sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Treeniä

...Merrin kanssa. Käytiin mersumiehen kanssa treenaamassa perjantaina kun kaveri oli valmiiksi varannut hallin. Eli ei muuta kuin lyöttäydytään messiin vaan :)

Otettiin muutamia radanpätkiä mitkä koostui hypyistä ja putkista... Putkiin lähetys onnistui kaikissa pätkissä todella hienosti. Olisin ollut aivan ällikällä jos ei olisi mennyt, putkihullu. Oman liikeratani pidin todella suppeana ja vauhtikin oli kuin hidastetussa filmissä. Seuraavan kerran pitää harjoitella ulkoreunassa juoksua, takaaleikkausta, persjättöä ja lisää vedätystä.

Otettiin myös keppejä. Ei mitään ongelmaa! Merri lähti kepeille tosi hyvin ja tykitti loppuun asti todella määrätietoisesti. En oo vielä hallilla paljoa ottanut keppejä joten verkot on ollut käytössä. Nyt jatkossa pyrin saamaan ne nopeasti myös siellä pois. Pihalla on parhaimmillaan mennyt 3 verkolla mut sitten alkaa pakka hajoomaan kun vauhtia ja intoa on liikaa. Kyll se tästä lähtee.

Kontakteja pitäis ruveta treenaamaan ihan kunnon esteillä mutt onneksi päästään parin viikon päästä junnuryhmään niin päässäänhän me sielläkin niitä ottamaan. Silti niitä pitäisi treenata. Keinua ei olla otettu vielä kertaakaan :). Puomia ollaan muutaman kerran kokeiltu vaan ihan siinä mielessä ett se sen menee. Ei oo onneksi ihan niin onnesta soikeana menossa kuin Kiia :) Kiia vois ravata kaikki kontaktiesteet vaikka putkeen ja vaikka koko päivän ajan. Kontaktihullu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti