alkavat puolen päivän jälkeen ja kaikki medien radat peräjälkeen. Merri lähtee harmittavasti viidentenä mikä ei ole ihan paras paikka sille. Pitää jollain ihmeellä saada sen ylimääräiset energiat pois ennen ekaa rataa... Onneksi startit ei oo heti aamusta joten kerkee vaikka käymään pyörälenkillä ennen lähtöä ;). Merrillä olis muuten teoreettinen mahdollisuus valioitua tulevissa kisoissa kun agiradoilla on kaksi eri tuomaria; Hilpi Yli-Jaskari sekä Hannele Lummeranta. Noo...ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle. Joukossa on reilu 40 taitavaa koirakkoa joten kaikkien planeettojen ja tähtien pitäisi olla oikeassa asennossa ett kaikki menisi hyvin. Ja vielä parempaa ois jos Kiia nappaisi hypäriltä sertin... Sitten neidistä kruunattaisi hyppy-valio... No mutta joo ;). Kaikestahan saa haaveilla ja kaikkeahan saa jossitella! Mikäs sen mukavampaa! Kunnon suorituksia lähdetään kuitenkin tekemään ja mitään säästelemättä!

Itse olen jo siirtänyt tavoitteet "ens kauteen" eli nollia lähdetään keräämään heti sm-kisojen jälkeen. Kiialla on vielä aikaa ottaa se tupla mutta Merrin kanssa mennään vielä niin rajoilla ett nollien kanssa tulisi kiire. Kisataan mitä kisataan, mutta tavoitteet Merrin kanssa on jo siirretty ens vuoden sm-kisoihin. Nyt kun päästään treenaamaan säännöllisesti niin meno on ollut paljon parempaa ja kisoissakin tulokset ovat olleet niin pienestä kiinni. Pieniä virheitä on sattunut mutta ne ovat olleet todella opettavaisia kun itse näkee missä rajat kulkevat.

Ens kaudella otetaan käyttöön myös fyysisen treenauksen treenisuunnitelma. Otetaan käyttöön peruskuntokaudet, kilpailuun valmistavakausi sekä kilpailukausi, ja niihin suunnitellaan treenit. Harmaat ovat kuitenkin jo sen ikäisiä että eivät ne ilman harjoittelua tuosta nopeammaksi muuta, varsinkaan Kiia. Ihan haikeudella katson jotain vanhoja videoita missä toinen kaahaa ihan hirmuista vauhtia... Tulee ihan Merri mieleen mutta pienimmillä kaarroksilla. Nyt ei olla todellakaan tehty fysiikkatreenejä joten peruskunto on mitä on. Ihmeitä ei keritä tekemään ennen sm-kisoja kun sinne on enää aikaa pari kuukautta. Otetaan lyhyitä juoksulenkkejä ja vetoja mukaan. Ens kaudella pystytään rakentamaan fysiikka sitten kunnolla alusta loppuun. Tämä koskee myös omistajaa/ohjaajaa :D!


"Satanen vaan lasiin ja menoksi"; tuumaa Merri. "Kisaradoilla nähdään!"

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Sapettaako?

Tällä hetkellä ainakin itseä jos ei muita!

Mainitsinkin tuossa vähän aikaa sitten että Kiia oli hieman ollut kipeä, joten otin Liedon ja Kirkkonummen kisat hieman rauhallisemmin. Halusin kuulostella miten neiti reagoi kisaamiseen ja fyysiseen tekemiseen. Kaikki sujui hyvin ja Kiia oli aivan normaali oma itsensä ja oli sitä aina eiliseen asti...

Tämä koko homma alkoi siis alunperin noin 3,5 vkoa sitten. Kiia muuttui iltaruuan jälkeen todella oudoksi ja vaisuksi, ja siitä näki selvästi ettei ole hyvä olla. Ekalla kerralla asia meni nopeasti ohi kun laitoin sen lepäämään sohvalle. Homma ei kuitenkaan unohtunut vaan Kiia pysyi vaisuna ja hieman alakuloisena vielä seuraavanakin päivänä. Ei siis ollut oma iloinen ja huumorintajuinen oma itsensä. Ei innostunut pahemmin leikkimään, tai jos edes hieman niin lopetti sen nopeasti, eikä seurannut minua keittiöön niin kuin normaalisti.

Vaikka ruoka ja juominen maittoi normaaliin tahtiin niin jotain aina tapahtui iltaruuan jälkeen. Kiian meni kyhjöttämään takaoven eteen ja alkoi kiertää kehää. Siitä näki selvästi ettei kaikki ollut kohdallaan. Toinen pyrki ulos mutta ei ollut varsinaista syytä sinne. Lepäillessään Kiia ei tykännyt nukkua pitkipituuttaan vaan oli aina kerällä tai edes puolittain. Jokin vaivasi selvästi, mutta ei oikein tiennyt että mikä. Aluksi mietin että onko se anaalirauhaset kun ne ovat joskus nuorena vaivanneet Kiiaa, mutta ei todellakaan moneen vuoteen. Silloin nuorena Kiia kun kävi tarpeillaan niin silloin saattoi muuttua iloisesta vaisuksi ihan sekunnissa. Tämä johtui jotenkin anaalirauhasista ja oireet meni levolla ohi. Tämä oli siis kun ikää oli vuoden verran.

Jossain vaiheessa kuvioon tuli yökkäilyt ja maha meni hieman sekaisin. Kerran villapöksyissä oli aivan kirkasta verta, mutta se oli vain kerran. Rupesin heti antamaan Inupektiä ja vaihdoin ruuan i/d-ruokaan mitä oli jäänyt jostain edellisestä kerrasta. Annoin ruokaa 4 kertaa päivässä pienissä erissä ja annoin Kiian levätä. Käytiin vain pienillä lenkeillä enkä antanut sen riehua ollenkaan. Tietenkin kaikki treenaaminenkin oli kiellettyä!

Maanantaina päästiin lekuriin: ei kuumetta, ei mitään ihmeellistä virtsanäytteessä, ei aristanut vatsaa... Kiialle annettiin mahasuojalääkettä 2 vkoksi, kipulääkettä tarvittaessa, jatkettiin i/d-ruualla ja annoin vielä inupektiä tabletin päivässä. Elettiin aika rauhallisesti koko vkon ja tarkkailin neidin kunnon kehittymistä... Vasta perjantaina tein päätöksen että neiti vaikutti aivan omalta itseltään ja uskalsin sen ottaa mukaan kisareissulle. Tarkoituksena oli tarkkailla sitä koko ajan ja mennä muutenkin startti kerrallaan. Kiia vaikutti ihan normaalilta ja oli oma itsensä. Kisaaminen eikä reissaaminen vaikuttanut toiseen yhtään mitenkään. Kiia oli aivan oma iloinen ja huumorintajuinen oma itsensä.

Kaikki oli hyvin ja aattelin huokaista helpoituksesta, kunnes.... Eilen illalla iltaruuan jälkeen Kiia muuttui taas hieman apaattiseksi ja kyyhötti alakuloisen näköisenä takaoven edessä. Kiersi muutaman kerran kehää kun halusi ulos. Siellä se touhusi jotain mutta ei tietoakaan että mitä. Mitään ihmeellistä ei kuitenkaan näkynyt villapöksyissä kun tein tarkastuksen neidin tullessa sisään. Kiia meni heti levolle ja ainakin tällä kertaa pystyi aika hyvin käymään pitkipituuttaan nukkumaan. Silti Kiia ei ollut aivan rento oma itsensä kun normaalisti kun sitä silittää kuonosta ja suun pielien luota niin toinen on oikein tyytyväinen ja oikein huokaisee tyytyväisenä. Eilen tuollaisesta ei ollut tietoakaan vaan Kiia oli jotenkin jännittynyt ja piti silmiään auki. Missään vaiheessa ei sulkenut niitä rentoutuakseen. Vielä kun itse lähdin nukkumaankin niin näin että sillä oli silmät auki. Huoh!

Onneksi yö meni hyvin ja vaikka neitiä hieman härskitti ja leikkikin Muskan kanssa aamuruuan jälkeen niin meno ei ollut sitä normaalia kahjoa kuin on tottunut. Puhelin siis käteen ja soittamaan lekurille. Perjantai oli taas käsissä ja vkonloppu edessä. En todellakaan halunnut toista helvetti vkonloppua epävarmuudessa. En uskonut että sieltä mitään super-mega-tramaattista löytyisi sillä Kiia kuitenkin söi ja joi ihan normaalisti. Päätettiin eläinlääkärin kanssa ett otetaan ihan kunnolla testejä ett voidaan sulkea paljon asiota pois. Otettiin siis paljon erilaisia verikokeita, pika haimatesti, virtsanäyte, lämpö, ultrattiin maksa/sappi sekä virtsarakko. Missään kokeissa ei näkynyt mitään ihmeellistä, kaikki arvot olivat normaalit. Eläinlääkärillä oli käytössä vain normaali ultralaite joten sappea ei saatu näkymään ihan ihanteellisesti; "Maksan alueella muutama laajentunut sappitiehyt, mutta itse sappea ei saatu näkymään kunnolla." Tarkempiin tutkimuksiin pitäisi lähteä Lahteen Lambergin Sepolle sillä hänellä on kunnon pelit ja vehkeet. Otettiin vielä kilpirauhastesti mutta sen tulokset saan vasta ens vkolla kun tulevat eri labrasta.

Mitään akuuttia ei siis ole mutta tuon sappirakon toiminnan haluan jossain vaiheessa tarkistaa kunnolla. Näistä shelttien sappirakon vaivoista ei pahemmin puhuta, mutta yllättävän monella niitä tuppaa olemaan. Oman kaverini sheltilläkin sellainen on ja tällä hetkellä pärjää sen kanssa oikein hyvin ruokavalion ja kontrollin avulla. Me nyt seuraillaan asiaa ja mennään sen mukaan!

Jos joku ulkopuolinen näkee Kiian niin ei kukaan tajuaisi että sitä joku vaivaa. Mutta itse kun tunnen koirani ja elän sen kanssa 24/7 niin tiedän kaikista sen eleistä mitkä on normaalia ja mikä ei. Kiia on vielä sellainen että se ei ole ollut mikään sairastelija. Nuorena oli muutama silmätulehdus eikä muuta. Nyt sitten iskee tällainen ihme mille ei meinaa löytää kunnon selitystä.

Laskeskelin juuri että tämän 3 vkon aikana kahden lekurikäynnin hinnalla olisin voinut kisata noin 13 agikisaa (sis. 3 starttia). Vois sanoa että vuoden startit! On varmaan sanomattakin selvää että olisin mieluummin laittanut rahat kisastartteihin ja nauttinut yhdessä tekemisestä terveen koiran kanssa kun elää pienessä epävarmuudessa. Sappiultra paljastaa kyllä missä mennään. Parhaimmassa tapauksessa tämä on vain joku tilapäinen häiriö ja voidaan jatkaa normaaliin malliin, tai sitten selvitään jollain ruokavalio muutoksella. On myös olemassa tilanteita että on jouduttu elinikäiselle lääkitykselle ja lääkkeet ovat doping-listalla. Silloin Kiia siirtyisi ennen aikaiselle eläkkeelle kisakentiltä. Ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle vaan katsotaan asia nyt loppuun. Pääasia on kuitenkin että saan minun aamujeni valon ja iltojeni ilon omaksi itsekseen minkä kanssa voidaan sitten tallustaa kohti tulevaisuutta yhdessä!


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Tunnelmia reilun 10 vuoden takaa

Tästä on nyt kuukauden verran aikaa kun kuuntelin uutisia aamiaista syödessäni. En normaalisti kuuntele niin tarkasti, mutta tällä kertaa pari sanaa tarttui heti kaiken muun hölinän seasta... "lentokone kadonnut" ja "Malaysian Airlines". Mitä mitä mitä? En olisi varmaankaan reagoinut ihan niin vahvasti jos ei olisi ollut kyseessä malaysian airlines!
Olihan se lentoyhtiö itselle tuttu ja paras tähän mennessä millä olen matkustanut. Heti tuli omat muistot mieleen kun lähdettiin Stiinan kanssa Malesia/Australia-reissulle. Pisimmät lennot lennettiin juuri Malaysian Airlinesilla. Vaikka kadonnut kone olikin pienempi kuin meidän kulkupeli niin ei voinut muuta kuin vaan jäädä miettimään monen muun ihmisen tavoin ett mitä on voinut käydä koneelle ja miksi!

Kuukauden verran olen seurannut uutisia ja samalla väkisinkin muistellut lämmöllä tuota reissua ja sitä aikaa muutenkin. Lukion jälkeen menin töihin Lindexille määräaikaissopimuksella. Heti kun pääsin tienesteihin niin sovimme Stiinan kanssa ett lähdetään aivan varmasti johonkin lomalle. Silloin jo alettiin puhua Australiasta. Kuitenkin kun katseltiin hintoja ja tehtiin pieniä laskelmia niin päätettiinkin hieman lykätä matkaa tuonnemmaksi kun en olisi kerinnyt säästämään niin paljon rahaa. Muistan vieläkin ne sanat kun puhuttiin asiasta: "Me mihinkään Australiaan lähdetä, me lähdetään Thaimaahan!". Ja niinhän me tehtiin. Siihen aikaan vielä katseltiin matkoja matkaoppaasta ja marssittiin matkatoimistoon varaamaan matkaa. Se oli jotenkin niin jännittävää kun kävin hoitamassa matka-asioita töihin mennessäni. Maaliskuun lopussa vietettiin pari vkoa Thaimaan Krabin Ao Nangissa ja silloin se matkakärpänen todellakin puraisi.

Kesällä siirryin töihin Haloselle ja tämä mahdollisti sitten tämän seuraavan matkan... eli reissu Australiaan. Stiina otti tällä kertaa ohjat käsiin kun pääsi työaikana surffailemaan netissä ja tutkimaan parhaimpia vaihtoehtoja. Pienen tutkiskelun kautta löydettiin Malaysia Airlinesin aivan passeli vaihtoehto eli Malaysia Stopover - paketti. Siinä pystyi yhdistämään sopivasti kaksi maata ja aivan mielettömän ihanan lentoyhtiön. Olin nimittäin saanut tarpeeksi lomalentojen sillipurkeista kun niissä oli niin törkeen ahdasta ja palvelu oli hidasta.  

Tätä ei kyllä voinut sanoa Malaysia Airlinesin lennoilla. Koneessa oli toiseksi isoimmat jalkatilat, vain tilavimmalla lentoyhtiöllä oli sentin verran tilavammat. Jokaisella matkustajalla oli oma tv-ruutu mistä saattoi katsella elokuvaa tai pelata Nintendoa :), ja tietysti musiikkikanavia oli jokaiseen makuun ja niitä oli reilusti. Ja mikä parasta niin kanavista oli laadittu soittolistat niin niistä pystyi katsomaan mitä lauluja soitettiin milläkin kanavalla.


Milloinkohan olisin viimeeksi pelannut noin paljon Super Mariota Nintendolla! Varmaan joskus ala-asteella! Kyllä oli peukolan päät hellät kun hakkasi näppäimiä monta tuntia putkeen. Kyllä noilla reilun 12 tunnin lennoilla kaikki aktiviteetti on tervetullutta. Musiikki tietysti raikasi korvissa kun istuttiin kuulokkeet päässä. Joskus herätettiin varmasti hilpeyttä tai ainakin kummastusta kun yhtäkkiä molemmat alkoi tamppaamaan jalkoja ja hytkymään muutenkin aivan ihmeellisesti. Syynä oli meidän jumppalaulu The Knack:n "My Sharona". Se vaan oli jotenkin sellainen biisi ettei sen aikana voinut istua nätisti ja paikoillaan. Saatiimpahan ainakin hyvä syy verrytellä jäseniä kaiken istumisen lomassa. Tehtiin me sitä muutenkin kun marssittiin koneen kahta käytävää villasukat jalassa säännöllisin väliajoin...


Rentouttavan lennon jälkeen oltiin perillä Kuala Lumpurissa mistä jatkettiin vielä toisella koneella Langkawille. Siellä rentouduttiin muutama päivä ennen kuin lennettiin Australiaan ja Sydneyyn. Lento oli yölento ja mikäs silloin parasta kun kuunnella jälleen hyvää musiikkia... Tällä lennolla oli eri musiikkikanavat. Jossain vaiheessa unen rajamailla havahduin aivan mielettömän ihanaan lauluun mitä en ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Kyseessä oli Lonestar:n "Amazed". Jotenkin koko lento huipentui ja jäi niin elävästi mieleen juuri tuon laulun takia. No mikäs muukaan sopii yölennoille kun romanttiset ja voimakkaat laulut ;)! Tuo laulu seurasi sitten mukanani koti-Suomeen kun oli pakko saada Lonestarin levy heti kun palattiin kotiin. Stiina hommasikin heti uusimman levyn synttärilahjaksi. Vielä tänä päivänäkin tuo laulu on vaan niin hyvä ja tunteita herättävä. Kaikkein parasta on kun voi kääntää stereoiden äänet kaakkoon ja laulaa tunteella mukana. Ihan tuota ei pystynyt tekemään lentokoneessa ;).  


Australiassa oltiin sitten 3 vkoa ja reissattiin itä-rannikkoa; Sydney, Melbourne, Cairns ja Port Douglas. Tehtiin retkiä niin sisämaahan luontoon, rannikolle kuin kaupunki-käpystelyä, shoppailua, rahan törsäämistä, hyvää ruokaa, uusia elämyksiä sukeltaen valliriutalla, rentoutuen, nauttien, nauraen...

En oo koskaan ollut noin rentoutunut kuin mitä olin tuolla reissulla. Naurettiin puolessa välissä reissua ihan hervottomasti kun oltiin Melbournessa...Muistan tuonkin hetken kuin eilisen. Oltiin vaan niin rentoutuneita ja vapautuneita kun ei tarvinnut ajatella arkisia askareita. Jokainen ihminen ansaitsisi tuollaisen hetken!
Aussireissu on muutenkin ollut paras reissu minkä olen koskaan tehnyt. Yleensä kun on pitänyt lähteä kotiin niin ilmassa on ollut pientä haikeutta että loma on ohi ja paluu arkeen koittaa. En ole koskaan aikaisemmin enkä koskaan tuon reissun jälkeenkään itkenyt edellisenä iltana kun piti lähteä ausseista kohti Malesiaa. Oltiin juuri tulossa vikalta retkeltä kun ihan yhtäkkiä rupess vaan kyyneleet valumaan silmistä kun ajatteli etten enää tule näkemään noita maisemia (ainakaan pitkään aikaan) ja kaikki tämä ihanuus loppuu. Pääsimme kuskia jättämään meidät hotellin sijaan rannalle (Four Mile Beach) missä käveltiin illan viiletessä ja rauhoittelimme mieliämme. Mikäs sen hienompaa kuin halu päästä samaan paikkaan joskus myöhemmin uudestaan!

 
Meidän kulkupeli millä lensimme maanosien välit! Ausseista matkasimme jälleen Kuala Lumpuriin missä vietimme pari päivää shoppaillen ja leväten. Kyllä oli tekemistä ett saatiin kaikki tavarat mahtumaan matkalaukkuun ja kaikki koneeseeen ilman lisämaksuja... Harmittavasti kun aasiaan saa viedä vain sen 20 kg + 7 kg käsimatkatavaraa. Pikkaisen laukut nitisi liitoksistaan mutta kyllä ne kestivät.

12 tunnin lentomatka odotti jälleen, mutta tällä kertaa ilmassa ei ollut minkäänlaista jännitystä. Välilasku Amsterdamissa odotti mutta ei mitään sen ihmeellisempää...

Reissu oli kyllä niin parasta kun päästiin aivan kotikentältä matkaan ja päätettiin myöskin reissu samaiselle kentälle. Ei tarvinnut reissata Helsinkiin erikseen. Harmittavasti tänä päivänä se ei ole mahdollista kun meidän omalta kentältä ei lennetä kotimaan lentoja Helsinki-Vantaalle. Myöskään Malaysian Airlines ei lennä Suomesta käsin. No ei tietysti lentänyt silloinkaan vaan piti lähteä Amsterdamista!

Me tehtiin meidän reissumme jo yli 10 vuotta sitten, keväällä 2003... Huoh, miten aika on mennyt nopeasti! Silloin kummallakaan meistä ei ollut koiria eikä ollut puhettakaan agilitystä. Siihen aikaan sitä keskityttiin muotiin ja shoppailuun ;). Tässä ollaan jahkailtu vaikka mitä mutta silti olen joutunut myöntämään monesti miten paras työpaikkani oli silloin Lindexillä. Harmi kun en voinut jatkaa siellä. No silloin nuorena sitä oli muita suunnitelmia kuin esim. lukemaan kauppatieteitä...

Kauppatieteitä ei päästy lukemaan vaan pohdiskeltiin kovasti mitä haluan ja kokeilin kaikkea uutta. Tässä vuosien saatossa ollaan keritty opiskelemaan matkailua sekä olemaan työharjoittelussa ulkomailla. Oltu jälleen kaupan alalla töissä, aloitettu erilaiset opinnot sosiaali- ja terveysalalla sekä keskitytty koirien hyvinvointiin. Tämän kevään aikana olen myös joutunut miettimään mitä tekisin elääkseni. Vaikka koirat ja agility ovat suuressa osassa elämääni niin en usko että haluan elää 24/7 siinä maailmassa. Vaikka se on kivaa niin joskus on vaarana kyllästyminen ja sitä en halua. Haluan että itselläni säilyy halu harrastaa koirien kanssa. Tämän takia olen jälleen hakenut töitä muotialalta eli vaatekaupoista. Haluan jälleen sen fiiliksen takaisin kun nautin todella työstäni, mutta silti riittää energiaa nauttia harrastuksistakin vapaa-ajalla. Kerron myöhemmin kuinka tämä projekti etenee...

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

...jatkoa edelliseen, eli mielettömästi agilityä osa 2

Hyvin nukutun yön jälkeen, nousimme ylös suhkot pirteesti, vaikka yöunista olikin varastettu yksi tunti kellon siirtämisen takia. Selvisimme uudelle kisapaikalle tuossa tuokiossa. Oli todella kiva ajella hieman uusia reittejä ja hieman pienempiä teitä pitkin, eikä vaan pelkästään jotain moottoriteitä. Vaikka onhan motareittekin varrella välillä hieman nähtävää kuin ajellessa Turusta Kirkkonummelle päin; pari hirveä tien vieressä pähkäilemässä (onneksi oli hirviaita) ja peuralauma ruokailemassa.

Aurinko rupes lämmittämään ilmaa heti kun saavuttiin perille. Silti sai pukeutua oikein kunnolla ja pitää pipoa ja tuplalapasia käsissä. Sen verran vilpoista oli aamutuimaan. Oli hyvä syy juoksennella hallia ympäri ja pomppia paikoillaan. Onneksi radoille pääsi tuota pikaa niin johan alkoi lämmittää, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Tuomarina medeillä oli Asko Jokinen...

A-rata:

Merri starttasi nrolla 12... Kolmoshypyn jälkeen Merri oli menossa 8 putkeen mutta sain viime hetkellä komennettua herran oikealle kurssille ja kohti keppejä. Harmikseen herra hieman häkeltyi "yllättävästä" käänteestä ja kaahasi todella kovaa kepeille. Sekosi hieman aloituksen jälkeen ja herra ei taipunut kakkosvälikköön. Siitä 5 vp. Koko loppurata meni todella hienosti vaikka lopussa jäi käskytys ja pituuden palikat kolisivat. Tuomari ei kuitenkin antanut enempää virheitä joten lopputuloksena 5 vp; -1,60 (11./31).

Kiian kanssa lähdettiin tekemään ihan perusrataa. Aika rennolla asenteella ja toihan se tuloksena nollaradan; -3,23 (5./31).

B-rata:

Tää oli sellainen rata ett varmasti jää ärsyttämään pitkäksi aikaan! Merrin kanssa tehtiin ihan mielettömän hienoa rataa... alun kepit oli aivan mielettömät, herra oli koko ajan hallussa ja kuulias. Pystyin vastaanottamaan herran keinun päästä kun se tuli putkesta ja heittämään siitä sitten hypylle ja muurille. Sitten ihan tyhmyyksissäni kun piti mennä hypylle 16, pidin vaan kädet alhaalla enkä sanonut mitään. No tietenkin herra tuli hypystä ohi kun ei ollut saanut mitään käskyä. Aaaakkkkkk!!!!! Loppurata meni tietysti sitten hienosti ilman mitään ongelmia. Tuloksena siis jälleen niin turha 5 vp, -2,44 (9./36).

Kiian kanssa yritettiin lähteä tekemään rentoa rataa, mutta alku jo näytti kaikkea muuta kuin helpolta... Neiti tahtoi silkoilla ihan mihin vaan, eikä ollut yhtään hyppysissä. Ekaks oli menossa Aalle vaikka piti mennä putkeen, sitten 8 hypylle tuli aikamoinen kaarros, 10 oli tosi nihkee mutt sain onneksi tehtyä niistosokkarin ja neiti kesti sen hyvin. Kokeilin Kiian kanssa samaa kuin Merrin kanssa ett otan sen vastaan keinun päästä. Vaikka huusin täällä niin neiti vaan paahtoi puomille! Siellä neiti rupes hankamaan tassulla silmäänsä mitä se ei todellakaan normaalisti tee radalla. Radalla paahdetaan vaan eteenpäin. Lähdettiin heti Kiian kanssa suorintatietä maaliin. Tuloksena siis HYL.

Käytiin kävelyllä ja autolle saavuttuani katsoin tarkemmin Kiian silmää kun siinä näytti olevan hieman "rähmää". No sitä siinä ei todellakaan ollut vaan ihan oikeasti hiekkaa. Silmäkulmassa ja alaluomen alla oli todella paljon hiekkaa. Otin kostutetulla talouspaperilla hieman ja loppujen lopuksi huuhdoin silmää suoraan vesipullosta. Muutaman kerran niin johan oli saati hiekat pois silmästä. Se missä kohtaa neiti oli hiekkaa silmäänsä saanut niin on arvoitus. 

Olin jotenkin niin turhautunut edellisen radan jälkeen etten meinannut ekaksi edes lähteä koko radalle. Ei ollut oikein mieltä kun turhautti se Kiian HYL ja hukkaan valunut tupla. Oltiin just puhuttu kanssa kilpailijan kanssa tuosta tuplan saamisesta kun tänä vuonna se on vaan jäänyt saavuttamatta. Edellisenä vuotena oli vaikka muille jakaa. Nyt mitä pidemmälle aikaa on kulunut niin sitä enemmän paineita tulee suorittaa rataa nollaradan jälkeen. Tulee tehtyä hölmöjä virheitä jne. Jos meiltä jäi tupla saamatta niin ikävä kyllä näin jäi saavuttamatta tältä kanssa kilpailijaltakin... Homma siirtyy seuraaviin kisoihin.

Anu Rajaheimo tuli moikkaamaan meitä autolla ollessamme ja hän kehoitti meitä vielä jatkamaan kisaamista. Ja onneksi näin teinkin... vaikka ei aluksi siltä tuntunutkaan!

C-rata:

Hypäri ei ollut yhtään oman tyyppinen vaan jotenkin se tuntui alusta lähtien todella tahmealta ja  mikään vaihtoehto ei tuntunut hyvältä rataantutustumisessa. Siis todella hyvä asenne lähteä radalle. Päätin kuitenkin antaa Merrille vielä yhden radan verran kivaa tekemistä kun toinen oli suoriutunut niin mallikkaasti edellisillä radoilla.

Harmittavasti oma tekemiseni oli todella ala-arvoista ja moni kohta meni luokattomaksi takaaohjaamiseksi. Loppujen lopuksi tuli hyl kun Merri hyppäsi pituuden uudelleen. Kiian kanssa päätin lähteä asenteella radalle sillä toista noin ala-arvoista rataa en halunnut esittää tuomarille. Lähdin pitkästä aikaan kunnon p*****e asenteella ja käskytin kunnolla. Samalla oma liikkuminenkin muuttui nopeammaksi ja eteneväksi. Kiia oli todella hienosti hanskassa mutta sitten lopussa 17 hypyn takaakierto jäi liian vajaaksi ja neiti pääsi hyppäämään sen väärinpäin. Loppuun otin vielä kunnon vedätyksen kepeille.

Vaikka tuloksilla ei juhlittu tällä kertaa niin silti reissu oli todella opettavainen. Itselleni todellakin! Kun ajelee kotia kohti vähintään sen parisen tuntia niin kerkee ajattelemaan vaikka mitä. Merrin kanssa tehtiin todella hienoja ratoja mutta joissakin tärkeimmissä kohdissa käskyttäminen jäi väliin. Ennen vanhaan käskytin Merriä todella vahvasti ja koko ajan, mutta se ei ollut tarpeen. Nyt käskytän sitä todella harvoin, ja juuri tärkeimmissä kohdissa tahtoo käskytys unohtua! Kiian kanssa taas pitää toimia eri tavalla. Kunnon käskytys ja jatkuvaa vedätystä. Yhtään ei saa jäädä odottelemaan sillä se hidastaa Kiiaa. Silloin radat menee rallatteluksi ja neiti saattaa helposti sooloilla omiaan.

Kotiin päästyämme päätin tutkiskella maksien hallitsevaa mestaria, 3 x MM voittajaa itävaltalaista Lisa Frickiä ja hänen ohjaustyyliään. Vaikka bortsulla kisataa niin silti pystyy vedättämään ja ohjaamaan edestä. Päätin perjantaina hieman kokeilla tätä kun treenattiin Stiinan kanssa hallilla. Tehtiin ihan simppeli rata minimustia ajatellen mutta siinä pystyi hyvin testaamaan itseäkin oikein olan takaa. Kiian kanssa testasin millaista meno oli kun lähdin neidin kanssa yhtä matkaa. Sain Kiiaan todella hyvin vauhtia lisää ja neiti irtosi todella hyvin. Saatoin putkille asti ja otin putkelta mukaan. Näin pystyin taas lähettämään tarvittaessa ja sain itse etumatkaa. Kepeillekin kunnon kannustus jos ei pystynyt vedättämään. Kyllä koira kulki hyvin mutta kyllä tuli itsellekin lämmin. Oma liikkuminen muuttui aivan toisenlaiseksi eikä löysäilystä ollut tietoakaan.

Oon taas ohjannut Merriä niin paljon ett Kiian ohjaaminen on hieman hukassa. Onneksi oli niin herättävä vkonloppu ett kyllä tämä tästä lähteeä jälleen kulkemaan. Ihan syyhyttää päästä jälleen Kiian kanssa radoille! Pääsiäisenä mennään kisaamaan joten siiheksi on aikaa hioa jälleen iskuun oma asenne ja tekemisen meininki.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Mielettömästi agilityä, osa 1

Heti kun ei päivitä pariin viikkoon niin sitten tuntuu tuota asiaa olevan aivan mielettömästi. Toivottavasti kestätte lukea. Yritän hieman lyhennellä ettei tule mitään romaania ;)!

No mistäs sitten aloittaisi... Aloitetaan vaikka Muskasta!

Neiti on palautunut entiselleen Mimmin lähdettyä. Mambou-Tsambou-Pimpula-Pampula is back! Voi sitä energian määrää ja sekoilua! On varmaan kerännyt sitä reilut 3 kk! Kerta energiaa ja tekemisen halua riittää niin neiti on päässyt jälleen aksailukentille. Tällä kertaa meillä on ihan missio... nimittäin saada neiti tämän vuoden puolella kisavalmiiksi. Kiia ei todellakaan ole vielä jäämässä eläkkeelle vaan Muskasta tehdään Stiinalle kisakaveria. Nomi on hieman eritavalla häiriöherkkä tapaus radalla joten Stiina haluaa kokeilla olisko Muskasta hänen seuraavaksi agilitykaveriksi.

Treenit on aloitettu kontaktien ja keppien osalta. Kepit on aika hyvässä hallussa säilyneet, mutta paljon on vielä tekemistä. Yksittäisenä kepit menee jo aika hyvin mutta vielä ollaan todella häiriöherkkiä, verkot ovat olleet apuna. Pari verkkoa pitää olla ett neiti edes tajuu mitä häneltä haetaan. Mutt pikku hiljaa! Nyt aletaan ottaa keppejä osaksi muita esteitäsarjoja ett päänuppi alkaa kestää myös silloin.

Kontaktien kanssakin ollaan nyt oikeasti alettu tehdä jotain. Ollaan juostu puomia sekä Aata ihan vain totutus mielessä. Hieman Muska arkaili aluksi puomia mutta kun otettiin Nomi avuksi juoksemaan edelle niin johan alkoi rohkeutta löytymään ja tällä hetkellä puomia viiletetään oikein sähäkästi. Jouduttiin siten loppuasennon opetukseen. Muskalle otin kosketusalustan käyttöön kun se on sille kaikkei helpoin ja ideaalisin ratkaisu. Alustaa on käytetty muussa mielessä, joten Muska tajusi sen käytön todella nopeasti. Muska on siitä hyvä kun se oikeasti tarjoaa eri vaihtoehtoja. Nyt ollaan siirrytty ehdollistamaan myös takakropan käyttöä ett Muska tajuaa myös yhtälön ett tassu alustalla ja persukset ylempänä! Ollaan otettu sohvatyynyä avuksi kun sen kanssa on helpompi aloittaa. Jatkossa siirrytään rappusiin ja siitä kohti puomin alastuloa...

Muska aloitti treenaamisen ihan hömpöttelyradalla mistä jatkettiin sitten hieman teknisempiin juttuihin. Päästiin jopa testaamaan treenaamista aivan uudenlaisessa ympäristössä kun tuurattiin kaveria hänen treeneissä Kiitorekussa (meidän lähialueen yksityinen agilitykoulu). Todella hyvin neiti toimi! Ei mitään vaikutusta ett paikka oli aivan uusi. Muska paransi tekemistä koko ajan ja kun päästään säännöllisesti treenaamaan niin uskon ett neiti on nopeasti jälleen helposti ohjattava.




Kisavkonloppu etelässä!

Harmaiden kanssa lähdettiin viime perjantaina ajelemaan kohti Turkua sillä lauantaille oli suunniteltu pientä kisarupeamaa pitkästä aikaa! Koska medit aloittivat niin yövyttiin Katin luona jottei tarvinnut ihan aamuyöstä lähteä yksikseen liikkeelle. Ois voinut ruveta vaikka väsyttämään jossain vaiheessa! Onneksi nyt saatiin herätä omaan tahtiin tututusti klo 7 ja päästiin aamulenkille auringonpaisteessa ja lintujen laulua kuunnellessa!
Kati lähti meidän seuraksi kisoihin ja jännittämään suorituksia katsomon puolelle. Hän toimi pyytämättä myös kameramiehenä...suuri Kiitos siitä! Osan videoista kuvasi myös ystävällisesti Katin ystävä Raija (?)!

Agiradat olivat Salme Mujusen käsialaa. Hän oli ehkä se suurin syy miksi päätettiin lähteä Lietoon kisaamaan. Eka rata oli aivan mielettömän kiva ja oikeasti aika helppokin. Ainoastaan keppien aloitus putkiansalla oli hieman ajatuksia herättävä. Kiian kanssa uskoin kuitenkin handlaavani sen koska se ei ole ihan niin putkihullu, mutt Merrin kanssa asiaan piti suhtautua vakavammin. Pohdin keppien aloitukseen kahta vaihtoehtoa; joko valssi edellisen hypyn jälkeen ja sitten vaan tyrkkäys kepeille tai sitten haltuunotto ja sylkkärillä kepeille. Meinasin aluksi valssata mutt jotenkin jätin valssin tekemättä Kiian kanssa joten oli sitten pakko heittää se sylkkärillä kepeille. Onneksi se toimi ihan jees... Loppuratakin meni ihan jees! Seisotin keinulla aika kauan ettei neiti ala taas sikailemaan. Rata oli sellainen hölköttelyrata, ei todellakaan mitään revitystä, koska Kiia oli ollut hieman aikaisemmin kipeä niin halusin testata sen kuntoa! Tuloksena -10,36 (6./35)!

