maanantai 24. tammikuuta 2011

Elämää Savonlinnassa!

Pari viikkoa on jo takana elämää Savonlinnassa ja juuri alkaa kolmas. Voi jo sanoa ett aletaan olla kotiutuneet tähän paikkaan. Tiedetään jo suhkot hyvin missä mikäkin paikka on, keskustassa. Eihän siellä oikeastaan ole kuin se yksi pääkatu minkä varrella on kaikki palvelut. Helppoa! Ei tartte monessa paikassa pyöriä.


Se on kyllä jännä huomata millaisia eroja on vähän missä päin Suomea asustaa. Kaikki on erilaista. Ja varsinkin liikennekulttuuri. Joskus ihan huvittaa tää liikenteen meininki täällä. Se on tietysti vähän mihin tottuu. Meillä Lappeenrannassa paahetaan vaan tietä eteenpäin etuajo-oikeudella, muut väistäköön. Kaduilta tullaan tielle välillä ehkä hieman turhaan pieneen rakoon mutt hyvin ollaan selvitty. Täällä väistetään kadun varrella olevat autotkin varmaan toiselta kaistalta, jokaiselle ihmiselle annetaan vissiin tietä suojateillä. Kaduilta ei todellakaan rynnätä tielle vaan odotellaan varmaan reilun 500 metrin rakoa jne. Kaupungissa ajaminen näin talvella on äärimmäisen rasittavaa kun kaikki liikenne menee todellakin sitä yhtä ja ainoaa katua pitkin koko keskustan läpi. Huoh! Siinä valtavirrassa kuljetaan joka jumalainen koulupäivä. Joskus kuljetaan eteenpäin 20 km/tunnissa kun edessä menee kuorma-auto, rekka, traktori tai muuten vaan joku hidastelija. Keskustan kadut on niin lumipöppöröä täynnä ett varmasti ollaan testattu autosta kaikki irtoavat osat jo pois. Sen verran mukavasti välillä täristää. Tän paikan liikennekultturia ja katujen hoitoa on todella hankala yrittää selittää, se pitää itse kokea :)

Kiia ja Merri ovat olleet täällä nyt viikon ja todella hienosti ovat asettuneet. Ekana päivänä taisivat hieman vahtia kun olivat illalla aivan todella väsyneitä :) No seuraavana päivänä ottivatkin sitten sen verran rennommin ett pääsin aivan yllättämään ne nukkumasta. Sauna on muuten kova sana. Se kyllä kruunaa kaiken, ainakin koirien mielestä. Kyllä tajuavat saunomisen ilon ja rentouttavan fiiliksen. Okei jälkimmäistä ei todellakaan mutt kivaa niillä siellä aina on. Lenkkimahdollisuudet täällä ovat ihan kivat. Vielä en oikein tiedä missä pystyisi pitämään koiria irti kun joka paikassa on ihan älyttömästi lunta. Nyt ollaan tyydytty pitkiin hihnalenkkeihin, juoksulenkkeihin joitten ohessa ovat sitten saaneet juossa irti jossain hiljaisella parkkiksella tai yksityistiellä. Eiköhän kevään mittaan opita sitten nää muutkin hyvät paikat.
Vielä ei olla päästy aksailemaan mutt tokoilemassa käytiin viime viikolla ekan kerran. Paikallisilla oli joku sosiaalistamisryhmä niin me tehtiin samalla parkkiksella omia juttuja. Nautittiin vaan niiden tuomasta häiriöstä. Kiia teki todella hienoa jälkeä. Jättävät liikkeet olivat tosi hyvät, varsinkin kun ajattelee miten pitkä aika on viime treeneistä. Seuraaminen oli aika hyvää, kontakti piti aika hyvin. Perusasennossa meillä on pikkaisen ongelmaa, siihen pitää paneutua tässä kevään mittaan. Luoksetuloa oli huippu hieno! Kaukokäskyt meni vähän hakusee kun Kiia tykkää pompata iloissaan vähän liikaakin istumisessa. Liikkuu hieman liikaa. Mutt onneksi se liike ei tuu vielä alokas-luokassa :)
Merrikin kokeili tokoilua. Seuraaminen aika hyvällä mallilla. Nyt vaan pitää jaksaa treenata säännöllisesti niin siitä tulee todella hienoa jälkeä. Perusasentoa höylättiin ja se on melkein paremmassa mallissa kuin Kiialla :) Merri kokeili myös eka kertaa luoksetuloa. Todella upeasti meni. Siis heti tiesi mitä pitää tehdä. Molempien kanssa sais varmasti todella hyvää jälkeä kun vaan jaksaisi treenata säännöllisesti ja tavoitteellisesti. Pitäis varmaan saada joku kuka aina piiskaisi tekemään. Nyt se tahtoo helposti jäädä. Ehkä sitten kun päästään taas aksailemaan niin sitten innostus tokoiluunkin syttyy. Tai viimeistään sitten kun ilmoittaa Kiian ekoihin kisoihin :)

1 kommentti:

  1. Tuolta niitä kokeita löytyisi Kiialle näin alkuun :) http://www.lpky.fi/kokeet.htm

    VastaaPoista