tiistai 19. syyskuuta 2017

Agirotu

Heinäkuussa kisattiin Mikkelissä agirodussa niinkuin viime postauksessa olikin maininta. Lämmin heinäkuinen vkonloppu oli jälleen taattu mikä näkyi menossa ja tunnelmassa. Lähdettiin perjantaina jo hyvissä ajoin kisapaikalle että saatiin teltta ja kaikki muutkin tavarat paikoilleen. Hetkisen aikaa kerittiin kiertää kisapaikkaa kun tulikin oma vuoro lähteä suorittamaan hyppyrataa. Teemana meillä oli molemmissa päivän radoissa "Ensin riman pudotus ja sen jälkeen HYL). Italialainen tuomari oli tehnyt todella mielenkiintoisen agiradan mutta harmittavasti emme selvinneet hyvin alkaneen alun jälkeen puolta väliä pidemmälle ilman hyllyä.



Pitkän päivän jälkeen suunnattiin koko porukalla Visulahteen missä majoituttiin omaan loma-omakotitaloon. Vaikka olin lukenut hieman negatiivisia palautteita paikasta niin ainakin meidän kohdalla ei ollut mitään valittamista. Mökki oli siisti, hieman kulunut tietysti kun ikää kertynyt, mutta ajoi todella hyvin asiansa.

Aamulla oli jälleen aikainen herätys jotta selvittiin kisapaikalle. Jos olisin tiennyt kuinka rata olisi mennyt niin olisin ihan hyvin voinut jatkaa unia ja kääntää kylkeä. Kyseessä oli siis AVO-SM karsintarata ja herra oli jälleen oikein pirteellä tuulella. Ei sitten tahtonut kestää paikallaan vaan hiippaili tyypilliseen tapaansa aivan ekan esteen eteen. Tällä kertaa herra oli sitten hiippaillut sellaiseen paikkaan ett tuli lähtökäskyn saatuaan ekan esteen OHI. No siihenhän meni miun plasmat aivan sekaisin. Rata sinäänsä olisi ollut todella kiva mutt kun ei toiminut niin ei toiminut.

Karsintaradan jälkeen meillä olikin paljon vapaa-aikaa joten päätettiin suunnata lounaan jälkeen metsän siimekseen eli läheiselle frisbeegolfradalle. Kiia oli vähän turhankin innokas ja neitiä piti hillitä ihan työnteolla. Olisi kyllä lähtenyt jokaisen heitettävän kiekon perään. Viimeisellä väylällä sitten karkasikin käskyn alta. Harmi vaan kun kiekko oli nopeampi ja se hävisi Kiian näkökentästä. Ei löytänyt sitä mutta ei löydetty me muutkaan sitä. Sinne jäi sitten yksi kiekko odottamaan löytämistä ja toivon mukaan palautumista omistajalleen.

Illalla meillä oli vielä yksi rata jäljellä. Pitkä kuuma päivä ja vetelä olo olivat tehneet tehtävänsä. Olin siis aivan uupunut vaikka olin syönyt hyvin ja juonut monipuolisesti. Silti mikään ei kestänyt sisällä vaan tuli läpi. Vähemmästäkin oli jalat aivan makaroonia. Vaikka päivän ekan radan jälkeen mietin että onko mitään järkeä mennä edes vikalle radalle niin vkonlopun aikana saadut huonot uutiset seurakaverin koiran kohtalosta kolkutti mielessä. Elämä on niin pienestä kiinni ja elämässä on isompiakin murheita kuin yksi riman pudotus tai hyllytetty rata. Päätin lähteä radalle vain nauttiakseni Merrin kanssa yhteisestä ajasta ja siitä että saamme tehdä sitä mistä me molemmat tykkäämme. Saatiin puristettua tulos radalta. 5 kepeiltä kun ite jälleen söhläsin keppien kanssa.


Kisat kisattiin siis nurmikolla mutta pohja oli todella hyvä. Jalkapalloilijatkin pelaavat samalla alustalla. Plussaa siitä Mikkelin raviradalle että ovat todella hienosti hyödyntäneet tuollaisen ison "hukka-alueen". Nurmi kisa-alustana on edelleen Suomessa todella harvinainen ja riman pudotuksia näkyi aika paljon. Se mikä oli todella ylpeyden aihe niin Merri tsemppasi upeasti vikalla radalla vaikka sekin oli väsynyt. Rimat eivät edes kolisseet. Enemmän rimat kolisee silloin kun ei keskity vaan intoa on enemmän kuin taitoa. Mutta ei se haittaa. Pääasia että saadaan olla ja harrastaa yhdessä.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Koti SM-kisat 2017 kisattu


Sm-kisavkonloppu on nyt ohitse ja pää on käynyt kuumana analysoidessa omaa suoritusta. Edelliset startit ja treenit lupailivat mahdollisesti hyvää tulosta, mutta valitettavasti näin ei käynyt. Tauko näkyi eniten omassa tekemisessä ja hätiköidyssä ohjaamisessa. Merri toimi edelleen aivan älyttömän hienosti ja meni juuri niin kuin sitä ohjasin. Mutta kun ohjaa väärin niin eihän lopputulos voi olla kovinkaan hyvä. Perjantaina kisattiin LAUn 20-vuotis juhlakisa ja Merrin olin ilmoittanut molemmille radoille. Heräsin aamulla jo aikaisin kun aamupäivästä oli molempien harmaiden hampaiden puhdistus Emmi-Pet menetelmällä. Sieltä mentiin suoraan kisapuistoon ilmoittautumaan ja viemään tavarat valmiiksi pystytettyyn häkkiin. Häkit saatiin mahtavasti jäähalliin joten koirat saivat huilia sisällä viileässä kun ulkona lekotti aurinko hellelukemissa.


Iltapäivästä oli jo meidän vuoro ja Merri oli oikein hyvässä vireessä. Pikkaisen yllätti jo kolmannella esteellä kun herra lisäsi vielä yhden vaihteen lisään ja kaasun pohjaan. Olin aivan ällikällä päähän lyöty kun en yhtään pystynyt varautumaan sellaiseen vauhtiin. Meno oli kuitenkin hyvää, mutta keppien jälkeen arvasin olevani auttamattomasti myöhässä ja näin Merri sujahti edestäni väärään päähän putkea. Vedettiin kuitenkin rata loppuun ja siinä oli oikein hyvää tekemistä.


Toisella radalla sössin itse sitten aivan totaalisesti jo heti 4 esteellä. Hirveä paniikki ja kiireen tunne, huitaisin vaan Merrin menemään suoran putken päähän. No eihän raukka ollut kerinnyt lukitsemaan koko estettä joten siitä kielto. Tämän jälkeen olikin blasmat jo niin sekaisin ettei tekemisestä tullut juuri mitään. Merri vaistosi ett nyt ei mennä enää niinkuin pitäisi ja sekin reagoi vaillinaiseen ohjaamiseen kielloilla ym. Onneksi oli video mistä näki ketä sai syyttää ja sehän löytyi peilin äärestä. Pieni morkkis siitä iski kun piti noin toheloida ja sabotoida koiran hieno tekeminen.

Seuraavana aamuna olikin vuorossa joukkuekisa HIFIn (High Five Agility Team ry) riveissä. Koko aamun jankutin itselleni ett auta koiraa, auta koiraa. Joukkuerata näytti todella kivalta ja tehtävältä. Jäin pitkään miettimään kummalta puolelta veisin keinun ja sitä seuraavat kaksi hyppyä. Tuntui loogisemmalta viedä ne vasemmalta puolelta ja antaa Merrin hypätä toka hyppy pitkän kautta ja sieltä sitten putkeen. Oikealta olisin ottanut siivekkeen pyörityksellä mutta se ei vaan tuntunut niin luontaiselta Merrin kanssa. Tiesin molempien vientien hyvät ja huonot puolet, mutta pakko oli toinen valita. Päätin viedä siis vasemmalta puolelta ja taas hieman hätäilin sillä toisella hypyllä ja kroppani kääntyi oikealle. No Merri kuuliaisena koirana tietysti kääntyi oikealle hypyn jälkeen ja takaisin riman yli. En kerennyt ollenkaan reagoida ja pelastaa tilannetta. Harmitti aivan vietävästi joukkueen puolesta, sillä se oli jo toinen HYL medijoukkueelle. Ja mikä ehkä eniten harmitti niin petin Merrin radan huolimattomalla ohjaamisella. Katsoin tarkkaan videolta miten siinä kävi ja pakkohan toisen oli kääntyä oikealle kun hartialinjani kääntyi kanssa. Merri on kuuliainen ja ei anna virheitä anteeksi. Mikä on hyvä juttu ja kouluttaa paljon ohjaajaa.

Keräilin radan jälkeen itseäni ja syötiin hieman välipalaa. Merri oli ansainnut lihapiirakkansa ja muutakin hyvää. Itselläni pää raksutti aivan koko ajan ja jatkoi prosessointia koko yön aamuun asti. Sateisena sunnuntaina viritin live-streamin olkkariin ja katselimme koko päivän suorituksia sohvalla lämpimässä. En edes saanut koko päivänä yökkäriä pois, hihiiii. Oli kyllä huikeita suorituksia ja oma into treenaamiseen vaan kasvoi. Tulin siihen tulokseen että tarviin treeniä isoissa halleissa missä estevälit ovat pitkät jotta osaan taas rytmittää oikein. Sekä toisen silmäparin mitkä oikeasti kattovat mihin omat hartiani sojottavat. Olen jälleen palaamassa LAUn riveihin ja näin ollen päästään treenaamaan isommalle kentälle tutussa porukassa. Jonnekin innostui todenteolla agilitystä ja voi olla että Kiia pääsee varakartturinsa kanssa agikentälle pikemmin kuin luuliskaan ;)

Tänään mennään ohjattuihin treeneihin minkä jälkeen pidetään hetki huilitaukoa. Seuraavaksi mennään varmaan Mikkeliin agirotuun sillä heinäkuu on itselleni aika huono kuukausi kisoja ajatellen, joten siinä on taukoa kisoista. Loppukuusta sitten aikaisintaan tai vasta elokuussa.

Tästä se kuitenkin lähtee kohti ensi vuotta ja SM 2018

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Hei me kisataan

Pitkästä aikaan kisauutisia joten annetaan nyt tulla ihan kahden kisan verran. Toukokuun viimeisenä vkonloppuna kisattiin Kotkassa tuomariharjoittelija Laura Mätön radoilla. Radat olivat vauhdikkaat ja suoraviivaiset. Edellisestä virallisesta startista oli kulunut 2,5 vuotta joten oma liikkuminen ja tatsi eivät olleet ihan parhaimmillaan. Ekalla radalla aiheutin itse hylkäämisen heti toisella esteellä kun käänsin kroppaa aivan liian aikaisin ja Merri hyppäsi hypyn väärältä puolelta. Toka rata olikin sitten nolla ja Merri nappasi tokan A-sertinsä. Vikalla radalla tuplanolla oli todella lähellä mutta niisto ennen putkea sai Merrin pysähtymään ennen hyppyä ja siitä tuli kielto. Meno oli kuitenkin kaikilla radoilla todella hyvää ja pystyin luottamaan yhteiseen tekemiseemme.


Eilen kisattiin sitten Varkaudessa jossa viimeeksi tuli kisattua hyvin kauan sitten. Silloin Kiian kanssa napattiin kauden aluksi heti tuplanolla. Menomatkalla sanoin Merrille että voitais tehdä hänen kanssa samanlainen tulos. Ekan radan jälkeen tunnelma ei ollut ihan niin luottavainen kun kielto tuli jo kolmennella esteellä. Merri kävi aivan älyttömillä kierroksilla ennen radalle menoa ja otti todella kirjaimellisesti omat liikkeeni eikä irronnut ollenkaan esteille. No eka rata meni sitten vähän höyryjä päästellessä ja testatessa putki-puomi erottelua. Seuraavalle radalle päästiin sitten todella nopeasti kun tuomarina toiminut Jari Suomalainen oli tehnyt näppärästi muutettavat radat. Toka rata oli ensimmäistä helpompi lähestyä kun siinä päästiin suoraan vauhtiin. Siinä vaan mentiin eikä meinattu.Tehtiin nolla, aika ei ihan riittänyt nopeimmille kun ekat kolme sijaa meni kelpielle, käyttö cockerille ja pyreneiden paimenkoiralle. Onneksi sentään shelttien välisissä kisassa pärjättiin aika mukavasti. Kolmas rata oli profiililtaan aika erilainen mutta kyllä siinäkin sai liikkua ja antaa mennä. Mersumies teki tehtävänsä todella hienosti; kontaktit, putki-puomi erottelu sekä rimat kesti ylhäällä. Pikkaisen jännitystä saatiin ihan loppumetreille kun kuulin Merrin osuvan pituuteen. Olin jo varma että joku palikka kaatui mutta ei onneksi ja heti maaliin päästyä kuulin radan olevan nolla. Sitten vain jännittämään kuinka lopputuloksissa kävisi. Nollia tuli vain 3 ja me tultiin toiseksi. Harmittavasti osallistujia oli vikalla radalla todella vähän (14) joten serti ei siirtynyt meille. Sm-joukkuekisa kaveri nappasi ykkössijan. Sehän olisikin ollut aivan liian täydellistä jos vika serti olisi tullut heti perään. Eiköhän se sieltä kesän aikana tule ennemmin tai myöhemmin.


Kisan tuoksinnassa kerettiin tekemään pikainen sukulaistapaaminenkin. Ihan sattumalta törmättiin kisapaikalla olevaan serkkulikkaan mikä on samaa ikäluokkaa kuin Kiia. Halmi (Funnytail I'm Too Famous) on todella samanlainen kuin Kiia, sillä Kiian isä Shadeland Absolout Truth löytyy myös Halmin sukupuusta, emän isä. Sanoinkin että ne on kuin samasta puusta mutta ainoastaan sillä erotuksella että Halmi oli rauhallinen, sellainen mummokoira millaista Kiiasta ei varmasti koskaan tule. Tai jos tulee niin varmaan vasta sitten kun ikää on 16 vee. Halmi oli kyllä niin ihana ja olisin kyllä voinut napata sen mukaani milloin vain. On kyllä jännä miten samanlaisia sukulaiskoirat voivat ollakaan. Kiialla ja Halmilla oli enemmän yhtäläisyyttä ulkonäössä kuin Kiialla Merrin tai Muskan kanssa. Se taas johtuu siitä että samat koirat löytyvät sukutaulusta mitkä ovat periyttäneet tiettyjä piirteitä. Harmi kun en kerinnyt nappaamaan yhteiskuvaa kun piti mennä rataantutustumiseen mutta Halmin linkin takana löytyy kuvia.

Ensi viikolla ei sitten kisata vaan käydään viikko treeneissä ja keskitytään lihashuoltoon. Seuraavan kerran radalla sm iltakisoissa ja joukkuekisassa. Silloin siis!!!

tiistai 23. toukokuuta 2017

Toiminimi perustettu

Asia oli jo tapetilla about 3 vuotta sitten kun valmistuin urheilukoirahierojaksi ja kävin dobo-ohjaajakurssin. Silloin hyppäys yrittäjän elämään oli kuitenkin niin iso ja pelottava, joten vetäisin liinat kiinni ja otin pienen hengähdystauon. Nyt tässä kevään mittaan tuli kuitenkin uusi tilaisuus ja syy perustaa toiminimi.
 
 
Lähes vuoden ollessani Postin hommissa, tulin siihen tulokseen että pakko keksiä jotain muuta työtä oman hyvinvoinnin takia. Vaikka työporukka ja yhteishenki oli aivan huippua niin työn kuormitus alkoi näkyä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vaikka olin tottunut kaupan ja raksa alalla aamuvuoroihin (6:30-7:00 työaika alkoi) niin klo 5:00 alkavat työvuorot eivät vain sopinut itselleni. Vaikka olisin nukkunut yli 8 tunnin yöunet niin silti ennen klo 4 tapahtuva herääminen syvimmästä unesta sai aikaan aivan älyttömän väsymyksen. Viikonloppunakaan ei ihan kunnolla palautunut väsymyksestä ja näin ollen kierre oli valmis. Joskus olin sentään ajolenkillä jakamassa postia ja näinä päivinä sain sentään univelan pois. Työaika oli sitten sellainen ettei pahemmin tarvinnut mitään muuta niinä päivinä sitten tehdäkään.
 
Väsymys vaikutti todella paljon henkisesti. Olin usein todella takakireä ja suutuin/itkin välillä ihan mistä milloinkin. Tunneskaala vaihteli todella nopeasti ja ihan rupesi itseä ärsyttämään omat tunnetilat ja äkkipikaisuus. Onneksi lähipiirini tuntee minut ja ymmärsi että kaiken takana oli vain aivan älytön väsymys. Vaikka he sen ymmärsivät niin itseäni inhotti asia syvästi. Ei ole kiva laittaa syyksi suuttumisella tai tiuskimiselle jotain väsymystä.
 
Väsymys vaikutti myös fyysiseen jaksamiseen. Vaikka työpäivä loppui monesti jopa ennen puolta päivää tai vähän sen jälkeen, niin ei todellakaan tullut mieleenkään lähteä juoksulenkille tai salille ym. Tunti omassa olossaan miten mehut olivat aivan loppu heti työpäivän jälkeen. Kuulin jo monelta työkaverilta miten treenaaminen on todella vaikeaa väsyneen kropan kanssa. Palautuminen kestää normaalia kauemmin. Jos aikaisemmin pystyi treenaamaan 4-5 kertaa vkossa niin postin aikana liikkuminen oli vain pyöräilyä kesällä tai kävelylenkkejä. Kerran kokeilin pahimmassa väsymyksessä kunnon HIIT ohjelmaa minkä aikaisemmin olin tehnyt suhkot kevyesti. Minun oli pakko jättää ohjelma kesken (mitä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt) kun fyysinen olo oli oikeasti todella huono ja heikko. Ja silloin kun ei jaksa tehdä mitään niin kyllähän se lihaskunnossa näkyy ja tuntuu. Jumeja ja lihassärkyä oli milloin missäkin, mutta onneksi oli oma huoltaja kotona auttamassa siinä asiassa.
 
Nyt kuitenkin puhaltavat uudet tuulet ja sain tilaisuuden päästä tekemään ihan erilaista työtä kuin koskaan tähän mennessä. Nyt ollaan kolmatta viikkoa kouluttautumassa Keittiömaailmassa keittiösuunnittelijaksi. Ala on uusi ja todella haastava monessakin mielessä, mutta kaikki mikä pyörii talojen ja remontoinnin ympärillä, on kiinnostanut jo nuoruudesta lähtien. Nyt voin sanoa, että hieman harmittaa kun en mennyt heti lukion jälkeen sinne rakennustekniikkaa opiskelemaan kun olisi ollut mahdollisuus. Siitä olisi ollut aivan älyttömästi hyötyä tälläkin alalla. Toisaalta voisi olla, että koulun käytyä olisin kyllä ihan eri hommissa kuin missä nyt juuri olen. Rakennus ja remontointi ala on tänä päivänä haastava kun kilpailu on kovaa kun tarjontaa ja mahdollisuuksia on todella paljon. Noviisina alalle tulleena pää täyttyy suuresta tietotulvasta ja juuri se hieman pelottaakin. Pystynkö ihan oikeasti muistamaan ja oppimaan kaiken tarpeellisen, ja tulemaan kunnon ammattilaiseksi johon asiakkaat voivat luottaa? Nyt tietysti tuntuu tältä ja sen pitäisi olla ihan tervettä kun miettii, että olen vasta kolmatta viikkoa näissä hommissa. Tällä alalla on kuitenkin sellaisia ihmisiä mitkä ovat tehneet monia vuosia jopa vuosikymmeniä näitä hommia. Ennen vanhaan tavaraa on ollut paljon vähemmin ja vuosien mittaan on tullut lisää tuotteita pikku hiljaa. Itsellä on edessä nykypäivän tarjonta ja sen laajuus sekä vastuu. Ehkä puolen vuoden päästä kun koulutusjakso loppuu niin ajatukset voivat olla sitten hieman toisenlaiset.
 
 
Keittiömaailman palvelukseen siirtyessä sain siis hyvän syyn perustaa toiminimen, sillä toimin heidän myyntiedustajana sekä suunnittelijana. Ainut ehto itselläni oli ettei tämä työ saa rajoittaa urheilukoiratoimintaani. Se tulee aina olemaan se minun intohimoni ja haluan edelleen siitä päätyöni. Nyt kuitenkin seuraavat puoli vuotta olen enemmän ja vähemmän kiinni myymälässä opettelemassa ja käymässä koulutuksissa, joten en vielä pysty niin irtaantumaan agilityn ym muuhun. Sovittavissa kaikki tietysti on ja yksittäisiä juttuja teen sovittaessa. Puolen vuoden jälkeen olen sitten vapaampi tulemaan ja menemään, joten siihen mennessä käynnistellään pyörää hitaasti ja kehitetään toimintaa. Ja kuka tietää, voihan toiminimen alle tulla muutakin toimintaa.
 
Itse oma harrastaminen agilityssä on ollut viime vuosina aika hiljaista juuri tuon postin työn takia. Jos kroppa ja mieli ei toimi niin ei tekemisestä tule juuri mitään. Ollaan tässä kevään mittaan käyty harmaiden kanssa epiksissä hömpöttelemässä ja hieman haistelemassa tunnelmaa. Tietenkin treenaamattomuus näkyy, mutta aika hyvin tatsi on kunnossa harmailla. Tossa kuun alussa tuli kutsu sm-joukkueeseenkin (kaveriporukka Lieksasta), joten päästään parin vuoden tauon jälkeen haistelemaan jälleen niitä tuulia ja tunnelmaa ja vielä kotikisoissa. Tämä tietysti tarkoitti sitä että pitää oikeasti aloittaa treenaaminen sekä kisaaminen jotta ollaan iskussa sitten sm-kisoissa. Kiia on nyt oikeasti jäänyt eläkkeelle miun agilitykoirana virallisista kisoista (epiksissä käydään), mutta jos Jonne joskus haluaa ja uskaltaa lähteä kisaamaan niin siitä vaan. Nyt itse keskityn vain ja ainoastaan Merriin että saadaan ne tulokset ja tittelit mitkä herra ansaitsee. Meillä on vielä toivon mukaan pari kolme hyvää vuotta kisailla.
 
Ensimmäiset kisat 2,5 vuoteen olisi nyt tulevana lauantaina Kotkassa. Seuraavat kesäkuun alussa Varkaudessa ja sm-iltakisoihin mennään vielä ennen sm-joukkuekisaa. Huomenna käydään ohjatuissa treeneissä ja helatorstaina saatetaan pisteytyä epiksissä tai sitten treenataan. Saa nähdä miten lauantaina käy. Itseä ainakin jännittää niin pirusti, mutta aivan ihanaa päästä jälleen radalle ja kisaamaan. Eipä tässä sen kummempaa, tällaisilla suunnitelmilla mennään eteenpäin ja voi olla että blogikin päivittyy nyt paljon viime aikaista useammin.
 


maanantai 23. tammikuuta 2017

Sitä sun tätä

Ihan hävettää kun blogi elelee ihan kunnolla hiljaiseloa. Oon jopa hieman miettinyt pitäisikö laittaa se hetkeksi jäähylle kun ei vaan tuu enää kirjoiteltua kerran vkossa meidän menoista. Vähäistä kirjoitusmotivaatiota ehkä hieman ruokkii se ettei meillä vieläkään ole säännöllistä treeniohjelmaa. Kaikki vapaa-aika tahtoo nykyään mennä vähän kaikkeen muuhun. About 9 vuotta kun on elänyt lähes pelkästään koirien maailmassa ja kaikki vapaa-aika koiraharrastusten parissa niin jotenkin nyt on kiva tehdä välillä muutakin. Tämän takia meidän satunnaiset treenihetket ovat rentoja ja niissä kaikilla on hauskaa. Agility on hauskaa!

Viime vuoden viimeisimmät kuukaudet menivät kuin siivillä mutta kyllä sitä silti jotain kerittiin tekee. Pk-seudulla vietetyn vuoden aikana en selvinnyt Linnanmäen valokarnevaaleihin, joten pitihän se nyt korjata. Olihan se hauskaa ja valot tekivät paikasta todella upean. Lokakuun alussa oli kuitenkin aika epävakaiset säät ja näin oli tälläkin kertaa. Ilma oli todella viileä ja pikkaisen sateli vettä. Onneksi kunnon toppatakki piti vilun loitolla ;). Jos vaikka joku toinen kerta selviäis paremmassa säässä. Viimeiset pari kertaa on ollut kyllä niin viileää; vappuna ja nyt lokakuussa, ett voishan sitä seuraavan kerran käydä vaikka heinäkuun helteellä niin ei tarvitsisi juosta paikasta toiseen vaan lämpimiksiin.
Sisätiloissa tuli muutenkin vietettyä aikaa. Kävin pitkästä aikaan kiipeilemässä Boulder Saimaalla. Tällä kertaa selvittiin vaan kipeillä lihaksilla eikä retkahtaneella niskalla. Tarkoitus oli mennä joulun aikaan uudelleen mutta eipä oikeasti keritty. Jos vaikka tässä kevät talvesta sitten. Kehitystä edelliseen tapahtui todella paljon kun pystyi hyvin kiipeilemään negatiivistä seinää pitkin ja kokeilemaan paljon erilaisia reittejä. Sen verran otti kyllä voimille että lähes tunnin kiipeilyn jälkeen vasemmasta kädestä lähti kyllä kaikki voimat. Se hieman vaikeutti kiipeilyä joten oli parempi lopettaa siltä kertaa. Pari päivää kiipeilyn jälkeen lavan alue muistutti mitä tuli tehtyä :D
Ulos jos ollaan selvitty niin silloin pääasiassa ovat olleet koirat ja valokuvaus. Itsenäisyyspäivänäkin lähdettiin porukalla linnoitukseen kuvaamaan koiria kauniissa auringonlaskussa. Harmulaiset olivat jälleen todella pro vaikka oli pakkasta ja välillä tassuja hieman palelsi. Olen kyllä tyytyväinen kuviin ja ajatukset uusista kuvaussessiosta viriää mielessä. 




Joulu ja uusi vuosi on juhlittu ja nyt eletään jo tammikuun puolta väliä. Elämässä on edessä sitä sun tätä. Kaikkea mistä en ole itsekään aivan varma joten enempää en pysty meidän tulevaisuuden suunnitelmia avaamaan. 

Mutta hyvää alkanutta vuotta kaikille!

maanantai 19. syyskuuta 2016

Repovedellä lammaskoirien kanssa

Eräänä kauniina kesäpäivänä pakattiin lammaskoirat autoon ja suunnattiin Repoveden kansallispuistoon. Edellisestä kerrasta on jokunen vuosi vierähtänyt... ööö... sellaiset reilu 10 vuotta. Oli siis aikakin mennä uudestaan samoilemaan suhkot tuttuja polkuja.



Auto ajettiin Lapinsalmen parkkipaikalle mikä oli kokenut aikamoisen muodonmuutoksen vuosien saatossa. Tilaa oli tehty älyttömästi lisää, mutta sitä kyllä tarvittiinkin. Saatiin ihan oikeasti etsiä paikkaa mihin auton laittaisi. Onneksi paikka kuitenkin löytyi ihan läheltä kansallispuiston porttia joten päästiin itse asiaan. Hieman kyllä kävi mielessä että miten edes mahdutaan samoilemaan itseksemme jos autoja oli parkkipaikka täynnä. 


Lapinsalmen parkkipaikalta pääsi siis sille kuuluisalle riippusillalle mikä on kyllä paikan yksi vetonaula. Merri sai sylikyydin sillan yli sillä herra ei ole kovinkaan hyvä kävelemään korkealla ja heiluvalla alustalla. Neidit kulkivat kiltisti Jonnen jalkojen takana ja yrittivät olla katsomatta reunan alla olevaa vettä. Pikkaisen niitä jännitti mutta hyvin suoriutuivat urakasta. 



 Ylhäältä kallioilta avautui upeat Suomen järvimaisemat mitä näkee usein postikorteissa ja mitä hehkutetaan ulkomaalaisille turisteilla. Kyllä ne maisemat kelpasivat ihan näin lähipaikkakuntalaisillekin. Koiruudet kävivät myös näköalatornissa muiden samoilijoiden vanavedessä. Muskalla iski yläilmoissa korkeanpaikan kammo. Toinen painautui sylissä aivan kiinni ja hieman jäykkä kuin rautakanki. Pakko oli kantaa toinen alas. Jonne kantoi Merrin mutta Kiia selvisi tornin kaikki rappuset ihan itse ilman apua niin ylös kuin myös alaskin. Toinen on niin pätevä!!!


Paluumatkalla oli tietysti evästauon paikka. Nuotiopaikalle makkaroiden paistoon ja leipien syöntiä. Koirille oli varattu aivan oma makkara jotta nekin saivat energiaa loppumatkaan. Hieman lämmin keli verotti voimia joten lisäenergiaa piti nauttia metsän omista antimisti sekä virkistävästä uintihetkestä.  



Oli kyllä jälleen hyvä samoilureissu joten ehdottomasti mentävä uudestaan uusille eväillä, ja ehkä useamminkin kuin 10 vuoden välein. Jos vaikka ensi keväänä!!!

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Mimmi - Häivähdyksen rakkain The One and Only

Kuva Kati Skog

Upein ja kaunein kasvattini (eli siis ainoani) Mimmi käväisi Porvoon näyttelyssä pyörähtämässä kehässä ajatuksena hakea näyttelytulos blakkariin. Olisin itse halunnut olla niin mukana, mutta olin itse juuri samaisena vkonloppuna Kuopiossa muissa ympyröissä joten omistajan tsemppaaminen ja viime hetken vinkit jäivät puhelimen välitykselle. 

Mimmi oli esiintynyt kauniisti ja seisonut nätisti, vaikka omistaja oli ollut aivan paineissa ja jännittänyt kovasti. Mikä siinä onkaan kun ekaa kertaa astelee kehään niin jalat ovat aivan makaroonia ja aamulla on saanut käydä monta kertaa vessassa :D. Muistan kyll itsekin millaista oli mennä ekan kerran oman koiran kanssa kehään. Toinen kerta on onneksi huomattavasti helpompi!

Mimmi oli siis esiintynyt edukseen ja miinusta tuli kuonon kapeudesta. Tämä oli odotettavissa joten tulokseen EH ollaan oikein tyytyväisiä. Tuomari vielä nimenomaan sanoi ett kuono on vaan niin kapea ett hän ei voi sen takia antaa ERIä. Ymmärrettävää!


Myydessäni Mimmin jätin siihen leasing oikeuden mikä oli tarkoitus käyttää tänä vuonna. Oma elämäntilanne on vieläkin sellainen että Mimmin pennutus ei olisi sattunut kovinkaan hyvään saumaan. Juoksut olisivat alkaneet ihan tässä kuukauden sisällä joten pennut olisivat syntyneet vuoden vaihteessa. Harmittavasti omat ajatukseni eivät olleet pennutuksessa juuri ollenkaan vaan niin moni asia on ajanut sen ohi; vakityön etsiminen, ylimääräisten lainojen maksu pois, oma talo mahdollisesti ensi vuonna, harmaiden kanssa harrastaminen ym. Pohdin asiaa todella pitkään kunnes tein sen raskaan päätöksen olla käyttämättä Mimmiä nyt. Haluan olla kuitenkin sen verran reilu omistajaa kohtaan etten halua jättää pennutus asiaa vaan leijumaan johonkin hamaan tulevaisuuteen ja sotkea koko ajan heidän agiuraansa; treenaamista ja kisaamista. Pennutus olisi omistajan näkökulmasta sopinut heille hyvin kun heillä on kotona kädet täynnä töitä oman perheen kanssa. 

Koska en käytä Mimmiä nyt, enkä edelleenkään todella isolla todennäköisyydellä tulevaisuudessakaan niin en voi ajatella sitä että Mimmi menisi jotenkin hukkaan. Vaikka Mimmi on tällä hetkellä ainoa kasvattini niin se on pääsääntöisesti juuri sellainen mitä halusin Muskan ja Vindin pennulta; äitinsä tarmo ja energia ja isänsä keskittyminen ja hermojen hallinta, sekä tietysti terveys ja upea luonne. 

Kuva Kati Skog

Mimmin ja Katin luokse on aina niin ihana mennä kuin Mimmi vaan muistaa minut niin hyvin ja ottaa vastaan kuin se olisi oma koira. Olen siis jossain vaiheessa tehnyt jotain oikein! Tätäkin kirjoittaessa tuli hieman kyynel silmäkulmaan kun ajattelee miten hieno koira Mimmi on ja nyt en vaan voi sitä käyttää ja jatkaa sen hyviä geenejä eteenpäin. Sydän sanoo toista kuin järki. Pakko ajatella asioita järjen kannalta ja miettiä mitkä on omassa elämässä tärkeintä juuri tällä hetkellä. Vaikkei koskaan Mimmille tulisikaan pentuja niin miulla on aina Mimmi - The One and Only <3 p="">

On niin parasta seurata Mimmin ja Katin työskentelyä yhdessä niin treeneissä kuin kisakentillä aksailussa. Rimaa hipoen välillä mennään ja kakkosluokassa on ollut niin monta vähältä piti LUVAa joilla saisi sertin kolmosluokkaan. Uskon kuitenkin vakaasti että sieltä ne on tulossa ja ens vuonna nähdään Mimmi kuninkuusluokassa.