sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Kesän rientoja

Onneksi meidän kesään kuuluu muutakin kuin vain pelkkiä agikisoja, onneksi. Eka lomaviikko alkaa olla takanapäin ja melkein paniikki iskee ett töihin joutuu 3 viikon kuluttua :) Tosissaan me ollaan uitu paljon, tokoiltu ja otettu vaan rennosti. Rennosti ainakin viime aikoina kun joku ilmanhaltija päätti sitten antaa meille kylmän talven jälkeen pikkasen lämpöä. Vaikk lämmöstä tykätään niin jossain näissä lämpötiloissa on kyll parisen astetta liikaa. Lämmöstä johtuen ollaan uitukin aika ahkerasti, viimeeksi eilen illalla Haukkulaaksossa. Ah, kyll oli lämmintä vettä viell puol ysin aikaan illalla.

Merri on oppinut tässä viimeisen kuukauden aikana todelliseksi uimamaisteriksi. Kun mennään uimaan niin Merri tulee samaan tahtiin messiin ja lähtee itsekseen uimaan ympyrää vedessä. Lelujen ja ihmisten perään mennään ja jos kukaan ei liiku mihinkään niin sitt uidaan ympyrää. Kerran piti jo melkein metsästää se sieltä vedestä pois kun meinas vaan lähteä uudestaan polskimaan. Kiia ei enää ihan niin mielellään ui kuin viime vuonna mutt pienen suostuttelun jälkeen sekin uskaltautuu inisten ja ähisten veteen :)

Kiian kanssa ollaan oltu tässä kuussa pienoisella tokokurssilla, ja se tuli kyllä ihan tarpeen. Helteiden takia agility on nyt jäänyt todella vähälle, siis minimaaliselle tasolle, niin on ollut tosi hyvä ett on sentään päässyt jotain mielenkiintoista tekemään. No joks niikseen tulee niin on kurssista ollut ihan konkreettistakin hyötyä, ollaan opittu paljon suoritusta parantavia asioita. Kyllä tässä ehkä uskaltaa jo syksyllä mennä ekoihin kisoihin, tai viimeistään ens keväänä niin sitten mennään rytinällä :)

Merri on ilmoitettu muutamiin näyttelyihin, Heinolan pentunäyttelyyn, Heinolan näyttelyyn sekä Porvoon näyttelyyn. Heinolat on elokuussa ja Porvoo syyskuun alussa. Oli ekaksi tarkoitus mennä Mikkeliin pentunäyttelyyn ja Sawoshow:hun mutt joku onnekas missasi vikat ilmottautumispäivät, joten ei sitten menty. Onneksi näitä näyttelyitä ja mätsäreitä on viell ennen Messaria. Tänäänkin käytiin koiruuksien kanssa mätsärissä; Kiia pieni punainen ja Merri punainen pentu 2. Kuulemma takaliikkeet ratkaisivat ykköstilan, mitä se sitten mahtaa tarkoittaakaan. Meitä vastassa oli joku doggi niin ehkä ne takaliikkeet näyttää hiukka erilaisilta. No ei silleen mitään väliä. Merri esiintyi tosi hienosti ja ihan alussa väisti ihan pikkasen tuomaria. Pöydällä esiintyi tosi hienosti ja toisen kerran maassa ei väistänyt enää olleenkaan, jeee! Huomasin ett Merriä auttaa tosi paljon jos tuomari on tulossa kopeloimaan maassa niin käyn itse kyykkyyn, toisella kädellä pidän "kaulapannan" kohdalta ja toisella hieman tuen takajalan takaa. Tietyst makupala edessä maassa auttoi varmaan asiaa mutt kokeilen sitä myös jatkossa. Muuten kyllä esitin seisaaltaan. Hyvä Merri!

Ens viikonloppuna meill ois taas Kiian kanssa agikisat Mikkelissä, ja sitt taas Kouvolassa ja sitten Kotkassa. Vielä pidemmälle en ole ilmoittautunut mutt elokuun lopussa ois LAUn omat kisat eli sinne pitää mennä. Elokuussa meill alkaa Kiian kanssa valmennusrinki, joten talven aikana tahkotaan meidät sitten 3 luokan kuntoon. Onneksi elämä ei ole vaan pelkkää agia, vaan sekaan mahtuu tokoilua, näyttelyitä ja säiden viilennettyä pääsemme vihdoin paimentamaan. Mutt nautitaan nyt kun on lämmin ja aurinko paistaa. Kerkeää sitä myöhemmin sitä tekemään vaikka mitä!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti