tiistai 19. syyskuuta 2017

Agirotu

Heinäkuussa kisattiin Mikkelissä agirodussa niinkuin viime postauksessa olikin maininta. Lämmin heinäkuinen vkonloppu oli jälleen taattu mikä näkyi menossa ja tunnelmassa. Lähdettiin perjantaina jo hyvissä ajoin kisapaikalle että saatiin teltta ja kaikki muutkin tavarat paikoilleen. Hetkisen aikaa kerittiin kiertää kisapaikkaa kun tulikin oma vuoro lähteä suorittamaan hyppyrataa. Teemana meillä oli molemmissa päivän radoissa "Ensin riman pudotus ja sen jälkeen HYL). Italialainen tuomari oli tehnyt todella mielenkiintoisen agiradan mutta harmittavasti emme selvinneet hyvin alkaneen alun jälkeen puolta väliä pidemmälle ilman hyllyä.



Pitkän päivän jälkeen suunnattiin koko porukalla Visulahteen missä majoituttiin omaan loma-omakotitaloon. Vaikka olin lukenut hieman negatiivisia palautteita paikasta niin ainakin meidän kohdalla ei ollut mitään valittamista. Mökki oli siisti, hieman kulunut tietysti kun ikää kertynyt, mutta ajoi todella hyvin asiansa.

Aamulla oli jälleen aikainen herätys jotta selvittiin kisapaikalle. Jos olisin tiennyt kuinka rata olisi mennyt niin olisin ihan hyvin voinut jatkaa unia ja kääntää kylkeä. Kyseessä oli siis AVO-SM karsintarata ja herra oli jälleen oikein pirteellä tuulella. Ei sitten tahtonut kestää paikallaan vaan hiippaili tyypilliseen tapaansa aivan ekan esteen eteen. Tällä kertaa herra oli sitten hiippaillut sellaiseen paikkaan ett tuli lähtökäskyn saatuaan ekan esteen OHI. No siihenhän meni miun plasmat aivan sekaisin. Rata sinäänsä olisi ollut todella kiva mutt kun ei toiminut niin ei toiminut.

Karsintaradan jälkeen meillä olikin paljon vapaa-aikaa joten päätettiin suunnata lounaan jälkeen metsän siimekseen eli läheiselle frisbeegolfradalle. Kiia oli vähän turhankin innokas ja neitiä piti hillitä ihan työnteolla. Olisi kyllä lähtenyt jokaisen heitettävän kiekon perään. Viimeisellä väylällä sitten karkasikin käskyn alta. Harmi vaan kun kiekko oli nopeampi ja se hävisi Kiian näkökentästä. Ei löytänyt sitä mutta ei löydetty me muutkaan sitä. Sinne jäi sitten yksi kiekko odottamaan löytämistä ja toivon mukaan palautumista omistajalleen.

Illalla meillä oli vielä yksi rata jäljellä. Pitkä kuuma päivä ja vetelä olo olivat tehneet tehtävänsä. Olin siis aivan uupunut vaikka olin syönyt hyvin ja juonut monipuolisesti. Silti mikään ei kestänyt sisällä vaan tuli läpi. Vähemmästäkin oli jalat aivan makaroonia. Vaikka päivän ekan radan jälkeen mietin että onko mitään järkeä mennä edes vikalle radalle niin vkonlopun aikana saadut huonot uutiset seurakaverin koiran kohtalosta kolkutti mielessä. Elämä on niin pienestä kiinni ja elämässä on isompiakin murheita kuin yksi riman pudotus tai hyllytetty rata. Päätin lähteä radalle vain nauttiakseni Merrin kanssa yhteisestä ajasta ja siitä että saamme tehdä sitä mistä me molemmat tykkäämme. Saatiin puristettua tulos radalta. 5 kepeiltä kun ite jälleen söhläsin keppien kanssa.


Kisat kisattiin siis nurmikolla mutta pohja oli todella hyvä. Jalkapalloilijatkin pelaavat samalla alustalla. Plussaa siitä Mikkelin raviradalle että ovat todella hienosti hyödyntäneet tuollaisen ison "hukka-alueen". Nurmi kisa-alustana on edelleen Suomessa todella harvinainen ja riman pudotuksia näkyi aika paljon. Se mikä oli todella ylpeyden aihe niin Merri tsemppasi upeasti vikalla radalla vaikka sekin oli väsynyt. Rimat eivät edes kolisseet. Enemmän rimat kolisee silloin kun ei keskity vaan intoa on enemmän kuin taitoa. Mutta ei se haittaa. Pääasia että saadaan olla ja harrastaa yhdessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti