perjantai 28. kesäkuuta 2013

Elämä jatkuu...

Elämä jatkuu ja niin myös meilläkin! Ollaan "nautittu" helteistä eli levätty ja käyty uimassa sekä mattopyykillä. Muuten päivisin ollaan yritetty tehdä jotain pientä aktiviteettia mutta kuumuus on kyllä ollut viime päivinä niin hirveä ettei vaan olla jaksettu. Kuumimpaan aikaan päivästä ollaan tyydytty vain käymään tonttikierroksella ja silloinkin ollaan nautittu omenapuiden tuomasta varjosta. Onneksi yöt ollaan saatu nukuttua todella hyvin kun ollaan alakerrassa maan alla - pimeässä ja viileässä! Sillä on kumma vaikutus koko päivän jaksamiseen.  
  
Kiia lempipuuhassaan; nappaamassa omenan raakileita




 
 Siistitty Muska, Neiti Sievänen

 
Harmoninen hetki!

Muska on toipunut todella hyvin lapsostensa menetyksestä. Maidontuotanto saatiin nopeasti tyrehdytettyä kun ei ollut päässyt kunnolla edes vauhtiin. Eläinlääkärissä käytiin tarkastuksessa ja sieltä saatiin antibiootit lämmönnousun takia sekä pikkaisen kipulääkettä. Pari päivää vähennettiin painetta lypsämällä nisistä ylimääräistä maitoa, mutta enää sitä ei tarvitse tehdä. Nyt neiti jo syö suhkot hyvin ja leikkii ulkona Kiian kanssa. Harmi että nämä helteet hieman vaikeuttivat neidin aktivointia joten pehmolelut pysyvät edelleen visusti piilossa ettei neidille tule mitään ahaa-elämyksiä.

Ens viikolla alkaa jälleen arkinen aherrus muutenkin kun lomani loppuu ja palaan jälleen Vierumäelle. Taas kuukausi töitä olisi edessä. Onneksi pääsee Mikkelin kisoihin sekä MM-karsintoihin niin ne hieman nopeuttavat ajan kulua. Elokuu onkin sitten kokonaan lomaa, teen ainoastaan hierontahommia ja nautin vapaa-ajasta sekä käyn kisaamassa ;). Tulevaisuuden suunnitelmiakin ollaan jo tehty, mutta niistä sitten jossain vaiheessa lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti