sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kuntokuurille...

...joutais ainakin omistaja, se ei ole mikään salaisuus. Vahvuutta, nopeutta ja kestävyyttä olisi tarkoitus saada tän vuoden puolella. Se mistä yllätyin todella paljon oli se, että joudun kasvattamaan myös Kiian lihasmassaa. Siis onhan se hyvässä lihaskunnossa mutt perjantain fyssarikäynnin jälkeen selvisi monta asiaa. Käytiin Kouvolassa Patricia Hirn:in vastaanotolla kun halusin todellakin käyttää Kiian sellaisella kuka ihan oikeasti tietää todella paljon agilitystä ja muutenkin käyttöharrastuksista.

Ekaksi otettiin parkkiksella juoksuttamista; eteen ja taakse, sivuttain ja ympyrää. Hieman meinasi oma pää mennä pyörälle kun pyörittiin ja pyörittiin aina vaan pienempää ympyrää kumpaankin suuntaan. Onneksi sai pitää pienen huilitauon oman pään selventämiseen. Liikkeet oli muuten todella hyvät mutt toiseen suuntaan Kiia ei taipunut ei sitten mitenkään. Rangassa siis jäykkyyttä! Tarkistettiin vielä liikkeelle lähdöt istualta sekä maasta makuulta ennenkuin siirryttiin sitten sisätiloihin.

Kiia oli taas huoneeseen päästyä sitä mieltä ett "Kiva käydä mutt voitais kyll lähteä kotiinkin!" Ei siis mitään täys paniikkia mutt silti oven luona piti päivystää koko sen ajan kun käytiin Patrician kanssa asioita läpi. Pöydällä Kiia ei tuntenut oloaan yhtään kotoisaksi, mikä ei todellakaan ihmetyttänyt ollenkaan. Milloinkas se nyt tykkäisi olla pöydällä! Kroppa käytiin läpikotaisin läpi ja selvisi ett Kiian ranka on hieman vinossa. Sen takia ei taivu toiseen suuntaan kovinkaan hyvin ja toisen puolen reisi on isompi ja hieman enemmin jumissa. Samalla selvisi ettei Kiialla ole kulmauksia edessä oikeastaan ollenkaan vaan on ihan suora. Eikä Kiialla ole lapojen seudulla kunnon lihaksia. Hmmm! Mistäköhän se on voinut johtua? Kyllähän se on saanut kuitenkin ihan monipuolisesti liikuntaa. Koska Kiialla ei ole kunnon lihaksia lapojen alueella niin kaikki iskut mitä se ottaa vastaan agilityssä niin se joutuu hieman soveltamaan. Monesti koirat voivat siirtää kyynärpäänsä rintakehän alle ottamaan iskua vastaan. Samalla tahtoo vaan lähteä ilmatkin pihalle. Yleensä maksi-koirat tekevät niin. Kiia käyttää "allejaan" mikä näkyi myös niiden kireytenä.

Kun Kiiaa sitten hierottiin, tai käytiin käsittelyllä läpi, niin silloin se kyllä rentoutui todella hyvin. Tuhisi vaan kovasti kun jostain kohdasta hieman kiristi. Fiksu tyttö! Käsittelyn jälkeen Kiia oli kyllä sitä mieltä ett eiköhän tää jo riitä ja kiireesti pois. Ei me vielä heti voitu lähteä mihinkään kun meidän piti käydä läpi meidän kotitehtävät.

1. Lapoja tukevat lihakset
Takajalat noin 15 cm korkealla korokkeella ja etujalat epävakaalla alustalla. Nostellaan vuorotellen takajalkoja. 2x10 toistoa/puoli joka toinen päivä

2. Sivutaivutukset
Tuetaan koiran takapäätä. Viedään makupala koiran lavalle, vartaloa pitkin, vuorotellen, kohti lantiota ja takajalan tassua. Toistetaan 3-5 kertaa/puoli

Kävin heti eilen ostamassa Prismasta Pilatekseen tarkoitetun tasapainoilutyynyn sekä lasten korokkeen. Ne sopii todella hienosti tähän tarkoitukseen. Päästiin heti eilen tekemään kunnon satsi liikkeitä. Kiia seisoo todella hienosti paikallaan ja katse on suunnattu eteenpäin nameille. Voin hyvin olla sen takana ja nostella jalkoja. Sarjojen loppuvaiheessa näkee että joutuu ihan tekemään töitä etupäällään. Toivottavasti tämä tuottaa myös tulosta että saadaan tasapainoinen paketti Kiialle ja ettei sen tarvi enää ikinä käyttää ns. vääriä lihaksia agilityssä. Taivuttelut meni myös aika kivasti. Hieman on toinen puoli jäykempi ja kääntyy hieman hitaammin mutt kyllä se tästä kun tehdään joka päivä.

Merrikin sai pikkaisen kokeilla uusia jumppaohjeita. Sen kanssa ei oo mitään ongelmaa. Hyvä ett edes huomaa kun sen takajalkoja nostelee. Ehkä sillä sitten on jotain siellä lapojen ympärillä :) No kyllä varmasti on... ainakin jos uinti vahvistaa ja kehittää lihaksia. Poika on taas päässyt uinnin makuun näin hellepäivinä. Tänäänkin pulikoi vähintään sen puoli tuntia putkeen, ilman että tuli pois vedestä välillä. Lilin kanssa nahistelivat samasta vesilelusta :) Kiiakin tykkäsi uida muutamia rundeja muttei se viitsinyt lähteä toisten kanssa nahistelemaan lelusta vaan kyttäili vesipisaroita.

Kotona molemmat olivat juonessa mukana kun asensin uutta pallogrilliä. Ja varsinkin sitten kun siinä paistettiin porsaan filepihvejä. Olihan se hyvä päästä viimeisenä hellepäivänä ulos grillaamaan ja nauttimaan upeasta päivästä. Iltapäivästä lähtien sitten alkoikin ukonilmarintama vyörymään ja ilma viileni sitten aivan kertaheitolla. Onneksi! Pääsee taas kunnolla treenaamaan aksailua. Tuossa kuluneella viikolla ei kyllä pahemmin tullu otettua yhtään mitään kun oli niin kuuma.

Maanantaina käytiin Merrin kanssa ottamassa keinua ja harjoituskeppejä ja -rengasta. Onneksi sitten huomenna päästään taas hommiin. Kiiankin kanssa päästään sitten keskiviikkona treeneihin. Pitäisi taas saada kunnon treenejä alle jotta pääsis taas kunnon fiilikseen heinäkuun alun kisoja ajatellen. Pikkaisen jäi huono maku tuosta Joensuun keikasta, tai oikeastaan vaan niistä kontakteista. Mutt ne kun on ollut ongelmana niin jos niissä tulee takapakkia niin kyllä ne taas vaikuttaa fiilikseen. No niitä pitää taas höylätä ja vaan sopeutua tilanteeseen :) Häntä pystyyn ja lippu korkealle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti