maanantai 7. maaliskuuta 2011

Laskiainen shelttien tapaan!

Laskiaissunnuntai vietettiin agikisoissa, joten ei keritty pulkkamäkeen. Huomenna tiistaina olen Savonlinnassa pitkästä aikaan niin ei silloinkaan selvitä. Mentiin siis tänään! Pulkat pakattiin auton peräkonttiin ja nokka kohti maaseutua. Ajettiin rantaan ja sieltä pieni kävelymatka meidän salaiseen mäenlasku paikkaan. Ollaan käyty samaisessa paikassa varmaan kohta jo parikytvuotta, siellä ei oo koskaan ollut ketään muita ja parhaimmat laskut ollaan saatu aikaiseksi. Sen takia ei voi kertoa enempää ett paikka pysyy myös salaisena :)

Aikaisemmin laskettiin stigalla ja kyllä oli kylmää kyytiä. Silloin ei tosin ollut koirat irti matkassa vaan ne oottivat kiltisti rinteen vieressä. Olis varmaan tullut ruumiita, kun niitä meinas tulla ihan muutenkin kun itse laski. Vauhtia oli jo jossain vaiheessa niin paljon ettei eteensä paljoa nähnyt kun silmät täyttyivät vedestä. No ulkomuistista mentiin!
Kuvassa mäenlaskua vuosimallia 2000. Laskettiin Stiinan kanssa stigalla lopuksi yhdessä. Tuplapaino ja varmaan tuplavauhti. Huh huh mitä menoa. Voi sanoa ett onneksi ei enää nähnytkään mitään muuta kuin jotain harmaata sumua. Löydettiin itsemme sitten penkasta upealla ilmalennolla. Onneksi vasta aivan loppuvaiheessa tai muuten ilmalento olisi ollut vielä mahtavampi :)


Nyt tosissaan jätettiin stiga kiltisti kotiin ja mentiin pulkkien voimalla. Kiia oli jo aivan innoissaan et mitäs nyt taas tehdään. Merri ei oo vielä koskaan käynyt mäenlaskussa niin se ei vielä tiennyt mitä tulevan pitää. Kyllä se kuitenkin sen nopeasti hoksasi!



Kuvauksen aikana jouduttiin laskemaan pikkaisen hitaammin niin Kiia pystyi koko ajan puremaan kenkää ja ne juoksivat välillä edessä. Lopussa kaahattiin sitten sen verran kovempaa ettei kumpikaan kerinnyt edes huutamaan, puremaan tai juoksentelemaan edessä. Kiia onneksi keskittyi kengän jahtaamiseen eikä eteen juoksemiseen vaikka siltä se ehkä videolla näyttää. Ääntä ja vauhtia riitti! Koirat sai juosta aivan sydämmensä kyllyydestä todella monta kertaa mäkeä ylös ja alas. Unen tuloa ei tarvinnut odottaa. Hauskaa kyllä oli, otetaan siis vuoden päästä uudelleen. Sitten vielä lopuksi vinkkeli pulkasta käsin...hullua menoa!

4 kommenttia:

  1. Onneks myö ei oltu tänä vuonna mukana :) Huutoa olisi ainakin riittänyt! Nynneröksi sitä vaan tulee vuosien saatossa, ihan heti ei tulisi enää kokeiltua tupla-Stigaa :) Tosin tarpeeksi nuorena tuo ois laskettu suksilla ja toivottu parasta...

    VastaaPoista
  2. Mitä... Kunnon varusteet vaan päälle niin hyvin pärjää mäessä. Se on sitten ihan toinen juttu missä kunnossa ne varusteet on laskun jälkeen :D

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtavaa menoa, varmasti haukkaa ollut jokaisella

    VastaaPoista
  4. Joo Suvi, kyllä oli hauskaa :) Suosittelen kovasti. Varmaan mennään sunnuntaina uudestaan!

    VastaaPoista