Video Kiian ekasta radasta! Harmittavasti just alku jäi tallentumatta kun kuvausväline ei ollut yhteistyöhaluinen!


Merrin kanssa tarkoitus oli tehdä kepit vedolla sekä sylkkärillä, mutt en kerinnyt mitään vetoa tekemään kun herra meni jo kepeille. Harmittavasti kepitti vaan väärään suuntaan... Onneksi tajusi sen nopeasti ettei tullut hylkyä. Nyt selvittiin vain 5 vp. Ohjasin keppien jälkeen tökerösti takaa joten keinulle meno oli jotain aivan hirveetä. Jotenkin sitä antaa tuollaisten pikkujuttujen lannistaa itseä. Huomaa ettei ole ollut pitkään aikaa missään piiskuri opetuksessa kun oma tekeminen on niin löysää.... Merrin tulos oli siis 5 (8./35).



Seuraava rata oli aivan mainio... 3 suoraa putkea peräjälkeen. Kiian kanssa lähdettiin jälleen tekemään rentoa suoritusta ett saatais se tupla. Harmittavasti lähdin ite hölmöilemään keppien jälkeen ja tein persjätön liian aikaisin. Kiia ei kestänyt sitä vaan tuli kepeiltä pois. Olis vaan pitänyt valssata kun ei ollut mikään kiire! Hölmö minä! Kiia otti sitten hieman nokkiinsa kun korjattiin virhe pois minkä takia loppurata hajosi käsiin. Ei tultu mihinkään ohjaukseen joten tultiin sitten suorinta tietä pois.

Merrin kanssa onnistuttiin sitten hieman paremmin. Keinun jälkeinen elämä olikin sitä minkä melkein tiesin ett siihen kosahtaa. En pystynyt jättämään Merriä suorittamaan keinua itsenäisesti loppuun vaan piti jäädä sen kanssa siihen. No lähdetään siitä sitten yhtaikaa hyppysuoraa missä olisi pitänyt tehdä kääntyä putken edessä. Vaikka Merri katsoi minua tietyssä kohtaa niin en usko ett olisin saanut sen virheittä vaaditulle hypylle. Jos olisi jarruttanut liikaa niin sitten herra olisi saattanut livetä väärälle puolelle hyppyä tai jotain muuta. Koska lähtökohta oli hieman niin ja näin niin annoin toisen mennä putkeen ja näin otettiin hyl. Muuten rata oli oikein kiva ;)


Hypärille tulikin tuomariksi kroatialainen Alen Marekovic. Aluksi rata näytti sellaiselta pyöritykseltä ja kikkailulta mutt onneksi se ei ollutkaan sitä. Todella mukava ja juostava rata. Ei nyt mitään Mujusen rallatusta mutt kuitenkin... Ainut mikä meiltä jäi kuulematta ennen rataantutustumista niin oli etenemä... ihanneaika kyllä kuultiin (35s) ja siitä pystyttiin jo päättelemään ett kovaa sai mennä.

Ihan parhaimpaan vauhtiin ei päästy Kiian kanssa mutt aika perussettiä meiltä. Nollalla selvittiin maaliin. Kun nähtiin tulokset niin pikkaisen piti katsoa toisen kerran... Tulos 5./36 ja yliaikaa +1,08. What! Etenemä oli 4,1m/s. Ihan mieletön!!! Vain kaksi koirakkoa selvis alle ihanneajan ja nekin niukin naukin. Huh huh! Toivottavasti tulevissa sm-kisoissa ylituomari hieman puuttuu tämän herran ihanneaikoihin tai sitten ei tule kovinkaan montaa tuplanollaa! No se on sitten sen ajan murhe!



Merrin kanssa hypäri meni hieman hömpöttelyksi kun pyöristin huonosti kepeille menon ja sitten herra luki vastakäännöksen valssiksi ja hyppäsi pari väärää hyppyä! Sellaista sattuu ;)!

Ratojen jälkeen päästiin harmaiden kanssa pitkälle jäähkälenkillä kauniissa ja lämpimässä auringonpaisteessa sekä käytiin moikkaamassa sukulaistyttöä. Merrin sisko Maya kisasi mineissä! Kisarupeaman jälkeen alkoi ohjaaja olemaan jo pienen levon tarpeessa joten pakattiin auto jälleen ja suunnattiin kohti seuraavaa majapaikkaa. Oli aivan luksusta kun pääsi pitkän päivän jälkeen lämpimään suihkuun, ahtoi sapuskaa vatsaan ja pääsi puhtaittein vällyjen alle nukkumaan! Kyllä uni maittoikin meille kaikille!

Seuraavana päivänä olikin vuorossa kisat Kirkkonummella mutta siitä lisää toisessa postauksessa!