keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Ennakko ennen SM-kisoja

Agilityn SM-kisat järjestetään Jyväskylässä tulevana vkonloppuna! Päätös sinne lähdöstä syntyi jo viime vuonna kun oltiin Nastolassa seuraamassa samaista tapahtumaa. Kisat tuntuivat koko ajan siltä ett ne on sitten joskus kesällä. Ei tässä oo mitään hätää! No nyt ne sitten ovat jo aivan nurkan takana! Jos tunnustan niin hieman jopa jännittää :). Onhan kyseessä yksi tämän vuoden tavoitteistani!

Kiian kanssa kun aloittelin aksailun harrastamisen keväällä 2009, alkeiskurssilla, en vielä silloin ajatellut miten lajin kanssa tulee sujumaan. Onneksi jo loppuvuoteen mennessä sävelet alkoi olee aika selvät ett kisaamaan mennään seuraavana keväänä. Ja näinhän siinä kävikin. Noin vuosi oltiin lajia "harrastettu" kun startattiin ekan kerran ykkösissä, toukokuussa 2010. Se kesä sitten ravattiin paikasta toiseen ja Vectran mittaristoon tuli aikamoinen kilometrimäärä lisää. Tavoitteena miulla oli nousta Kiian kanssa kolmosiin sen vuoden puolella. Harmittavasti kontaktiongelma nosti rumaa päätään ja se aiheutti ylimääräistä jännitettä radalla. Muutenkin opeteltiin yhteistyötä ja aina kaikki ei ihan sujunut oppikirjan mukaan. Onneksi niitä onnistumisiakin tuli, ja varsinkin kun niitä vähiten odotti. Tavoitteemme saatiin toteutettua marraskuun alussa kun Kiia sai viimeisen luva:n ja sertin kolmosiin.

Silloin jo päätin ett tuleva vuosi 2011 harjoitellaan kolmosissa sillä en ollut itsekään koskaan kisannut kolmosluokassa, joten opeteltavaa riitti. Treenaamista sekoitti hieman se ettei minulla ollut ryhmää ja oma opiskeluni kun piti olla viikot Savonlinnassa ja siellä ei voinut harrastaa agilityä ollenkaan. Onneksi saatiin eka nollatulos jo heti tokasta kisasta, joten se loi uskoa hieman tulevaan. Vuoden mittaan tuli muutamia onnistumisia, mutt pääsääntöisesti opeteltiin edelleen yhteistyötä. Merrin kisakuviot hieman sekoittivat miun ja Kiian yhteistä säveltä, sillä nämä harmaat ovat niin erilaisia radalla. Onneksi Kiian vuoden vikat kisat onnistuivat yhteistyöllisesti todella hyvin, joten sillä kipinällä aloitettiin myös vuoden 2012 kisat.

Alunperin miun ei ollut tarkoitus aloittaa kisaamista ihan tammikuun alussa, mutta onneksi aloitin. Matkustettiin silloin Lietoon ja sieltä napattiin Kiian kanssa tuplanolla! Ihan mahtavaa! Se tuntui todella hyvältä. Kiia oli yli 2kk tauolla ja juuri ennen kisoja muisteltiin pikkujuttuja! Alkuvuodesta meillä alkoi muutenkin sujua ihan mukavasti kun O-J Rissanen tuli meidän kouluttajaksi. Hänen treeneissä ollaan opitti paljon ja ollaan menty eteenpäin oikein mukavasti. Vuoden alussa olin laittanut tavoitteeksi Kiian sm-nollien haalimisen kasaan ja toivon mukaan jossain vaiheessa tänä vuonna saataisi se eka agi-sertikin. 

No mutt missäs sitä nyt sitten mennään; huhtikuun lopussa Mikkelin kisoissa napattiin vika sm-nolla ja vielä 0-voitolla! Meidän ensimmäisellä kolmosissa ja näin saatiin eka agi-serti, tik-tak tik-tak! Voitolla saatiin menolippu mm-karsintoihin, tapahtumaan mihin olin ajatellut lähteväni vasta ens vuonna. Kisattiin Kiian kanssa vielä Kotkassa ja Ruokolahdella ja molemmista kisoista saatiin Kiian kanssa myös 0-voitot. Ihan huippua! Ilmeisesti kun asenne on kohdallaan ja tahtoa riittää niin silloin saadaan onnistumisia. Se on luonut uskoa meidän tekemiseen ja sillä fiiliksellä lähdetään kohti vkonlopun sm-kisoja.

Meidän tän vuoden, ensimmäiset, tavoitteet ovat täyttyneet eli saimme sm-nollat kasaan ja osallistumisoikeuden sm-kisoihin. No seuraavaksi tavoitteena oli ett saadaan hyvät radat aikaiseksi ja ainakin ett saadaan tulokset joukkueradalta sekä yksilön hyppikseltä. Uusimmat tavoitteet ovat ett joukkueradalta tehdään nolla sekä myös yksilöhyppikseltä. Pääasia on kuitenkin ett saadaan ehjä ja onnistunut suoritus. Se mihin se sitten riittää niin nähdään sitten.

p.s. Merrinkin tavoitteet ovat kans aika hyvällä mallilla. Sain sen kolmosiin talven aikana ja se on varakoirana joukkuessa :) Sm-kisojen jälkeen jatketaan muiden tavoitteiden jahtaamista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti