perjantai 4. kesäkuuta 2010

Mersumies koulupenkillä

Merri pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa tiistaina koirakouluun :)

Töitten jälkeen pakkasin molemmat koirat autoon ja lähdettiin Tapavainolan kentälle kouluttautumaan. Ensimmäisenä vuorossa oli pennut ja sosialistuminen-ryhmä eli Merri ensin. Autosta päästyään Merrin piti hieman pörhistellä ja elvistellä, mutta ei mennyt aikaakaan kun se viipotti oikein hienosti siinä miun vierellä eikä pahemmin välittänyt muista koirista.

Aluksi ooteltiin rivissä kun meidät jaettiin pieniin ja isoihin. Merri istui kauniisti sivulla ja otti hyvän katsekontaktin. Katsekontakti oli todella hyvä koko puolen tunnin ajan, ihan sama mitä tehtiin. Seurattiin ympyrässä ulkolaidalla, ympyrässä sisälaidalla, ympyrän tiivistyessä jne. Kaikkiaan muuten meni todella hienosti, mutta taas jälleen kerran ongelmaksi osoittautui sosiaalitilanne kun kouluttaja tulee moikkaamaan. Nopea haistelu ja pakkia, aargh. Kyllähän sen namilla sai kouluttajan lähelle että se pääs lääppimään mutt töitä teettää että saadaan kehäkuntoon Hki:n näyttelyyn. Puoli vuotta aikaa! Oon jo katsellut missä kaikkialla järkätään näyttelykoulutuksia kun aina ei päästä keskiviikkoisin oman poppoon treeneihin, ja muutenkin vaihtelua pitää olla. Onneksi kesäloma on tulossa niin silloin tahkotaan viikolla Merrin kanssa kehäkäyttäytymistä ja viikonloppuisin ollaan sitten Kiian kanssa kisoissa :)

Kuva: Merri kannustamassa Mikkelissä!

Kiia pääsi sitten seuraavana tokokentälle toko aloittelijoiden-ryhmään. Ehkä meille oikeampi paikka ois ollut se hieman edistyneempi mutten millään jaksanut oottaa sinne asti. No joo. Aluksi tietysti Kiiankin piti puhista ja kommentoida joka ikinen koiran haukahdus ja pihahdus ennen kuin pääsi toko-vireeseen. Sitten seurattiin ja pidettiin katsekontaktia todella hienosti. Hyppyä otettiin alkulämmittelynä, sitten paikallaoloa, luoksetulon loppuasentoa ja itsenäisenä treeninä edelleen paikallaoloa (juttelin samalla kaverin kanssa), kauko-ohjausta ja maahan menoa jättävänä liikkeenä :) Meni tosi hienosti! Noista treeneistä o hyvä jatkaa kun vaan jaksaa inspiroitua. Tarkoituksena, ehkä, ois kisata yks alokasluokan kisa syksyllä Kiian kanssa mutt katsellaan ja pohditaan kuinka jaksetaan treenata kaiken muun lisäksi. Okei tiedetään ettei siinä menis kauempaa kuin 10 min mutt silti.

Otettiin me Kiian kanssa agitreeniäkin lauantaina. Meillä oli kouluttajana Terhi Sandström Kotkasta. Oli oikein mukava saada uudenlaista perspektiiviä meidän touhuun ja tekemiseen. Radaksi kouluttaja oli valinnut Kotkassa kisatun 3-luokan radan :) Oli kivaa vääntämistä ja kieputtamista mutt ei mitenkään mahdoton. Olisin lisännyt tähän radan kuvan jos sellanen olisi ollut saatavissa mutten mistään löytänyt :(
Kieputtamiset ja sen sellaiset meni meiltä Kiian kanssa hiemosin jälkeen aika hyvin, mutta suurin ongelma osoittautui ihan lopussa kun oli suora putki minkä jälkeen hyppy suoraan edessä, siitä 90 asteen kulmassa toinen hyppy ja sitt viell... Niin alkutilanne oli sellainen ettei putkelle saanut ite etumatkaa oikeastaan yhtään joten koiran olisi ollut hyvä edetä seuraavalle hypylle niin siitä olisi ollut sitten hyvä jatkaa. No tästä oon paininnut joskus aikaisemminkin ettei Kiia irtoa eikä etene tuollaisen putken jälkeen mihinkään vaan jää eteen pyörimään ja oottamaan ett mihin sitten. Kokeiltiin sitäkin ett kouluttaja heittää pallon eteen mutt eihän Kiia ees sitäkään nähnyt. Se kääntyy samantien katsomaan mihin mie jäin. Mutt kyll se sitten menee kun oon itse jo hieman edellä putken vierellä ja käsken putkeen, ja sitten heitän itse pallon. Niin kyllä sitä sitten mennään kuin raketti eteen. Hmmm... Tuollaiset asiat vaan helpottais kovasti loppusuorien suorittamista kun vois vaan sanoa eteen eteen... No ei muutakuin harkat jatkuu sen osalta!

Eli meidän loppuvuoden projektit:
-kummankin kehäkäyttäyminen kuntoon, tuomaria EI väistetä, ei maassa eikä pöydällä
-Kiian eteneminen pitkällä agisuoralla
-Merrin perustottelevaisuus kuntoon ett päässään sitten vasta agikentälle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti