tiistai 9. maaliskuuta 2010

Mitäs kaikkea sitä nyt ollaankaan oikein tehty... Pitää ihan miettiä et muistaa :)

Lauantaina meille avautui Kiian kanssa mahdollisuus osallistua Timo Rannikon valmennukseen Kotkassa, joten mehän tartuttiin siihen kiinni heti. Ajattelin ett ois todella hienoa saada asiantuntevia vinkkejä miten pystytään sitten nopeesti pääsemään kisakuntoon Kiian steriloinnin jälkeen. Ja niitähän me saatiin... saatiin kyll paljon muutakin.
Rata oli Rannikolle tyypillisesti sellaista pyöritystä ett varmaan miljoona kertaa unohdin mihin suuntaan pitää oikein mennä. Päästiin varmaan 5 estettä eteenpäin ja sitten... ööö... mihin piti seuraavaksi mennä :) Onneksi kuitenkin toistojen kera päästiin jopa loppuun asti, ja esteet jopa oikeassa järjestyksessä.
Mitä meille jäi käteen kyseisestä iltapäivästä... mustelma polveen ja hellä takamus (heivasin nuri yhen esteen kohdalla), ja se mitä olen ihan alusta asti halunnut eli kuinka kropalla ohjataan ja sen merkitys. Onhan meille siitä kerrottu varmaan alkeiskurssista lähtien muttei koskaan kunnolla opetettu, saatikka siihen puututtu. Nyt oli niin hienoa huomata kuinka hyvin vauhdikas koirakin toimii kun ohjaaja osaa kropallaan kertoa mihin seuraavaksi mennään.

Vkonloppuna oli LAU:n järkkäämät agilitykisat. Käytiin Merrin kanssa haistelemassa fiiliksiä molempina päivinä ihan lyhyen ajan. Merri tarkkaili sylissä todella innokkaasti ja oli oikein keskittynyt mitä radalla tapahtuu. Samalla tietysti Merri tapasi paljon faneja, jotka halusivat rapsuttaa, paijata tai ottaa syliin. Hyvin tyynästi jätkä otti kaikki kehut vastaan. Kiia oli sunnuntaina sitä mieltä ett tää on hänen halli, mitä te muut täällä teette :) Jokaiseen haukahdukseen piti sanoa viimeinen sana.

Maanantai oli jälleen tapahtumarikas päivä; Kiia pääsi heti aamulenkillä leikkimään Lilon ja Kodan kanssa, sitten suunnattiin "aamupalalle" Kuuselaan, Kiian kanssa pikatreenit hallilla, Merrin ekat rokotukset, kauppareissuja, taas Kuuselaan, sitten vielä Imatralle hiihtämään. Kyllä nukutti, ainakin omistajaa...
- Kiian kanssa otettiin siis pikatreenit hallilla. Otettiin kerrankin sellaista pitkää suoraa kunnon vauhdilla. 3 hyppyä, kaareva putki ja 2 hyppyä. Kiia otti sellaiset spurtit ett oksat pois. Sain jopa kunnon rundin jälkeen ohjattua jopa vastakkaiseen putken päähän ilman mitään ongelmia, kiitos Rannikon ohjeet :) Sitten otettin vielä muutamat kerrat keppejä, ne meni ihan jees. Muutaman kerran oli ongelmia alussa kun lähti liian läheltä ja meni tokasta välistä sisään. Ei muutakuin vähän enemmin tilaa niin hyvin meni. Kerran vissiin varasti liian aikaisin pois, mutt uusiksi vaan.
- Merri kävi eläinlääkärillä ottamassa ekat rokotukset. Todella reipas poika! Sai hirveet hepulit kun avustaja lörpötteli sille :) Lääkäri tutki hampaat, tarkasti pallit (ovat tallella!) ja kuunteli sydämmen. Kaikki kunnossa, ei mitään huolta. Rokotuksenkin Merri otti niin hyvin vastaan ettei edes huomannut. Seuraavan kerran mennään sitten 1.4. Toivottavasti kaikki yhtä hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti