keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Startti uuteen vuoteen!

Juuri ennen uutta vuotta piti käydä testaamassa treenimielessä uusi kisahalli Lahdessa eli Villähteen agility urheilijoiden (VAUn) mesta. Itse kisakenttä oli todella hyvä; ihanan kimmoisa pohja ja valoisa tila. Muuten halli ei ihan sytyttänyt kun betoni pohja ja seinät mitkä keräsi kosteutta. Onneksi ei ollut kuin nollakeli niin tarkeni suhkot hyvin. Kiiakin vietti vapaa-ajat autossa!

Meidän oli aluksi tarkoitus kisata kaikki kolme starttia mutt kahden agiradan HYL tulokset eivät niin innostaneet jäämään vikalle radalle. Varsinkin kun radat oli myöhässä ja seuraavana päivänä odotti aamuherätys taas ennen kukonlaulua. Tuomarina hääri Anne Viitanen!


Uusi vuosi vietettiin hyvin syöden ja ulkoillen. Raketit ja paukkeet eivät haitanneet meidän illanviettoa ja hyvin saatiin nukuttua. Onneksi seuraavan päivän työpäivä oli sen verran easy joten sai kerättyä voimia vkonlopun koulutukseen. Eli siis Dobo koulutusohjaaja koulutukseen!

Kiian kanssa lähdettiin jo pe iltapäivänä pk-seudulle. Reissattiin niin Espooseen, Vantaalle kuin Vihtiin! Tuli nähtyä tuttuja vuosien takaa kuin hieman tuoreempiakin. Oli kiva nähdä Tiltua kuin Piakin :). Pia, me tosin nähdään myös tulevana vkonloppuna ;). Yö vietettiin toisen Piian luona Vihdissä, tai oikeastaan hänen agilityhallilla. Aivan uskomattoman ihana paikka; lämmin, valoisa ja hyvä pohja! Suosittelen kaikille Vihdin lähellä ja hieman kauempanakin asuvia käymään siellä! Lisätietoja saa Piialta sekä osoitteesta  http://www.sudenpentu.com/ Kiia rakastui halliin vaikkei päässytkään siellä pahemmin kaahailemaan. Tottakai nyt piti muutaman kerran ottaa esim keinu ettei toinen nyt ollut myrtynyt!

Onneksi vkonloppuna päästiin muutenkin hommiin kun vietettiin päivät Koirakoulu Kompassissa Dobo koulutusohjaajakurssilla! Kiian kanssa löydettiin heti mieleistä seuraa kun valtasimme takapöydän Katjan eli tuttavallisemmin Gabin ja hänen shelttinsä Rudolfin "Ruffe" kanssa. Juttua taas riitti enemmän kuin laki salli ja välillä saatiinkin hieman paheksuvia katseita vaikka yritimme puhua hiljaa :). Tapasin muutenkin aivan ihania ihmisiä joiden kanssa ajatukset kulkivat kyllä niin yksiin!

Aika meni kuin siivillä kun lajin kehittynyt Camilla Peura luennoi meille koko lauantaipäivän. Välillä kävimme käytäntöä läpi dobo-pallojen kanssa. Sunnuntaina meillä oli myös luento koiran kivusta eläinlääkäri Sanna Malkamäen toimesta sekä ihmisten treenaamisesta personal traineri Samuli Peuran ajatuksin. Iltapäivästä Kiiakin pääsi sitten tositoimiin eli tutustumaan Dobon salattuun maailmaan :)

Kuvat on kuvannut Katja Gabriella Pietiläinen!

Ahne!!!

 Taitava tyttö!

Mukana myös teorialuennoilla!

Sheltti yhteistyötä

Kiia oli kyllä aivan mainio Dobo-kaveri! Ei välittänyt ympärillä olijoista, tykkää touhuilla, on helppo motivoida ja on ahne :). Kiiasta tulee kyllä tulevaisuudessa minun ykkös työkaverini sillä sen kanssa on vaan niin helppo työskennellä. Tottakai muutkin tulevat tuuraamaan sillä eihän Kiiaa voi liikaa rasittaa.

Tulevana vkonloppuna on viimeinen kerta Virroilla urheilukoirahierontaa. Edessä olisi näyttö sekä loppukoe! Hieman on ollut motivaatio hakusessa kun oon jo niin suunnitellut tulevaisuutta. Jos kaikki menee nappiin niin hyvä että maltan odottaa! Edessä on nyt enää ens vko työsuhteessa, sen jälkeen alkaa arki yrittäjyyden!

Pidetään peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti