tiistai 15. helmikuuta 2011

Talven iloja ja vähemmän kivaa

Ihanaa kun on pakkasta ja aurinko paistaa. On valoisaa ja linnut laulavat. Harmillisesti helmikuu on tuonut tulleessaan taas hieman kylmät ilmat, pakkanen siinä -20 hujakoilla. Ei oikein voi tehdä mitään kun käy henkeen ja koirien tassuihin. Normaalistihan sitä oltais käyty hiihtämässä, juoksemassa ja kelkkailemassa. Sellaiset urheilusuoritukset saa todellakin unohtaa noilla pakkasilla. Turhan raakaa puuhaa.

Hallillakaan ei olla nyt käyty vähään aikaan näitten pakkasten takia. Kovat pakkaset huurrustaa kontaktiesteiden pinnat ja niistä tulee todella liukkaita. En ota sitä riskiä ett jompikumpi liukastuu ja loukkaa itsensä. Mattopäällysteiset esteet olis tosi kivat, tai sitten se lämmitetty halli, se ois vielä kivempi.

Nyt ei päästä varmaan pariin viikkoon oikeastaan mihinkään kun Kiia taitaa olla sairastunut kennelyskään. Sitä on meilläpäin todella monella koiralla, ja varsinkin agihallilla kävijöistä. Oltiin kerran tunnin verran porukalla treenaamassa ennen meidän kisavkonloppua ja kaikki koirat sairastui yskään. Siis todella ärhäkkä tapaus. Oltiin samalla kentällä muttei mitenkään edes lähekkäin ja sitten ennen kuin lähdettiin kotiin, annettiin koiruuksien juosta noin vartti irti ja leikkiä. Juoksivat vain, eivät edes painineet tai hammasmiekkailleet. Tarttuu siis todella herkästi jos on tarttuakseen.
Onneksi Kiian yskä ei ainakaan vielä oo kauhean paha. Ulkona köhittää kun on pakkasta ja tietysti pitää riehua. Riehumista oon nyt yrittänyt välttää ettei pahennu. Nyt sitten ollaan levossa, nesteytetään ja pidetään lämpimänä. Harmi kun ei voi harrastaa höyryhengitystä kuin ihmiset. Saa nähdä kuinka kauan menee ennenkuin Merri sairastuu. Toivottavasti tää jäisi nyt ainoaksi tapaukseksi.

Viime viikolla ei ollut tietoakaan sairaudesta joten meillä oli kyllä menoa ja meininkiä loppuviikosta. Perjantaina lähdettiin käymään pikaisesti Savonlinnassa hakemassa hieman meikäläisen ja koiruuksien tavaroita. Piti ottaa vaatteita ja kosmetiikkaa jos meinaa pärjätä täällä reilut 3 viikkoa. Lauantaina lähdettiin sitten käymään koira-ystävällä Kotkassa. Hänellä on Kiian ja Merrin serkkutyttö Maire + 6 muuta nelijalkaista. Kiia ja Merri ottivat aika lunkisti. Alkutohinan jälkeen makoilivat, leikkivät keskenään ja Kiiakin innostui jopa miehnaamaan olohuoneen lattialla. Oli aika hauska tapaus. Sunnuntaina sitten päästiin käymään pitkästä aikaan maalla. Harmi kun oli tosissaan reilusti pakkasta ettei kärsitty ulkona pahemmin olla. Pikaiset pissalenkit ja sitten heti sisään tassuja lämmittelemään. Pitäisi varmaan taas tehdä iso kasa fleecetossuja kun meidän viime vuotiset ovat johonkin mystisesti kadonneet. Tai sitten odotellaan heinäkuun helteitä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti